Translate

maanantai 24. elokuuta 2020

Daalioiden kukintaa



Lupasin laittaa kuvia vanhakantaisesta daaliasta, Lohtajan punaisesta, kunhan se aloittaa kukintansa. Tätä daaliaa eli joriinia on kasvatettu setäni vaimon kertoman mukaan vuosikymmeniä isäni kotitalossa. Itse sain sitten kyseisen daalian juurakoita aikoinaan äidiltäni.




Kuten teistä ehkä joku muistaakin, daaliani pääsi suureksi ilokseni vanhojen, alkuperäiskasvien varmuuskokoelmaan johon, jos  nyt oikein muistan, kuuluu 30 vanhakantaista daaliaa






Myös alkuperäiskasvien kokoelmaan kuuluva upea "Brunäs", jonka olen saanut lahjana vanhakantaisten daalijoiden kasvattajalta Paraisilta, kukkii sekin edelleen.....


 suurin, näyttävin kukin. Samoin,


 kuin vasemmalla kuvassa hieman näkyvä, myös samalta kasvattajalta vaihtona saatu vaaleanpunainen Turun torikin.


Tämä valkokukkainen, muistiinpanojeni mukaan 'White Star' daalia, ei kuulu vanhakantaisiin, mutta se on ollut hyvin kestävä talvetettava.


'White Star' kärhöjen ympäröimänä.


Varret ovat melko tanakat ja pysyvät hyvin pystyssä. Sade sai kukat hieman ränsistymään.


Viikonlopun lähestyessä kokosin kimpun daalioita höystettynä muilla pihan kukkasilla. Kimpun edessä Turun toria ja valko-, liila sekä punakukkaista syysleimua.


Lisäksi purppurapunalatvaa ja röyhytatarta.


Samaan  kimppuuun lisäsin myöhemmin vielä valkokukkaista daaliaa.


Ruokailuhuoneen maljakossa puolestaan on Lohtajan punaista ja Brunäsiä.

35 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniita!
    Daaliat ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Daaliat ovat kyllä oikeita syyskesän kaunottaria.

      Poista
  2. Iik, täällähän onkin aivan ihania daalioita!!
    Aivan upea tuo Lohtajan punainen ja kukkii hienosti!
    Vaaleasävyinen kukkakimppu on aivan ihastuttava.
    Kiitos kommentistasi! Täällä tosiaan sataa ropisee vähän väliä.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateet ovat jo hieman ränsistyttäneet aurinkoa rakastavia daalioita.
      Kiitos. Lohtajan punainen on minulle erityisen tärkeä, sillä se on perintönä edesmenneeltä äidiltäni.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  3. Sinulla on daalioissa hienoja vanhoja aareita, ilmeisesti saat ne aina hyvin talvetettua. Minkälainen paikka sinulla on juurakoille talvella? Milloin aloitat esikasvatuksen, vai laitatko juurakot suoraan maahan keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä hyvin kestäviä ja helppoja talvetettavia. Olen varastoinut pääsääntöisesti daaliat noin + kymmenasteisessa ikkunallisessa autotallissa. Parina viimeisimpänä syksynä olen päässyt talvettamaan kaikki joriinit talon päädyssä olevassa varastossa, kun sieltä vapautui sopivasti tilaa niille. Lämpötila on varastossa suunnilleen sama kuin autotallissakin, eli samaiset + kymmenen astetta.
      En enää vuosiin ole esikasvattanut daalioita, vaikka se varmasti aikaistaisi kukintaa jonkin verran, vaan laitan ne suoraan penkkiin kasvamaan.

      Poista
  4. Ihanat daaliat! Daalioiden intensiiviset värit ihastuttavat.

    VastaaPoista
  5. Upeat on sinulla daaliat ja harvinaisia aarteita jotka ilostuttavat toivottavasti sinua vielä vuosienkin jälkeen. Kukkia on mukavaa ottaa maljakkoon ja daaliat kestääkin vielä pitkään. Minulla ei ole ainuttakaan kappaletta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Daalioiden jokasyksyinen maasta ylösnosto, kuivaus ja talvetus on melko työlästä, mutta maksaa kyllä vaivan.

      Poista
  6. Ihanat joriinit ja daaliat! Munki 'Härmälääne' o hilijan vasta alakanu kukkia. Mua harmittaa nii viätävästi, ku mun 'Turun tori' ei selevinny talavetuksesta. Siinon nii hianon färine kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onpa harmi, että Turun torisi menehtyi. Minunkin ensimmäinen Pasilta satu Turun tori kuoli, mutta onneksi sain häneltä uuden tilalle.

      Poista
  7. Sinulla onkin upea kokoelma kauniita daalioita. Hieno asia, että vanhan kannan joriinit säilyvät ja kukoistavat tulevienkin sukupolvien puutarhoissa.
    Sade on vähän kurittanut daalioita, mutta raaskiipa sitten leikata niitä maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On tosiaan hieno asia, että vanhakantaisia daalioita on vielä jäljellä ja niistä pääsevät toivottavasti nauttimaan myös tulevat sukupolvet.

      Poista
  8. Onpa tuo ylin daalia upean punainen!

    VastaaPoista
  9. Kauniita ja runsaskukkaisia ovat sinun perinnedaaliasi! Nyt niitä kannattaakin ottaa maljakkoon, kun on kovin rankkoja sadekuuroja ja hallojakin jo ennustelevat. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tosiaankaan tarvitse enää säästellä niitten maljakkoon leikkelyä. Yksi pakkasyö ja se on siinä.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  10. Kiitos. Vielä ei ehkä kannata daalioita hävittää, sillä suotuisat ilmat saattavat hyvässä lykyssä kestää vielä pitkään? Talvetatko koskaan daalioitasi?

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita! Sekä Lohtajan punainen että Brunäs ovat upean sävyisiä ja kukan mallikin on kaunis. Säilyttämisen arvoisia molemmat.

    VastaaPoista
  12. Wonderful dahlias! I love old species of them. Years ago I have had many dahlias but their tubers don't store well here.
    Lovely photos!

    VastaaPoista
  13. Onpa upeita daalioita. Tuo Lohtajan punainen on todella kaunotar. Omat daaliani ovat kukkineet tänä kesänä aika vaatimattomasti. Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa kukintaa noissa daalioissasi!
    Vaikka muutoin punainen ei olekaan herkkuvärini, Lohtajan punainen näyttää erityisen hyvältä:)

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania kaikki nuo daaliat, mutta erityisesti vanhakantaisten kauneus ja sitkeys puhuttelee 🤍 Näin kesällä on tosiaan mukava, kun voi kukkakimpun koota pihan kukista 🤍 Aurinkoista elokuun loppua !

    VastaaPoista
  16. Daaliat ovat aina ihanan muhkuja ja kukat täydellisiä. Kesän luottokukkijoita.

    VastaaPoista
  17. Oih ja Voih, niin kaun iita joriineita!!!, kuten itse olen daalioita tottunut kutsumaan.

    VastaaPoista