Päätin muuttaa hieman takapihan sora-aluetta ja tehdä siellä olevalle pyöreälle tulisijalle kivemman ja toimivamman tulistelupaikan. Ennen kulkusilloille johti sora-alueen poikki liuskekivistä tekemäni polku. Nyt päätin käyttää kiviä tulipadan alle tulevaan pohjaan, jotta padan saa pysymään tukevasti pystyssä. Aluksi kampesin lapion avulla kaikki liuskekivet ylös maasta ja tasoitin hieman laudanpätkällä pohjaa, johon kivet asettelin. Paikalla on ennestään kolme kuvassa näkyvää isoa istumakiveä, joita en luonnollisestikaan lähtenyt niiden painavuuden takia siirtämään paikaltaan mihinkään, vaan asettelin liuskekivet silmämääräisesti niiden keskelle sopivan etäisyyden päähän toisistaan.
Hain kottarilla ulkovaraston seinustalla olevasta kivivarastosta kenttäkiviä, jotka asettelin pyöreää muotoa tavoitellen liuskekivien ympärille. Lopuksi naputtelin kivet soraan aikoinaan itse tehdyllä varrellisella puujuntalla ja lisäsin vielä lisää soraa kivien väleihin.
Uudistin myös elokuun lopulla etupihan muurikivipenkissä olevan laattakäytävän, nostamalla ensin laatat pihan sepelille, ja pesemällä ne painepesurilla puhtaaksi.
Penkissä laattojen ja seulanpääkivien alla oli suodatinkangas, jonka päätin poistaa ihan kokonaan. Niinpä jouduin nostamaan pois myös kaikki käytävän molemmin puolin olevat kivet, jotta sain kiskottua alla olevan kankaan jotakuinkin vaivatta ylös maasta. Tasoitin rautaharavalla hieman maanpintaa ennen laattojen ja seulanpääkivien uudelleen paikoilleen laittamista. Minulla oli jo valmiiksi haketettuna saavillinen kuusenkäpyjä, jotka levitin lopuksi laattojen ympärille ja kivien väleihin.
Kolmas projekti oli mieheni kasvimaan taikinamarja-aidan tilalle tekemä puuaita. Taikinamarja alkoi jostain syystä voida vuosi vuodelta yhä huonommin ja säännöllisistä leikkauksista huolimatta kasvoi hyvin epätasaiseksi, eikä todellakaan näyttänyt enää tuuhealta ja kauniilta.
Aita oli helppo pystyttää valmiina olleiden pylväiden väliin. Väliin tolpat 48x98 kestopuusta ja kun aidan korkeudeksi päätettiin 80 cm ja materiaaliksi 95 mm:n levyinen kestopuulauta, niin oli vain laskettava, montako halkaistua rimanpätkää tarvitaan. Siinä tekoäly oli apuna. Se laski tarvittavan rimamäärän ja ehdotti rimojen väliksi 31 mm. Sen mukaan kun ruuvaili, niin jako meni täsmälleen tasan. Apuna oli tietenkin 31 mm:n soiro, jolla nuo välit sai tasalevyisiksi. Maa viettää, joten aita ja vaakalaudat noudattaa maan kaltevuutta, mutta pystyrimat ovat pystysuorassa. Kasvimaan puolellekin tuli paremmin tilaa, kun 40 cm leveä taikinamarja-aita korvautui ohuella puuaidalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti