Translate

torstai 10. kesäkuuta 2021

Alppiruusut aloittivat kukintansa

'Haaga'

Alppiruusujen kukinta on varmasti alkukesän yksi odotetuimpia tapahtumia. Niiden kukkiessa pitää kameran kanssa olla valppaana ottamassa kaunottarista kuvia niin läheltä kuin kaukaakin. Ihan joka suunnasta ja kantilta, jotta niiden loiston saa mahdollisimman hyvin kuvien avulla vangittua ja talletettua kuvagalleriaan. Siellä niiden pariin on helppo palata kukinnan ollessa auttamatta ohi.


Onneksi toissapäiväisten ukkoskuurojen aikana puutarhamme kukintavuorossa olevat alppiruusut eivät olleet ehtineet vielä avaamaan kuin muutamia kukkiaan.

Täytyykin toivoa, ettei kovan tuulen kanssa tulevia ukkossateita tulisi enää lisää kukinnan aikana.

Haaga on ehkä suurin suosikkini pihamme alppiruusuista. Se on kotimainen lajike, hyvin kestävä ja sen kukat ovat mielestäni lähes täydellisen väriset. Se kukkii myös runsaasti.


Se on helppo tunnistaa sen ylimmän terälehden tummemmista täplistä.

Haaga kasvaa meillä takapihan puolivarjoisessa, hieman alaspäin viettävässä alppiruusupenkissä, joka on osoittautunut sille, kuten muillekin penkin alppiruusuille sopivaksi. 

 Kasvutapa on pyöreän säännöllinen. 

Samassa penkissä Haagan lisäksi on kahdeksan muutakin alppiruusua. Aikainen Elviira on jo kukintansa lopettanut. Se on hyvin oikukas ja vaihtelevasti kukkiva ja vaatii aina todella hyvän kevätsuojauksen. Kukinta oli tällä kertaa hyvin vaatimaton samoin kuin .....

marjatanalppiruusu 'Mauritzillakin' yllä.

Alppiruusujen juurella meillä kasvaa pikkutalviota, taponlehteä, suikeroalpia ja varjoyrttiä juuristoa varjostamassa ja pidättämässä pohjamaan kosteutta.

Aikaisin keväällä tapaamme virittää myös varjostusverkot kaikkien rodojemme suojaksi. Rodolannosta ne saavat melko säännöllisesti ja tietenkin myös kastelua aina tarpeen mukaan.


 Haagalla  korkeutta on puolestatoista metristä noin pariin metriin.


Haagan vasemmalla puolella kukkii kotimainen lajike 'Helsinki University'. Sen nupuista suurin osa on vielä avautumatta, joten laitan siitä kuvia vielä myöhemmin. 


Kukat ovat auetessaan hieman vaaleamman punaiset kuin Haagalla, mutta muutoin se muistuttaa erehdyttävän paljon edellä mainittua.


Helsinki Universitynkin terälehdissä on kauniit tummat täpläkuviot. 

Sitten 'P. M. A Tigerstedt', joka kukkii penkin oikeassa laidassa. Se on suurikokoinen, harvahko ja pystykasvuinen lajike. Kukat ovat lähes valkoiset ja niissä on lisäksi kaunis tummanpunainen laikutus. Lajike on myöskin kotimainen ja  hyvin kestävä samoin, kuin korkein alppiruusuistamme eli....

'St Michel' eli Mikkeli. Sen kukka on lähes valkoinen terälehtien hennon vaaleanpunaisella höystettynä. Se on myös hyvin näyttävä sekä kestävä. Yläterälehdessä sillä on vihertävä täplitys.


Tässä, kuten alla olevissa kuvissa näkyy hyvin sen korkeus muihin penkin alppiruusuihin verrattuna.


Mikkelin kukinta on runsastunut kasvun myötä vuosi vuodelta. Enpä olisi uskonut sen pienenä taimena ollessa, että se joskus tulee yltämään talomme räystään korkeudelle saakka.



Uutta kasvua näyttäisi tulleen lisää tänäkin vuonna.

 

Haagan edessä, penkin etureunassa kukkii  laajalle alalle oksiaan kurottava Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva puistoalppiruusu 'Catawbience'. Se on ihan ensimmäisiä hankkimiamme alppiruusuja ja varmasti monelle hyvin tuttu.

Alppiruusupenkissä kasvaa vielä tämä uskomattoman kaunis, matalakasvuinen Yakushiman alppiruusu 'Fantastica'. Se sai pari vuotta sitten siirron muiden alppiruusujen joukkoon etupihan penkistä, missä se jäi liikaa varjoon ison tuijan juurella. Parhaillaan siinä on enää vain kaksi säilynyttä oksanhaaraa, tehden vain tämän yhden ainoan kukan. Toivon kovasti sen ajan kanssa vielä tuuhistuvan entiselleen. 

