Translate

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Kasvihuoneen kuulumisia.

Kasvihuoneessa tilanne tomaattien ja kurkkujen osalta näyttää parhaillaan tältä.

Tomaatien kasvuunlähtö oli tänä keväänä tosi hidasta. Taimettuivat kyllä nopeasti kylvön jälkeen, mutta sitten kasvu olikin aivan kuin hidastetussa filmissä.

    Päästessään kasvihuoneen kasvusäkkeihin alkoi lopultakin tapahtua, ja varret venyä pituutta.


Nyt jo kukkiakin on ilmaantunut ihan mukavasti ja.....


ensimmäisiä raakileitakin alkaa olla näkyvissä. 

                          

Kurkut kylvin todella myöhään. Onneksi lämpö sai kasvun sananmukaisesti räjähtämään käyntiin. Nyt ensimmäisiä kurkkuja on päästy jo maistelemaan.

Kylvöjä tein nyt kahdessa eri erässä. Aluksi istutin kaksi tainta ja tänään sitten viimeinen taimi pääsi kasvusäkkiin jatkamaan kasvuaan. 

Helteiset päivät jatkuvat edelleen. Kuumassa auringonpaisteessa ei töitä jaksa pitkään paiskia, joten "hitaalla" mennään.


17 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että olet päässyt maistelemaan kurkkuja ja että tomaateissa on raakileita. Minä ole maistellut tomaatteja lähes päivittäin, mutta vielä en ole kerännyt astiaan sisälle tuotavaksi. Kurkkuja sitä vastoin on tullut ihan hurjasti jopa 10 pitkää kurkkua päivässä. On pitänyt jo jakaa niitä läheisille, olen myös suunnitellut maustekurkkujen tekemistä.
    Kasvu vauhdittuu selvästi kasvihuoneeseen siirron jälkeen ja uuteen kasvualustaan istuttamisen seurauksena :).

    VastaaPoista
  2. Kyllä on mahtavaa saada maistella itse kasvattamiaan tomaatteja ja kurkkuja 🙂 hyvässä kasvussa ovat. Mullakin on muutama tomaatti ihan vajan seinustalla. Luulenpa, että näillä keleillä ehtii kysyäkin.

    VastaaPoista
  3. Oi!! Siellähän päästään jo maistelemaan kurkkuja ja tomaatit seuraavat. Täällä kylvettiin avomaan kurkut suoraan kasvimaalle ja muutaman tomaatintaimen ostin torilta, nyt niissä on jo kukkia, katsotaan saammeko muutamia omia tomaatteja ja kurkkuja? Hyvää heinäkuun alkua sinne!

    VastaaPoista
  4. Hitaasti hyvä tulee. 🙂

    Tomaattien lehdissä on ihana tuoksu, nautin tosi paljon 🍅
    Upeata että saatte tomaatteja ja kurkkuja omasta takaa!

    VastaaPoista
  5. Voi miten hyvältä näyttää. Kohta pääsette nauttimaan kasvihuoneen herkuista. Mukavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää, pian pääset maistamaan tomaattejakin.
    Kasvihuonekurkku on uskomattoman satoisa. Emme ehdi itse syödä kypsyviä samassa tahdissa. Tomaattejakin on jo päästy maistelemaan.
    Mukavaa heinäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hienosti kasvavat! Mahtavasti kurkkuja!

    VastaaPoista
  8. Se on kyllä omituista, kun tuntuu, että tomaatit kehittyvät joka vuosi ihan eri aikoihin. Loppukesästä sato on kuitenkin aina lähes poikkeuksetta yhtä hyvä. Mutta on teillä hieno kasvihuone! Olen itsekin miettinyt, että pitäisi omaa kasvihuonetta vähän remontoida, hankkia ainakin uudet valokatteet ja noin yleisesti vähän siistiä.

    VastaaPoista