Translate

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Kelloköynnökset

Kylvämästäni kelloköynnöspussin viidestätoista siemenestä on tähän mennessä itänyt nyt yksitoista. Elätän kuitenkin toivoa, että loputkin siemenet vielä lähtisivät kasvuun. Itse kylvön tein melko myöhään, eli vasta tämän kuun alkupuolella. Pariin viikkoon ei tapahtunut yhtään mitään ja ajattelin jo, että kylvö taisi epäonnistua tällä kertaa ihan täysin.


Ennen kylvöä en liottanut siemeniä lainkaan ja se saattoi kenties olla yksi syy hitaaseen itämiseen. Toinen syy oli mitä ilmeisemmin hieman liian kuiva multa. Kastelin näet kylvöruukkuja hyvin varovasti, etteivät siemenet ainakaan mätänisi liian kosteassa mullassa. 

Viime vuonna kelloköynnökset itivät todella nopeasti. Liotin siemeniä vain hetken aikaa ja ne putkahtivat mullan pinnalle todella nopeasti lähtien heti hyvään kasvuun. Arvelinkin siementen lyhyen liotusajan olleen syynä tavallista nopeampaan taimettumiseen.  



Pohjalämpö on aina suureksi eduksi kelloköynnösten itämiselle. Pidänkin siemenpurkkeja aina joko pesuhuoneen lattialla lattialämmössä tai kiukaan kannen päällä.


Tänään on ollut todella lämmin ja aurinkoinen päivä ja lisää on ensiviikollekin luvassa.


27 kommenttia:

  1. Terhakoilta ainakin näyttävät. Ostin itsekin pari siemenpussia tänään. Mitään en ole vielä kylvänyt.
    Lämpimiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin nämä kelloköynnökset ovat ainoita, joita olen tähän mennessä kylvänyt.

      Poista
  2. Minä kylvin neljä siementä viime viikolla, joista kolme on itänyt. Ja kylvös oli meilläkin pesuhuoneen lattialämmityksen päällä, hyvä paikka siemenkylvöille se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattialämmitys on kyllä eduksi monille pohjalämpöä suosiville siemenkylvöille.

      Poista
  3. Hienosti itäneet kelloköynnökset. Lattialämmitys on ihan parasta kylvöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset kyllä selvästi vaativat pohjalämpöä itääkseen hyvin.

      Poista
  4. Hyvinhän nuo loppujen lopuksi ovat itäneet. Minulla on vielä harkinnassa, minkä verran kylvän etukäteen mitään. En siis ole aloittanutkaan, vielä :)
    Tänään on ollut kyllä upea aurinkoinen kevätpäivä. Mukavaa pian alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalasta alusta huolimatta ihan hyvin.
      Vielä ehtii kylvää ihan hyvin ja luonnonvaloakin alkaa olla jo riittävästi.
      Kiitos samoin.

      Poista
  5. Kelloköynnöksesi kasvavat lupaavasti. Ehtivät hyvin venyä mittaa ennen ulos pääsyä.
    Kylvin tammikuussa yhden satsin liotettuja siemeniä. Niistä iti yksi ainokainen. Sitten kylvin toisen annoksen, mutta unohdin liottaa niitä. Nepä itivätkin huomattavasti paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtivät kyllä, mutta kukinta saattaa jäädä liian myöhäiseen.
      Olen itsekin havainnut, että liika liotus on kyllä pahasta.

      Poista
  6. Reippaan näköisiä taimia!
    Ja miten ihminen voikaan ilahtua niin paljon, kun mullasta työntyy tuollainen taimikoukku. Tänään esittelin miehelle omia pikkuruisia taimien alkuja. Hän ei ihan niin paljon ymmärtänyt iloita pikkuruisista mullasta työntyvistä aluista kuin minä.
    Siemenen ihme on joka vuosi yhtä pakahduttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvun ihme on kyllä joka kevät niin sykähdyttävää ja ihanaa.

      Poista
  7. Eikö ole ihanaa seurata kasvun ihmettä minä en sitä tässä muodossa näe. En ole istuttanut mitään esikasvatukseen. Mutta mukavaa on seurata muiden kasvustoja ja istutuksia.

    VastaaPoista
  8. En ole vielä saanut selville, mikä olisi paras tapa kelloköynnösten siementen itämiseen. Ehkä siemenissä on myös eroa ja toinen siemen itää nopeasti kaikista toimenpiteistä huolimatta ja toinen taas ei 😅. Joka erässä tuntuu olevan vähintään yksi siemen, joka itää eri aikataulussa kuin muut samalla tavalla ja samaan aikaan laitetut. Sait kuitenkin hyvän määrän köynnöksen alkuja, tuosta ne kasvavat vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa siemenistä tahtoo jäädä itämättä vaikka toimenpiteet, siemenerä ja kasvuolot olisivat samat. Liiallisen siementen liotuksen arvelen ainakin olevan pahasta. Pohjalämpö vastaavasti hyväksi.

      Poista
  9. Hyvät on taimesi. Mie tunnin liotin kelloköynnöksen siemeniä ja hyvin itivät lattialämmön päällä. Kasvuvauhti on kova tällä lajilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kuulla, että sinunkin kylvösi onnistuivat hyvin.

      Poista
  10. Hyvä itämisprosentti noissa ainakin on ja ehtivät vielä hyvin venyä mittaa ennen kesää. Minä liotin tänä vuonna kelloköynnöksen siemeniä noin tunnin ajan ja 6/10 iti. En tiennyt ennen kylvöä, pitäisikö niistä putsata liotuksessa tulevaa limaa pois vai ei, joten putsasin puolet ja laitoin puolet siltään. Putsaamattomista itivät kaikki, toisista vain yksi, joten jatkossa ei tarvitse nähdä vaivaa limojen puhdistamisen kanssa, vaikka jotkut sitä suosittelevatkin.
    Nämä aurinkoiset ja lämpimät säät ovat olleet kerrassaan ihania. Jatkuisi vaan samanlaisena koko loppukevään. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä hankalasta alusta huolimatta. Sinäkin voit olla kelloköynnösten itämisprosenttiisi tyytyväinen.
      Ihanaa aurinkoista viikon jatkoa myös sinulle.

      Poista
  11. Onpa hyvännäköisiä taimia. Minun kelloköynnöskylvöt eivät ole ainakaan vielä lähteneet itämään. Kylvämäni siemenet ovat tosin ikivanhoja, joten ei ihmekään jos eivät enää idä. Toivon kelloköynnöksillesi menestystä ja sinulle ihanaa kevään jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnösten itäminen on aina kyllä hieman arvoitus. Nyt omani taimettuivat tosi hitaasti vaikka siemenet olivat ihan tuoreita. Toivottavasti kelloköynnöksesi vielä lähtisivät kasvuun.
      Oikein mukavaa kevään jatkoa myöskin sinulle.

      Poista
  12. Sieltä sitä puskee taas kevättä ja kesää esille! Minä taidan tänä vuonna kävellä ihan suosiolla puutarhalle ostoksille :)

    VastaaPoista
  13. Komeat taimet ja hyvin ovat itäneet! Saat tuosta joukosta kesäksi upeat köynnökset! Minä jätin jo toistamiseen kelloköynnökset kasvattamatta, ehkä myöhemmin kaduttaa, kun katselee teidän muiden komeita kukintoja!

    VastaaPoista
  14. Kylvö tuli kyllä tehtyä hieman liian myöhään kukintaa ajatellen, mutta katsotaan….?

    VastaaPoista