Bougainvillea, eli ihmeköynnös kukkii parhaillaan kauniisti olohuoneen etelän puolella olevan erkkeri-ikkunan edessä. Kukan olen ostanut naapurini kukkakaupasta jo vuonna 2014, eli kaksitoista vuotta sitten.
Ihastuin Bougaivilleaan jo aikoinaan Välimeren maihin suuntautuneilla lomamatkoillamme, jolloin sitä näki hyvin usein verhoamassa talojen terasseja, parvekkeita tai muureja.
Kuvan ottamisen ajaksi jouduin nostamaan kasvin pois auringonpaisteiselta ikkunalta.
Subtrooppisilta alueilta kotoisin olevana ihmeköynnös vaatii keväällä ja kesällä runsata valoa ja lämpöä. Talvella se taas viihtyy viileässä 8-12 asteisessa ja valoisassa paikassa. Minulla se viettää kuitenkin usein vain ihan pimeimmän, eli joulun ajan ikkunallisessa ja noin kymmen asteisessa autotallissa. Talvella se usein pudottaa kaikki lehtensä, mutta heti kevätauringon ja valon lisääntyessä siihen puhkeaa uudet, raikkaan vihreät lehdet. Lannoittamiseen olen käyttänyt veteen sekoitettavaa punaista kastelulannosta. Samaa mitä käytän puutarhamme kärhöjenkin lannoittamiseen.
Sitten puutarhan jo osasta kukkaan puhjenneisiin krookuksiin, joiden kukintaa odotan joka kevät yhtä innoissani.
Tänään ilma on ollut aurinkoinen, mutta tosi kolea ja tuuli on puhaltanut tosi navakasti pohjoisesta. Lenkillä käydessämme tuntui ihan siltä, ettei tarvitse kuin levittää kätensä sivulle, niin nousee ilmaan.
Huikean värinen bougainvillea. Hienosti olet saanut sen säilymään ja menestymään löytämällä sille sopivan rytmin. Se sopii mainiosti valkoisen orkidean kanssa. Ja krookukset. Onpa ne siellä jo hurjasti kukassa!
VastaaPoistaTuuli on ollut tänään täälläkin ihan jäätävä🥶ja millainen pakkasyö onkaan edessä?! Täytyy mennä sytyttelemään kasvihuoneeseen muutama kynttilä lyhtyihin. Niitä ei olekaan vielä tälle keväälle tarvittu...