Translate

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Iloisia kohtaamisia ja pieniä pettymyksiä

'Angelique'

Puutarhassa tapahtuu näin alkukesästä paljon kameralle tallennettavaa. Sipulikukista kuitenkin osa on  tuottanut pettymystä. Joko ne ovat jääneet kokonaan ilmaantumatta tai sitten sipulit ovat työntäneet esille vain pelkkiä lehtiä.  Kerrottukukkaisista 'Angelique' tulppaaneista vain muutama ilmaantui tänä keväänä. No muutama kukkakin kyllä ilahduttaa kauneudellaan.


Kuten tämä kerrottukukkainen kaunotarkin.


Muistaakseni lajike on 'Mount Tacamo'


Sitten näihin pettymystä tuottaneisiin ja vain muutamin kukin kukkiviin tulppaaneihin.


 Näistä vain kaksi nousi kukkimaan.


Tämä kerrottukukkainen yksilö oli eksynyt  aikoinaan ostamieni 'Apeldoorn' sipulien joukkoon.
.

Tontinrajapenkin narsissit

Kukkaan puhjenneet kääpiökurjenmiekat.




Kylvämäni salkoruusun kasvuunlähtö on taas puolestaan ilostuttanut erityisesti samoin kuin...


    punahattujenkin, joita penkistä nousee useammastakin eri paikasta.


 Loppuun vielä kuva punakukkaisesta rönsyleimusta.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille.

16 kommenttia:

  1. Kaunista. Aina tulee joitakin pettymyksiä kasvatushommissa mutta myös ihania yllätyksiä. ihana kuvasarja 🌸🌿🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin pettymyksittä ei puutarhanhoidossa koskaan pääse.

      Poista
  2. Nättejä nuo kerrotut tulppaanit. Jostain luin joskus, että kun tulppaaneita hoitaa kuin kesäkukkia ja kastelee lannoitevedellä siihen saakka kun niiden lehdet alkavat tuleentua, ne kasvattavat tytärsipuleistaan niin kookkaita, että ne jaksavat kukkia seuraavana keväänä. Siten hoitamalla myös kerrannaisten tulppaanien pitäisi lisääntyä puutarhassa. Minä olen aika laiska lannoittamaan kukkapenkkejä, joten harva tulppaani jaksaa lisääntyä. Pienet kasvitieteelliset tulppaanit näyttävät sen sijaan viihtyvän meillä hyvin, jos vain vesimyyrä ei satu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotut tulppaanit ovat minustakin kauniita, mutta osa vain tahtoo olla melko lyhytikäisiä. Minäkin olen laiska sipulikukkien lannoittaja ja ne saavat osakseen vain kevät- ja syyslannoitteen.

      Poista
  3. Minulla on samanlaisia huomioita tulppaanien suhteen tänä keväänä. Paljon jäi nousematta ja osa kasvatti vain matalan lehdistön ilman nuppua. Vanhan salkoruusun talvi vei, mutta siemenestä kasvatettu on pirteän oloinen, kuten sinullakin.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että siemenestä kasvatetut salkoruusut sopeutuvat heti alkuunsa paremmin puutarhan olosuhteisiin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  4. Minulla kukkia Angeliquet vuosikausia hyvin ja jopa hurjasti lisääntyen ilman minkäänlaista hoitoa. Tänä vuonna kukkia ei ollut kuin muutama ja syytän siitä liian märkää syksyä ja talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy on varmaan ihan oikeaan osunut. Talvi oli sipulikukille vaikea.

      Poista
  5. Kauniita ovat nuo kerrotut tulppaanit. Aika vähäinen oli minunkin tulppaanien kukinta tänä vuonna. Kurjenmiekkakasvusto ainakin on rehevä ja upeasti kukassa.

    VastaaPoista
  6. Minä ostin joitakin pikkutulppaanien sipuleita syksyllä ja yhtään ei noussut pitää miettiä mitä jatkossa. Minulla on myös tuota kääpiökurjenmiekkaa iso alue harmi vain kun taitaa kukkia loppuun ennenkuin menemme taas mökille. Minusta ne on aivan ihanan värisiä. Pitää katsoa oma punahattujen tilanne siirsin ne muualle ja toivottavasti en ole kitkenyt niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa puutarhassa talvi näyttää olleen nyt vaikea sipulikukille.
      Kääpiökurjenmiekat ovat siitäkin hyviä, että ne lisääntyvät vuosi vuodelta.

      Poista
  7. Minä olen "hurahtanut" tulppaaneihin vasta pari vuotta sitten ja nyt niitä nouseekin rantatalon puutarhassa ihan kivasti. Nuo sinun kerrotut tulppaanit ja narsissit ovat ihania. Minullakin on niitä ja yllättävän hyvin ne kestävät katkeamatta myös kovassa tuulessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole taatusti ainut, joka on hurahtanut tulppaaneihin. Kiva kuulla, että ne viihtyvät hyvin puutarhassasi.

      Poista
  8. Angelique kukki minulla vain kerran, seuraavana vuonna tuli muutama lehti, se niistä. Valkoinen taitaa olla Mount Tacoma, muistan siitä kun oli itsellä ja kukki huonosti ja hävisi, sinulla kauniit kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että Angeligue oli sinulla niin lyhytikäinen. Minäkin uskon valkoisten tulppaanien olevan Mount Tacoma lajiketta.

      Poista