Translate

perjantai 3. toukokuuta 2019

SUNSHINE BLOGGER AWARD

 



Sain tämän Sunshine Blogger Awardin Eevireginalta jo jokin aika sitten ja nyt viimein vastailen kysymyksiin. Kiitos paljon Eeviregina.

1.MIKÄ ON BLOGISI TARINA JA KUINKA SE ALKOI?

Aloitin bloggauksen ensin Vuodatuksessa ja sen kaaduttua siirryin sitten tänne Bloggeriin.

2.MITÄ INTOHIMO TARKOITTAA SINULLE?

No aika monia asioita. Puutarha taitaa olla harrastuksista se ykkönen. Musiikki, liikunta, mökkeily, käsityöt ja lukeminen ovat myös hyvin tärkeitä. No, viimeksi mainittu on jäänyt viime vuosina hieman vähäisemmäksi. Eikä tietenkään sovi unohtaa myöskään tätä bloggausta, joka on tosi mielenkiintoista ja antoisaa.

3.MITÄ TEET RENTOUTUAKSESI?

Edellä mainitut asiat ovat rentouttavia samoin kuin läheisten ja ystävien kanssa vietetty aika.

4.VIIMEISIN MATKASI?

Viimeisimmän ulkomaanmatkan tein mieheni ja vanhimman poikani perheen kanssa viime syksynä Kreetalle. Kolilla vastaavasti lomailimme muutaman päivän tammikuussa.

MATKUSTATKO YLEENSÄ YKSIN VAI RYHMÄSSÄ?

Olemme matkustaneet lähinnä mieheni kanssa kaksistaan. Viime vuosina olemme tosin enenevässä määrin tehneet matkoja myös poikiemme perheiden kanssa.

6.UNELMAKOHDE, JOHON OLET AINA HALUNNUT MATKUSTAA?

Minulla ei ole varsinaista unelmakohdetta matkustamisen suhteen, sillä mielestäni kaikki matkat ovat omalta osaltaan jossain määrin unelmamatkoja. Mutta jos nyt jotain pitäisi nimetä niin ehkä maanpäälliseksi paratiisiksikin sanottu Amalfin rannikko Italiassa olisi sellainen.

7.MIKÄ ON VIIMEISIN KIRJA, JONKA OLET LUKENUT?

Luen parhaillaan Catherine Cooksonin romaania Liekehtivät vuodet, joka kertoo sukutarinan 1800 luvun englantilaisesta kaivoskylästä.

MIKÄ ON LEMPIKIRJALLISUUSLAJISI?

Romaanit ja harrastukseen liittyen tietenkin myös puutarhakirjat.

9.MITÄ TYKKÄÄT JAKAA SOSIAALISESSA MEDIASSA?

Blogini kautta puutarhajuttuja ja kaikkea siihen liittyvää. Matkoista on tullut tehtyä jonkin verran myös juttuja lähinnä kuvien muodossa.


10.MIKÄ ON SUHTEESI ASUINPAIKKAASI?

Hieman siltä osin ristiriitainen, että lapsuuteni ja nuoruuteni meren läheisyydessä kasvaneena kaipuu sen äärelle on aina kova. Muutoin olen melko tyytyväinen.

11.MITÄ HALUAISIT EDISTÄÄ MAAILMASSA?

Oikeudenmukaisuutta ja rauhanomaista rinnakkaiseloa ihmisten kesken.

SUNSHINE BLOGGER AWARDIN annan aina mielenkiintoista ja miellyttävää Rikkaruohoelämää blogia pitävälle  Betweenille.

22 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos, otan tämän tunnustuksen ilolla ja liikutuksella vastaan. Kysymykset ovat hyviä ja vastasit niihin mielenkiintoisesti. On totta, että esimerkiksi unelmalomakohdetta on vaikea sanoa, sillä useimmat lomat ovat unelmien täyttymyksiä ja unohtumattomia kokemuksia. Vastaan kysymyksiin piakkoin. Kiitos vielä sinulle Kruunuvuokko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Hienoa, että otat tunnustuksen vastaan.
      Mukavaa lauantaipäivän jatkoa.

      Poista
  2. Kiva postaus, vaikka ei ole yllätys, että puutarha on intohimosi, sillä niin upea on puutarhasi. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle Liisa.

      Poista
  3. Osuipa tunnustus ja sen jatko oikeisiin osoitteisiin! Uskon, että puutarha antaa paljon elämääsi iloa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila.
      Puutarha on todella antanut paljon iloa niin minulle, kuin miehellenikin.
      Kuin myös.

      Poista
  4. Niin se meri vain vetää puoleensa. Itse olen asunut pieniä aikoja lukuunottamatta aina merikaupungissa ja ajattelen ,että merta tulisi ikävä muualla. Enpä sitten tiedä. Nyt tulisi varmaan ikävä puutarhaa, jos pitäisi muuttaa ;). Mukavaa puutarhaviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meren kaipuu tulee olemaan aina minussa. Onneksi pääsen tutuille rannoille ja meren ääreen aina kesäisin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  5. Osuva tunnustus!
    Sinun puutarhasi on niiin kaunis;)
    Eikä noin kaunista puutarhaa saa kuin suurelle ilolla ja intohimolla,ja kauniilla kukkais-sydämmellä:)
    kiitos kun olen saanut vierailla "putarhassasi"
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aina kauniista sanoistasi.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa myöskin sinulle.

      Poista
  6. Unelmakohteeta o torella lähes maharoton nimetä, nii palio o miälenkiintoosia paikkoja, nii mailmalla ku kotomaaski. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Hyviä kysymyksiä ja vastauksia! En muistanutkaan, että sinullakin on mökki. Et kaiketi useinkaan sieltä postaa? Muistan kotipihan kuviasi kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma.
      Aika harvoin itse mökiltä, hiekkarannalta ja ympäristöstä sitäkin enemmän.

      Poista
  8. Kiva kun vastasit haasteeseen! Teidän mökki onkin aivan super-upeassa paikassa. Meillä tuli masentava takatalvi, ei edes viitsi ikkunasta pihallepäin katsoa...

    VastaaPoista
  9. Kiitos vielä kerran ja anteeksi että vastaus hieman kesti.
    Kiitos.
    Toivottavsti takatalvi menisi nyt nopeasti ohi. Täälläkin meni tosi kylmäksi, mutta onneksi lumelta sentään säästyttiin.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut :) Tällaisiin kysymyksiin on aina mielenkiintoista lukea vastauksia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitos. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintosia kysymyksiä ja vastauksia. Nuo Cooksonin kirjat on hyviä luettavia, miekin niitä oon lukenu.

    VastaaPoista
  13. Kiva tunnustus ja mukava tutustua vastausten kautta ihmiseen blogin takana taas hieman lisää :)

    VastaaPoista