Translate

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Talvi saa tulla

Nyt syksyn puutarhatyöt ovat siinä mallissa, että voi hyvällä syyllä huokaista helpotuksesta. Lähes kaikki perennapenkkien kasvit on leikattu alas, silputtu ja kuskattu komposteihin samoin kuin puista varisseet lehdetkin. Niitä olikin taas valtavat määrät, sillä naapurin rajalla kasvavista koivuista ja haavoista lehdet kulkeutuvat tuulen mukana meidän puolelle. Kaivoin myös kasveista vapaana oleviin perennapenkin osiin pieniä kaivantoja, joihin upotin osan puiden lehdistä ja laitoin multaa päälle. Mieheni on puolestaan puhaltanut nurmikolta lehtipuhaltimella lehtiä kasoihin jo useampana päivänä ja niidenkin osoite on ollut ihan sama, eli takapihan puutarhakomposti. Tänään veimme myös maankaatopaikalle kuorman puutarhajätettä; kuinkahan mones kuorma mahtaakaan olla jo tämän syksyn aikana, sillä kompostit ovat nyt täynnä. 


Sain myös eilen istutettua syyshortensiat takapihan lankkupenkkiin siellä jo ennestään kasvavien hortensioiden seuraksi. Mites teidän syyspuuhat, joko puutarhanne alkaa olla valmiina talven tuloon? 

20 kommenttia:

  1. Ihastuttava syysasetelma!
    Säätiedotuksessa luvattiinkin jo todella talvista säätä osaan maata.
    Suunnilleen valmiita ollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täälläkin mittari meni viime yönä pari astetta miinuksen puolelle.
      Kiva kuulla, että siellä teilläkin on jo valmista.

      Poista
  2. Mä luulin että olen saanut puutarhaistutukset tehtyä, mutta tänään tempasin Hankkijan alesta 12 sipulipussia🙈.
    Ja haravoinnit on kesken, mutta eiköhän tässä selvitä ennen talven tuloa. Hyvää syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvällä mallillahan sielläkin syystyöt jo ovat.
      Kiitos samoin sinulle. 🍃🌿🍃😊

      Poista
  3. Kiva, että teillä hommat tehtynä ja voi siirtyä "talvilepoon" :)Vasta eilen kaivoin viimeiset daalianjuurakot maasta, ja haravahommat odottavat edelleen lehtien putoamista... mutta eipä tänne ole luntakaan vielä tiedossa :D Mökillä kaikki syystyöt tekemättä, sinne pitäisi nyt ehtiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotain pientä on vielä tekemättä, mutta nyt voi tosiaan siirtyä jo muihin, kuin puutarhapuuhiin.

      Poista
  4. Samoja toimia on tehty viime päivät meilläkin. Puutarhajätettä olemme vieneet kaatopaikalle, jossa siitä valmistetaan multaa. Omiin komposteihin ei vain kaikki mahdu. Valtaosa perennoista haketettiin ja ne kipattiin pensaiden alle ja sopiviin paikkoihin, joissa maatuvat. Näin on tehty vuosia. Vielä on jonkin verran haravoitavaa edessä, sillä syreeneissä ja kriikunoissa on vielä lehtiä.
    Tänään on ensimmäinen pakkasaamu, joten talvi alkaa tulla.
    Kaunis syysasetelma, jota kelpaa katsella kevääseen saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kunnan maankaatopaikalle vietävä puutarhajäte ja risut menevät hyötykäyttöön. Osa puiden lehdistä on vielä täälläkin tippumatta, mutta ne on nopea lehtipuhaltimen avulla koota kasaan ja kaivaa vaikka penkkeihin matojen ruoaksi.
      Täälläkin oli herätessä mittari miinuksella pari astetta.
      Kiitos.

      Poista
  5. Teillä työ ovat sitten hyvässä vaiheessaan nyt voi levollisin mielin kerätä voimia ja intoa uuteen puutarhakauteen. Olen saanut pakolliset työt melko hyvälle tolalle, mutta edelleen on jäljellä paljon sellaista tekemistä, mikä tehtynä helpottaisi kevättä. Katsotaan, mitä jaksaa ja salliiko sää. Minulla ei ole ongelmia puutarhajätteiden sijoittelussa, liekö se sitten hyvä vai huono asia ;-).

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla, että sinullakin syystyöt ovat hyvällä mallilla. Meillä avokomposteja on viisi kappaletta, sekä lisäksi Biolanin puutarhakompostori ja kaksi lämpökompostoria. Kaikkea puutarhajätettä ei saa tästä huolimatta mahtumaan niihin, joten osa pitää suosiolla viedä maankaatopaikalle. Onneksi jätteestä kompostoidaan siellä aumoissa uutta multaa.

    VastaaPoista
  7. Hyvällä mallilla siis puutarhan syyshommat sielläkin ja niin kauniin syksyinen asetelman olet tehnyt kauniiseen ruukkuun. Mukavaa loppuviikkoa sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kyllä mukavalta, että syystyöt ovat tehtynä.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  8. I do compost as well Anemone. I gather dry leaves too. I gather fallen apples and put them in bags.
    Love your photo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My garden has clay soil and that’s why I use plenty of compost in order to improve soils structure.

      Poista
  9. Mulla alkaa huomenna syysloma, sitten kuule haravoidaan sun muuta!

    Suloisia nuo kanervat.

    Varmaan hyvä fiilis kun piha ja puutarha on valmiit talvilevolle.

    VastaaPoista
  10. Ei saa talvi tulla vielä: puutarhatyöt ovat ihan kesken ja kasvimaallakin osa sadosta vielä nostamatta. Puutarhakompostit ovat täälläkin täynnä, mutta eipä niihin oikein muuta enää tule kuin kitkentäjätettä. Jätän kaikki puunlehdet ja perennanvarret kukkapenkkeihin, jossa ne ehtivät aika hyvin maatua talven aikana, parantavat samalla maata ja toimivat talvisuojanakin. Tänä viikonloppuna on todella tuulista ja jäätävän kylmää, joten saa nähdä, kuinka paljon ulkona tarkenee edes puuhailla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vielä varmasti ehtii. Ensi viikolle on nimittäin luvassa lämpimämpää säätä.
      Kiitos samoin sinulle. 🌿🍃🕯

      Poista