Sää on edelleen hyvin helteinen ja tällä hetkellä mittari näyttää meillä varjolämpötilaksi +28 astetta. Täytyy myöntää, että minulle hieman liikaa auringossa oleskeluun.


Mukavaa loppuviikkoa.

25 kommenttia:

  1. Ihanat alppiruusut! Varsinkin tuo Fantastica on ihana!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita alppiruusuja ja niin näyttäviä isossa pihassa , upeasti alkavat jo olla kukassa. Vierailin muutama vuosi sitten Haagan alppiruusupuistossa ja ihastuin viimeistään silloin niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Alppiruusujen kukinta on kyllä alkukesän kohokohtia.

      Poista
  3. Upeita alppiruusuja! Ja mikä kukinta 😊 Meillä om vasta viisi erilaista, saa nähdä montako vielä tulee hommattua 😄 ovat ne vaan niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sinulla onkin jo monta alppiruusu kaunotarta. 😊

      Poista
  4. Upeita ovat todellakin! Harmi kun minulla ei oo pihassa oikeanlaista paikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meilläkin alppiruusujen kasvupaikat alkavat olla jo hakusessa. 😊

      Poista
  5. Komeat alppiruusut. Minulla on muutama erilainen mutta vasta kaksi kukki tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva, että olet kuitenkin päässyt nauttimaan kukinnasta. 😊😊

      Poista
  6. Sinulla on valtavan komeat alppiruusut minulla on vain muutamia. Yksi on aika kivan kokoinenkin jo. Mutta meidän tonttimme on niin aurinkoinen tosin metsääkin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila.
      Vie kyllä aina aikansa, kun alppiruusut kasvattavat kokoaan. Meillä ovat onneksi viihtyneet takapihalla, jossa niille näyttää olevan sopivat valo-olosuhteet.

      Poista
  7. Alppiruusut on oikein kukkien kuningattaria! Tuo alun vaaleanpunainen on suorastaan helmimäisen upea väri.
    Minullakin on 2 pienempää alppiruusua, toinen on jo kohta kukkinut, toinen vielä kukassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi kyllä syystä sanoa. Harmi vain, että kukinta ei kestä kovin kauaa.

      Poista
  8. Sinulla on upeita alppiruusuja. Kelpaa niiden kukintaa ihailla. Minulla ei ole yhtään (vielä), pitää vähän odottaa, että arboretumin puut kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Teillä onkin suuri puutarha, jonne on hyvä halutessa luoda vaikka oikein alppiruusutarha.

      Poista
  9. Alppiruusut on aivan ihania. Meillä on myös useita. Suomen juhlavuoden kunniaksi tuli uusi keltainen alppiruusu. En malttaisi odottaa että se kasvaa. Saimme niin pienen taimen, että siinä menee aikaa, ennen kuin se kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kestää tosiaan muutaman vuoden, ennen kuin pääsee nauttimaan alppiruusun runsaasta kukinnasta.

      Poista
  10. Kerrassaan hienoja alppiruusuja! Minulla on yksi, ja se kukkiin tänä vuonna ekaa kertaa sitten istuttamisen. Ehkä varjotarhaan voisi vielä johonkin koloon mahtua toinen. Sinulla alkaa olla jo ihan kokoelma. Varmasti hyvä paikka, koska kaikki näyttävät niin hyvin viihtyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta.
      Nyt alkaa olla meilläkin jo penkki niin täynnä, ettei sinne enää ainakaan montaa uutta alppiruusua mahdu kasvamaan.

      Poista
  11. Hieno määrä lajikkeita. Teidän alppiruusunne vaativat jo tilaa sekä ympäriltä että ylhhäältä.

    VastaaPoista
  12. Hei, haastan sinut vastaamaan 20 kesäiseen kysymykseen! Kysymykset löytyvät blogipostauksestani!

    Hyvää & aurinkoista kesää!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/2021/06/20-kysymysta-kesasta.html

    VastaaPoista
  13. Voi ihana näitä sinun alppiruusujasi! Kukkivat taas niin komeasti. Meillä on kaksi 'Mikkeliä', jotka ovat vasta alkaneet päästä kasvun vauhtiin. Onneksi älysin istuttaa kummankin sellaiseen paikkaan, että mahtuvat kasvamaan kookkaiksi. Muutaman päivän päästä ovat ehkä parhaimmassa kukassaan. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista