Translate

perjantai 12. kesäkuuta 2026

Parhaillaan kukkivat


Kuvassa yllä Marjatanalppiruusu 'Haaga'. 

Alppiruusut kukkivat parhaillaan takapihalla. Tänä kesänä kukinta ei jostain syystä ole ollut niin runsas kuin viime vuonna. Ehkä talvi oli niillekin haastava.


'Helsinki University', jonka kukat ovat hieman vaaleamman punaiset kuin Haagalla.


'Helsinki University'


Alppiruusuistamme korkein, eli  Mikkeli ('St Michel') , jonka kukat ovat hennon vaaleanpunaisia.


Mikkeli on huidellut jo monta vuotta talon räystään korkeudella. Se voi kasvaa parhaimmillaan jopa 4 metrin korkuiseksi.



Marjatanalppiruusu 'P.M.A. Tigerstedt'. Sen valkoisissa terälehdissä on hienoja punaruskeita pilkkuja.



Puistoalppiruusu 'Catawbiense Grandiflorum' rodoistamme aina kukintansa viimeisenä aloittava - niinkuin nytkin. Leikkasin siitä viime kesän kukinnan jälkeen pitkälle numikon puolelle tulleita oksia ja 



nyt se näyttää silmiini niin pieneltä.


Pakko hehkuttaa näitä kuvissa olevia vaaleanpunaisia kalloja, jotka ovat kukkineet kauniisti jo hyvän aikaa. Kukinta kestää ihan pitkälle syyskuulle, kunhan vain muistaa lannoittaa ja leikata kukkineet kukat pois säännöllisesti.


Taustalla vasemmalla oleva punakukkainen kalla on ainoa, joka ei kuki vielä lainkaan. Lajikkeiden kukinnassa lienee isojakin eroja. 


Vanhat kukat (ruukussa kolmas vasemmalta) muuttuvat hiljalleen väriltään kellanruskeiksi ja silloin ne kannattaa poistaa varsineen, jotta uusia kukkia kehittyy lisää.


Ihana maanpintaa syleilevä kangas-ajuruoho 'Red Carpet' aloittamassa kukintaansa takapihan ojanvieruspenkissä.


Etupihan muurikivipenkin reunassa kukkiva tarharistikki. Näitä kylvin keväällä siemenistä lisää.



Sitten kurkistus viime vuoden toukokuussa uusimaani varastorinteeseen ja sinne istuttamiini kivikkokasveihin, jotka ovat kaikki lähteneet ilahduttavan hyvin kukkimaan.


Tässä rinteen kaikki kasvit joista kukkivat, sinikukkaiset sammalleimut 'Cushion Blue', patjaharsot 'Gypsophila Cerastioides' ja sammalleimu 'Amazing Grace'


Tässä pari kuvaa hieman lähempää.




Etupihan sisääntulopenkin punakukkainen patjarikko.


Muurikivipenkin 'Flore Pleno' morsiusleinikki. Sen taustalla takana oikealla aloittelee kukintaansa kellokärhö 'Clematis integrifolia'. 


Lankkupenkin puistoatsalea 'Adalmiina' ja sen vierellä kasvava.....

                             

revontuliatsalea 'Lilac Lights'. Atsaleoillekin talvi oli haasteellinen ja kukinta varsin vaatimatonta.

                               
                   
Saman penkin pikkusyreeni 'Palibin' ja sen vasemmalla puolella oleva.....

                     

siperianriippahernepuu. Penkin etualalla pahoja vioituksia lehtiinsä saaneet puksipuut, jotka ehdin leikata vasta tällä viikolla. Ovat leikkauksesta huolimatta edelleen hyvin rujon näköisiä, mutta onneksi vihreitä lehtiä on sentään pensaissa jonkin verran jäljellä.


Omenapuupenkin voimakkaan keltainen ja aivan puutarhamme alkuajoilta oleva ja hyvin kestäväksi osoittautunut päivänlilja, jonka aikoinaan hankin nyt jo toimintansa lopettaneesta Järvenpään pihapalvelusta. Lajikkeen arvelen olevan 'Middendorffii' kultapäivänliljan.


Omenapuupenkin oikeassa laidassa on kaikkein aikaisimmin kukintansa aloittava, kirkkaankeltainen keltapäivänlilja. 



Keltapäivänliljojen vasemmalla puolella sinikukkaiset siperiankurjenmiekat. Niiden väleissä kasvavat valkokukkaiset siperiankurjenmiekat eivät ole vielä kukintaansa aloittaneet.


Saman penkin pihanpuoleisessa reunassa kukkiva kultahanhikki. 


Tuoksuköynnöskuusama levittää parhaillaan niin IHANAA tuoksua kukistaan talomme kulmapenkissä.


Tulipa todellinen kuvamaratoni. Toivottavasti jaksoit kuitenkin kahlata loppuun.

1 kommentti:

  1. Kyllähän kauniita kukkia jaksaa katsella vaikka kuinka pitkään:) Ja ihanasti todellakin kukkii teillä monessa kohtaa!

    VastaaPoista