Translate

torstai 19. maaliskuuta 2026

Onneksi kaadettiin

 


Olimme jo pitkään pähkäilleet pitäisikö tonttimme rajalla oleva suureksi kasvanut metsälehmus kaataa.  Runko oli jo joistain kohden alkanut ikävästi halkeilla, eikä puu muutoinkaan näyttänyt järin terveeltä ja hyvinvoivalta. Tiistaina mieheni sitten ryhtyi tuumasta toimeen. Onneksi puu kaadettiin, sillä puun sisäosaan oli muodostunut jo melkoisesti lahovioitusta.


 Kaato tuli siinäkin mielessä ihan hyvään aikaan, sillä jos lahovika olisi päässyt pidemmälle, niin puu olisi  sahatessa saattanut kaatua ihan mihin suuntaan tahansa.


Olimme miettineet myös useampaan otteeseen tonttimme rajalla kasvavan vuorijalavan poistamista ja niinpä sekin päädyttiin kaatamaan samalla.. ....ja kuinka ollakaan, sen rungossa ilmeni vielä pahempi lahovika kuin metsälehmuksella, ja vika ulottui ihan puun latvaosaan saakka.


Tänään mieheni pätki puiden rungot ja kelkkoi ne kottikärryillä rantteelle. Oksista suurin osa haketettiin myöhemmin hyödynnettäväksi.

20 kommenttia:

  1. Hyvä että saitte ajoissa kaadettua nuo huonot puut.

    VastaaPoista
  2. Lahopuut ovat suorastaan vaarallisia. Hyvä että kaadoitte puut ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä…..sahatessa pahasti lahonnut puu saattaa kaatua ihan väärään suuntaan ja olla vaaraksi itse kaatajallekin.

      Poista
  3. Oh hoh! Meillä on myös iso lehmus pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä jo rungosta alkaa huomata voiko puu huonosti.

      Poista
  4. Harmillisia lahovikoja, mutta nyt puut eivät ainakaan kaadu omia aikojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Kovien tuulten oleellisesti lisäännyttyä on aina vaarana, että lahovikainen puu kaatuu tuulen voimasta sinne, minne ei pitäisi.

      Poista
  5. Olittepa liikkeellä kreivin aikaan puiden kaadon kanssa! Mieluummin näin kuin tuulen tai lahovikojen kaatamina, hui😯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Onneksi puistakin alkoi huomata, etteivät ne voineet enää hyvin.

      Poista
  6. Molemmat puut kannatti näköjään kaataa. Saatoitte valita kaatosuunnan ja saitte vielä polttopuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti.Tilan puolesta ei onneksi ollut mitään ongelmia ja rungot olivat lisäksi jo hieman kaatosuuntaan kallellaan.

      Poista
  7. Olipa onni että kaadoitte puut ennen kuin olisivat vaikka myrskyn toimesta kaatuneet ja aiheuttaneet vahinkoa!

    VastaaPoista
  8. Puutkin vanhenevat, sille ei voi mitään. Oikeaan aikaan tuli noille kaato. Meillä on myös kaatosuunnitelmia, tänään jo aloitettu, mutta siitä myöhemmin juttua.
    Ihana, joku muukin käyttää rante sanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaato tuli kyllä oikeaan aikaan. Keski- Pohjanmaalla rante sana taitaa olla hyvin yleinen.

      Poista
  9. Oho, olipa ne lahoja. Minä en kyllä noita asioita oikein osaa. Ammattimetsuri sanoi sahaamastaan raidasta, että sen rungon ydin kuuluukin olla tummanruskeaa. Ja kuusesta hän sanoi, että se on keskeltä laho, vaikka se oli ihan valkoinen. Hän näki sen jotenkin rungon koostumuksesta tai kiinteydestä tai jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahoja olivat, joten onneksi kaadettiin ajoissa. Meillä oli yhdessä isossa takapihan kuusessa alkava juurimätä ja puu näytti ihan normaalilta silmiini. Puun kaatanut ammattilainen kertoi kuitenkin kuusta katsellessaan, että siinä oli selvä juurimätä. Ja kun puu kaadettiin, voitiin vain todeta, että hän oli täysin oikeassa.

      Poista
  10. Vasta kaadetun puun tuoksu... se jotenkin tulvi nenääni!! Tykkään....

    VastaaPoista