Translate

torstai 2. toukokuuta 2019

Lahden pihapiirimessuilla


Sain Koko Lahti Oy:ltä neljä vapaalippua Lahden Pihapiirimessuille, joten suuntasimme sunnuntaina mieheni kanssa sinne. Ohessa muutamia kännykällä napattuja tunnelmapaloja messujen annista.




Tämä puuseinämä oli hauska oivallus ja soveltuisi kokeiltavaksi vaikka omaankin puutarhaan.


Yksinkertainen, kaunis ja ajaton penkki ihastutti myös silmääni.


Saaren kartanon osasto.






Tämä neito on mitä ilmeisemmin rakastunut ruusuihin ja sukeltanut suin päin niiden sekaan.


Kaunis kukkasateenvarjo veti katsojia puoleensa eikä ihme.


Kauniita kukka-asetelmia ja värejä minun makuuni.






Kiva toteutus tämäkin, vai mitä?


Kauneutta lasin alla.




Kukkapyörät


Tukevia rakenteita. 

Messuilla oli jonkin verran myös taimikauppiaita. Laajempaa ja monipuolisempaa tarjontaa olisin kuitenkin hieman kaivannut.  Hankintani jäivätkin tällä kertaa hyvin vähäisiksi. Ostin vain 10 kpl ihmekukan juurimukuloita ja sitruunantuoksuisen tuoksupelargonian.

Messuilla oli kaikkineen kiva käydä ja uskonkin löytäväni sieltä itseni myös seuraavalla kerralla. 

23 kommenttia:

  1. Hienot kuvat Lahden messuilta.
    kiitos.

    VastaaPoista
  2. Varsin monipuolinen tarjonta ollutkin messuilla!
    Toukokuun tunnelmia sinne!

    VastaaPoista
  3. Monenlaista. Varmaan jokaiselle jotakin..

    VastaaPoista
  4. Tykkäsin Lahden messuista kovasti myös ja ensi vuonna sinne aion taas mennä. Perennakauppiaita olisin kaivannut enemmänkin, mutta pelakuita sain mukavan määrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etteivät messut tuottaneet pettymystä.

      Poista
  5. Hienoja kuvia messuilta. Ens vuonna tuas pitäs meijänkin sinne suunnistoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivotaan että messuanti vaan entisestään paranee jatkossa.

      Poista
  6. Minulle Lahden messut oli ensimmäinen kerta ja pidin kovasti. Nuo kukka-asetelmat olivat kauniita ja niitä oli paljon. Enemmän taimikauppiaita olisi sopinut, mutta silti tuntui niitä olleen enemmän, kuin Helsingin messuilla.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän taimikauppiaita minäkin kaipasin. Nyt tarjonta oli mielestäni aika suppea.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  7. Hienolta näyttää messut jokaiselle jotakin. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  8. Mukavia kuvia olit napannut. Lahden messuilla ei ole tullut käytyä mutta mukavaa ajankulua ja ideoita näistä saa .Helsingin messut tuli käytyä .Kiitos kuvista.

    VastaaPoista
  9. Minä jätin Helsingin messut väliin. Tosin niin on tapahtunut jo useana vuonna.
    Mukavaa viikonloppua takatalvesta huolimatta sinulle.

    VastaaPoista
  10. Taimikauppiaita minäkin kaiåailin, viime vuonna heitä oli Lahdessa mielestäni enemmän. Mutta kukkakauppiaiden astelmat olivat kauniita ja toivat vappuilon mielelle:) Lahden messut ovat sopivan kokoinen tapahtuma ja keskittynyt enemmin puutarhaan kuin suuret messutapahtumat. Minunkin ostokseni olivat tosi maltilliset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulevaisuudessa taimikauppiaita löytyy messuilta runsaammin.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  11. ihania,yksityis kohtia:)paljon ideoita:)
    Messuilla mukava piipahtaa,,ainahan sitä jotain pientä mukaankin lähtee)
    Kiitos tästä tarinasta!
    jk.tuota puu-seinää minäkin jäin miettimään,minulla noita heinäseipäitä.
    (meillä lunta tullu 20 cm,täällä askartelu-juttuja värkkäilen:)
    Mukavia keväisiä puutarha-touhuja,sinne etelään:))

    VastaaPoista
  12. Heinäseipäistä saakin myös mainiosti tehtyä vastaavan seinämän.
    Täällä meillä ei onneksi lunta ole toistaiseksi vielä satanut, mutta ilma on tuulinen ja kolmesta lämpöasteesta huolimatta tuntuu ihan hyytävän kylmältä.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  13. Hyviä kuviahan nua ja taas oli jotaki erilaastaki kuvattuna. Vaikuttavia kukka-asetelmia.

    VastaaPoista
  14. Kiva oli käydä messuilla näin kuvien välityksellä, kun oikeaan käyntiin ovat vähän liian kaukana.

    VastaaPoista