Translate

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Alelöydöt

Kuten viime postauksessa kerroinkin, Hankkijalta kanervia ostaessani päätin käydä vilkaisemassa mitä mahdollisia alennuksessa olevia kasveja mahtaisi olla vielä tarjolla. 

Paljon minulle soveltuvia kasveja ei ollut tarjolla, mutta näiden syyshortensioiden kohdalla ostamista ei tarvinnut hetkeäkään pohtia. Lajikkeena on noin metrin korkuiseksi kasvava 'Prim White' jonka kukat ovat alkuun kermanvalkoiset muuttuen myöhemmin puhtaanvalkoisiksi. Nämä istutan takapihan uuteen lankkupenkkiin sinne jo istutettujen Sundae- ja Vanille Fraisen seuraksi. Hintakaan ei päätä huimannut sillä alennus normaalihinnasta oli 70 % .


Lisäksi onnistui saamaan eurolla 'Palace Purple' purppurakeijunkukkia sekä haltiankukkia 'Twilight'.

Olen potenut syysflunssaa ja nyt kaikki puutarhatyöt ovat sen takia tauolla. Onneksi tärkeimmät työt ovat kaikki jo tehtyinä.

Pysytelkäähän terveinä.

24 kommenttia:

  1. Pikaista tervehtymistä!
    Hienoja löytöjä puutarhamyymälän alesta. 😊

    VastaaPoista
  2. Lovely purchases Anemone. Hopefully these hydrangeas will grow nicely next year. Take care!

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä ja halvalla. Minullakin on ollut lievää nuhaa, se lisää laiskotusta.
    Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista sinulle. Tauti on todella sitkeäkestoinen. 🤨
      Kiitos.

      Poista
  4. Aina kannattaa käydä vilkaisemassa, josko jotakin puutarhaan mahtuisi, kun on hyvät tarjouksiet! Paranemisia ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Hyvät löydöt, olisin varmasti ostanut noita itsekin;) Paranemisia flunssaan ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa alkaa hieman jo helpottaa. Yskä vielä riesana.
      Hyvää sunnuntaita. 😊

      Poista
  6. Hyviä löytöjä. Hortensiapenkki on varmasti kukkiessaan kaunis.
    Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensiat ovat kyllä syyskesän kaunottaria.
      Kiitos. 😊

      Poista
  7. Ootpa löytäny edullisia kasveja. Nyt on miulla jiäny alet käymättä. Toivottavasti flunssa on helepottanu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa alkaa hiljalleen hellittää otettaan. Enää lähinnä yskä vaivaa.

      Poista
  8. Hyvät löydöt! 'Prim White' on minusta oikein hyvä syyshortensialajike. Se aloittaa kukkimisen jo heinäkuun puolivälissä, mikä on hyvä kun täällä voi olla jo elokuussa ensimmäiset hallayöt. Vanhemmiten kukat alkavat muuttua kevyesti vaaleanpunaisiksi. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  9. Kiitos.
    Muuttuvatko Prim Whiten kukat tosiaan vanhetessa vaaleanpunaisiksi. Luin esitteestä, että kukkien pitäisi päin vastoin muuttua vanhetessaan puhtaan valkoisiksi?

    VastaaPoista
  10. Mukavaa sunnuntai iltaa!
    Oi,miten reheviä kukkia ym. sinulla onkaan puutarhassasi. Vehreä kaunis
    paratiisi. Ihana alemmassa postauksessa oleva syysasetelma.
    Ja ihastuin täysin sinun kasvihuoneeseesi ja kaunis valkoinen hyllykkö sisällä. Kaunista!
    Mukavaa syksyn aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos vierailusta blogissani ja lämpimästi tervetuloa toistekin.
    Kuin myös sinulle. 🍃🌿

    VastaaPoista
  12. Onnistuneita löytöjä. Tuottakoot ne iloa pitkään 💚
    Ja ilo karkottaa flunssan rippeetkin pois.
    Ihanaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista