Translate

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Kukintaa sisällä ja ulkona



Bougainvillea, eli ihmeköynnös kukkii parhaillaan kauniisti olohuoneen etelän puolella olevan erkkeri-ikkunan edessä. Kukan olen ostanut naapurini kukkakaupasta jo vuonna 2014, eli kaksitoista vuotta sitten. 
Ihastuin Bougaivilleaan jo aikoinaan Välimeren maihin suuntautuneilla lomamatkoillamme, jolloin sitä näki hyvin usein verhoamassa talojen terasseja, parvekkeita tai muureja. 
               
 
Kuvan ottamisen ajaksi jouduin nostamaan kasvin pois auringonpaisteiselta ikkunalta.


Subtrooppisilta alueilta kotoisin olevana ihmeköynnös vaatii keväällä ja kesällä runsata valoa ja lämpöä. Talvella se taas viihtyy viileässä 8-12 asteisessa ja valoisassa paikassa. Minulla se viettää kuitenkin usein vain ihan pimeimmän, eli joulun ajan ikkunallisessa ja noin kymmen asteisessa autotallissa. Talvella se usein pudottaa kaikki lehtensä, mutta heti kevätauringon ja valon lisääntyessä siihen puhkeaa uudet, raikkaan vihreät lehdet. Lannoittamiseen olen käyttänyt veteen sekoitettavaa punaista kastelulannosta. Samaa mitä käytän puutarhamme kärhöjenkin lannoittamiseen.




Kaksi ostamaani valkokukkaista orkideaa on kukkinut myös jo pitkään olohuoneen sohvapöydällä.


Sitten puutarhan jo osasta kukkaan puhjenneisiin krookuksiin, joiden kukintaa odotan joka kevät yhtä innoissani.












Tänään ilma on ollut aurinkoinen, mutta tosi kolea ja tuuli on puhaltanut tosi navakasti pohjoisesta. Lenkillä käydessämme tuntui ihan siltä, ettei tarvitse kuin levittää kätensä sivulle, niin nousee ilmaan.

28 kommenttia:

  1. Huikean värinen bougainvillea. Hienosti olet saanut sen säilymään ja menestymään löytämällä sille sopivan rytmin. Se sopii mainiosti valkoisen orkidean kanssa. Ja krookukset. Onpa ne siellä jo hurjasti kukassa!
    Tuuli on ollut tänään täälläkin ihan jäätävä🥶ja millainen pakkasyö onkaan edessä?! Täytyy mennä sytyttelemään kasvihuoneeseen muutama kynttilä lyhtyihin. Niitä ei olekaan vielä tälle keväälle tarvittu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bougainvillea on ollut odottamattoman kestävä köynnös, enkä olisi ostaessani ikinä uskonut siitä olevan näin pitkän, vuosia kestävän ilon.
      Täällä oli viime yönä -5 astetta pakkasta. Onneksi suojasin hallaharsolla kasvuun lähteneet jättilaukat.

      Poista
  2. Olet kyllä osannut hoitaa bougainvillea taidokkaasti saaden sen kukkimaan. Ulkomailla niitä on tullut ihailtua talojen seinustoilla.
    Sinulla kukkii jo paljon krookuksia. Kuvailin eilen omiakin, kun auringonpaiste sai ne avautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeköynnös on ollut kyllä todella pitkäikäinen ja uskon sen ilahduttavan minua kukinnallaan vielä pitkään.
      Krookukset ovat kyllä aina yhtä odotettuja ja ihania kevään kukkijoita.

      Poista
  3. Minulla on myös vanha Bougainvillea ja koska leikkelen sitä reippaasti (ehkä vähän liiankin) se kukkii minulla syksyllä komeasti verannalla.Vaan hieno on kukka, täytyykin jättää ensi vuonna leikkaamatta sen oksia.;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin joudun aika ajoin leikkaamaan bougainvilleä. Kiva , että sinäkin saat nauttia sen kukinnasta.

      Poista
  4. Kukkaset piristää kummasti. Täällä ei ole vielä mitään noussut, ei edes piippoja.
    Miten ihmeessä sait talvetettua bougainvillean? Kun aikoinaan kävimme ulkomailla, oli tuo kaunistus yksi suurimmista ihastuksen kohteistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. Eipähän tarvitse pelätä piippojen paleltuvan.
      Bougainvillea on ollut minulla jo 12- vuotta ja on ollut myös helppo talvetettava.

      Poista
  5. Oi, ihanuus siellä noin kauniisti jo puutarhassa kevään ensimmäiset ovat
    nousseet iloksi. Täällä katselin niin hiukan noussut ja lehdet näkyvät.
    Niin kaunista kukkivaa sinulla sisällä ja ulkosalla.
    Ihana kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä ihanaa aikaa ja kesä vielä edessä.

      Poista
  6. Tuo bougainville on todella herttaisen kaunis kasvi!

    VastaaPoista
  7. On kyllä ihana etenkin kukkiessaan.

    VastaaPoista
  8. Krookukset ovat heleitä kukkijoita. Bougainvillestä tulee aina mummo mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat ja kimalaiset ovat ihan joukolla niiden siitepölystä nauttimassa.
      😊

      Poista
  9. Ihanaa, että olet saanut ihmeköynnöksesi kukkimaan. Onkohan tuo kylmempi jakso tarpeellinen, että alkaa kukkimaan?
    Ja kivasti jo krookuksia kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeiden mukaan bougainvillea tarvitsee viileän talvikauden kukintaansa. Uskon kuitenkin lannoituksen oleva se tärkein juttu, jonka avulla kasvin saa parhaiten kukkimaan.
      😊

      Poista
  10. Onpa komea bougainville sinulla ja tuo orkidea! Jouduin omastani luopumaan tyttärien painostuksesta - meillä se oli keittiössä ja omani piikit olivat lievästi koukkuiset ja ne tarttuivat usein tyttärien pitkiin hiuksiin ja tukistivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lajeissa ja lajikkeissa on eroa, etenkin vanhimmissa ja voimakaskasvuisissa ihmeköynnöksissä on terävät orat. Uudempien lajikkeiden kerrotaan olevan vähemmän piikkisi.

      Poista
  11. Kiitos kuvista - mitä silmäkarkkia niin sisällä kuin ulknakin.

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus kauniista kukkasista 💛

    VastaaPoista
  13. Magnificent bougainvillea, Anemone. You take good care of it, and it thanks you every spring. Crocuses are blooming in my garden, too, despite the chilly wind.

    VastaaPoista
  14. Onpa komea bougainvillea! Minulla oli joskus vuosia sitten samanvärinen mutta se ei pysynyt hengissä kuin pari vuotta. En tiedä, mikä sille sitten tuli.
    Ihanat krookukset kukkivat tiellä jo noin runsaina ryppäinä. Onko niissä näkynyt vielä kimalaisia tai erakkomehiläisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bougainvillea on minustakin upea kukkiessaan. Millaisessa paikassa se sinulla vietti talvensa? Se näet vaatii melko viileän paikan talvella, jolloin se varistaa myös kaikki lehtensä.
      Pari päivää sitten niitä vieraili krookuksissa oikein suuri joukko ja iso kimalainen, ilmeisesti kuningatar, oli myös mukana mettä nauttimassa.

      Poista