Translate

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kameran silmään osuneet

Tuoksuköynnöskuusama levittää parhaillaan huumaavaa tuoksuaan puutarhaan talomme nurkalla olevassa penkissä.

En ole tukenut sitä mitenkään vaan se saa rehottaa ainakin toistaiseksi ihan vapaasti.

                              

Samassa penkissä kasvavat kuunliljat ovat paisuneet taas muhkeiksi tyynyiksi. Pidän kuunliljoista todella paljon. Ne kun ovat kauniita ja näyttäviä ihan koko kesän.                                 

Lajike on muistaakseni 'Minuteman'.

Hankin viime kesänä kolme atsaleaa. Revontuliatsalea Northern Hi-Lights ilahdutti niistä ainoana yhdellä kukallaan. Kuten olen kertonutkin, jänikset olivat käyneet napsimassa atsaleoiden  suojaamattomia oksankärkiä talven aikana enkä siitä syystä uskonut niistä yhdenkään kukkivan.


Pionit ovat paisuttaneet nuppujaan myös lupaavasti. Kuvassa sisääntulon viereisen penkin kiinanpioni 'Sarah Bernhardt'


Valkokukkainen, aina  hyvin talvehtiva daalia, jonka lajiketta en suureksi harmikseni enää muista, on muurikivipenkin reunalla hyvässä kasvussa.


Keltakukkainen japaninhanhikki Potentilla megalantha ja jo kukintaansa lopetteleva japaninakileija sekä niiden takana juuri ja juuri erottuva punakukkainen verikurjenpolvi 'Max Frei'.

Riippahernepuu kukkii takapihan lankkupenkissä.


Angervotyynyjä etupihan sähköpylvään juurella.


Keväällä pyysin miestäni leikkaamaan nämä huvimajan vierustalla kasvavat ja jo sisäosistaan hieman ränsistymään alkaneet rinneangervot ihan alas. Alkuun ne lähtivät hyvin hitaasti kasvamaan, mutta nyt sateen myötä ne ovat alkaneet vihdoin pulskistua.


 Syksyllä on taas leikkausta ja muotoilua tiedossa näille vierekkäin istuttamilleni metsäkuusille.

18 kommenttia:

  1. Ihanan reiättömiä kuunliljoja. Meillä alkaa taas lehtokotilot päästä herkuttelun vauhtiin ja kuunliljat ovat niiden yksi kohde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi säästytty toistaiseksi kotiloilta.

      Poista
  2. Angervot ovat kivoja pensaita kun pysyvät mukavan pyöreinä pensaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Osa tosin siementää ympärilleen tosi paljon.

      Poista
  3. Ihailen noita leikattuja metsäkuusia, kiva mätäs. Ihmettelin omiani verikurjenpolvia kun ovat pitkiks roikaleiks kasvanu, taitaa olla niille tyypillistä vanhemmiten. Alakuvuosina olivat matalampia ja kukkia täynnä. Mitenkähän sitä uudistas. Angervot on hyviä kun leikkoomalla suap uudistaneeks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäkuusen pikkutaimista saa kyllä vieri viereen istuttamalla ja vuosittain muotoilemalla ihan kivoja.
      Ihan sama huomio verikurjenpolvesta. ’Max Frein’ piti olla matala lajike 10- 20 cm, joka se tosin alkuun olikin, kunnes sitten venähti vanhemmiten. Enpä osaa sanoa kuinka sen saisi uudistettua.

      Poista
  4. Minä tykkään kuunliljoista myös! Kun ne ovat niin reheviä ja monen kirjaviakin lehdiltään 😊
    Minulla pionit kituvat, en oikein tiedä mitä tekisin niiden kanssa 😅 no jos ne sitten ensi kesänä kun siirto operaatiot ovat ohi 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljat ovat kyllä hienoja ja lajikkeitakin on jo vähän joka makuun.
      Harmi, että pionisi kituvat. Siirto kannattaa muuten tehdä aina syksyllä.

      Poista
  5. Kaunista ja rehevää kasvua siellä teillä ja kohta pionitkin jo varmaan availevat nuppujaan, varsinkin kun hellejaksoa on taas lupailtu alkavaksi loppuviikkoa kohden alkavaksi.

    VastaaPoista
  6. Tuoksuköynnöskuusama! Ja noin komea. :)
    Meillä on istutettu tänäkin vuonna sellainen, vaikkei tuloksesta ole takeita. Sen tuoksu vain on, ainakin minusta, niin sanoinkuvaamattoman ihana.
    Kukkaisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuköynnöskuusaman tuoksu on kyllä tosi miellyttävä ja varsinkin iltaisi se tuntuu voimakkaimmin.

      Poista
  7. Onpa tuoksuköynnöskuusamassa paljon kukkia! Komean näköinen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivasti. Tosin viime kesään verrattuna kukkii nyt hieman niukemmin.
      Kiitos samoin sinulle. 😊

      Poista
  8. Sinulla kun on tietoa ja kokemusta, niin mitä kukkivia syyspuolen pensaita suosittelisit?

    VastaaPoista