Tänään kylvövuorossa olivat viime- ja toissa syksynä omista tuoksuherneistä kerätyt siemenet.
Tapaan istuttaa aina osan siemenistä tyhjiin vessapaperihylsyihin, joita taloudessa kertyy paljon kylvöissä hyödynnettäväksi.

Aloitin homman kostuttamalla taimimullan ensin kosteaksi ja teippasin sitten keräämieni hylsyjen pohjat leveällä pakkausteipillä. Puhkaisin teippiin vielä pienet reiät, jotta mahdollinen ylimääräinen vesi pääsee pohjan kautta poistumaan.
Kuhunkin mullalla täytettyyn pahvihylsyyn tuli aina noin kolme-neljä siementä. Siementen päälle sirottelin multaa noin 1, 5 senttiä ja lopuksi vielä suihkupullosta suihkaus vettä mullan pinnalle.
Sitten siirsin hylsyt 2,5 litran minigrip- pakastepusseihin jättäen pussien suihin pienet ilmaraot. Siemenet saavat pussissa lähes pienoiskasvihuoneeseen verrattavat olosuhteet ja multakin pysyy pitempään kosteana.
Tällä istutustavalla olen saanut tuoksuherneiden juuret kasvamaan jo useampana vuonna hyvin tanakoiksi. Etuna on ollut lisäksi myös se, että lopulliselle kasvupaikalle taimia istuttaessani, ne on saanut kaivaa hylsyineen päivineen multaan juurien vahingoittumatta ja kasvun pysähtymättä.
Tässä kuva vessapaperihylsyissä kasvaneista tuoksuherneiden juurista viime vuodelta.
Siemeniä jäi vielä jäljelle melko runsaasti. Loput ajattelin kylvää hajakylvönä hieman myöhemmin keväällä.
Näppärän tuntuinen systeemi! Ihanan värisiä tuoksuherneitä sinulla.
VastaaPoistaOlen todennut systeemin tosi hyvin toimivaksi ja kukkinnastakin saa nauttia ajoissa. Kiitos. 😊
PoistaTuoksuherneet on ihania, kylvin niitä itsekin juuri samaan aikaan 😊 Tuollainen kapea, korkea "astia" on juurikin hyvä niiden pitkille, aika herkille juurille. Itse kylvin tällä kertaa muovipikareihin. Toivotaan, että itäisivät hyvin kummallakin!
VastaaPoistaJo pelkästään niiden ihanan tuoksun johdosta niitä kannattaa kylvää ihan joka vuosi. Harmi, etteivät sisälle maljakkoon tuodessa kestä, kuin vähän aikaa.
PoistaNäin toivomme. Onnea kasvatukseen. 👍👍
Käytän samaa systeemiä. En kylläkään teippaa pohjaa vaan ladon mullalla täytetyt vessapaperihylsyt purkkiin vierekkäin ja siihen muovihuppu päälle. Tuuletus tietysti pitää muistaa etteivät homehdu. Taimipöydillä alkaa kyllä olla jo aika täyttä mutta johonkin pitää vielä vähän lisää tunkea.
VastaaPoistaAurinkoista kevättä toivottelee
-Eeva-
Kiva kuulla, että sinäkin käytät hyvin samanlaista systeemiä.
PoistaMinulla vielä riittää tilaa taimien suhteen, sillä vielä kylvöt ovat olleet kohdallani hyvin maltillisia.
Kiitos kommentistasi ja onnea taimikasvatukseen. 😊😊
Minä taidan odottaa vielä hetken tuoksuherneiden kylvön kanssa. Katsoin juuri, että viime vuonna laitoin tuoksuherneet multaan 23.3. Maaliskuussa on vielä monen monta lajia kylvöjä odottamassa, joten ruuhkaa on tiedossa :). Tsemppiä sinun tuoksuherneillesi hyvään itämiseen ja kauniiseen kukintaan!
VastaaPoistaSinut tuntien taimipöydälläsi varmasti ruuhkaa tulee riittämään. Maaliskuu on minullakin aina se varsinainen kylvökuukausi. Tosin viime vuosina kylvöt ovat olleet melko vähäisiä moneen muuhun puutarhaihmiseen verrattuna.😊
PoistaAh ihanat tuoksuherneet! Kiitos muistutuksesta, kohtapuoliin voisi aloitella niiden kylvöä. Tai ei vielä sittenkään, vaan vasta huhtikuussa, jolloin voin pitää kylvöstä pihavajassa. Sisälle ei oikein mahdu, enkä ole aika kotonakaan, vaan välissä on kaupunkiviikkoja. Vajassa on viileämpää ja ne eivät vaadi niin paljoa kastelua. Tai ainakin viime vuonna se onnistui siellä.
VastaaPoistaPihavajasi on varmasti hyvä paikka tuoksuherneille, kun ne viihtyvät viileässä. Minä kylvin tuoksuherneet nyt hieman normaalia aikaisemmin. Tarkoitus on siirtää ne taimettumisen jälkeen mahdollisimman pian kasvihuoneeseen.
PoistaOnnea kylvöillesi sitten, kun niiden kylvöaika aika on ajankohtainen. 👍
Hyvä idea!
VastaaPoistaOn kyllä ollut ihan toimiva. 😊
VastaaPoistaSweet pea seedlings grow very well in paper tubes. You're doing a great job, Anemone.
VastaaPoistaThanks Nadezda.
PoistaMenetelmäsi on pitkälti sama kuin ruotsalaisen Cecilia Wingårdin. Toimii oikein hyvin. Ajattelin laittaa omat tuoksuherneet itämään kuun lopulla, kun on aika aloittaa taimikasvatus kellarissa. Nyt takkahuoneen tilat on jo täynnä.
VastaaPoistaMenetelmäni on osoittautunut kyllä hyvin toimivaksi. Toivon, että sama jatkuu edelleen.😊
Poista