Translate

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Yhteenveto alppiruusujen kukinnasta



Nyt tulikin pitkä blogitauko, sillä kaksi ja puoli viikkoa kului todella nopeasti ja rattoisasti lapsenlapsien vieraillessa kukin vuorollaan luonamme. Luonnollisesti vietimme kaiken ajan heidän kanssaan, eikä tietokoneella ole tullut oltua juuri lainkaan. Lastenlasten lähdettyä olikin edessä juhannus, jota olemme viettäneet rauhaisasti ihan kaksin mieheni kanssa.

Alppiruusut ovat tänä kesänä kukkineet todella ihanasti ja runsaasti. Viimeisenä kukintavuorossa on nyt kuvan etualalla oleva puistoalppiruusu  'Catawbiense Grandiflorum'

Enpä muista sen koskaan aiemmin kukkineen näin runsaasti.


Oksat haarautuvat vähän sinne sun tänne pitkin penkkiä....

muiden penkin alppiruusujen ollessa huomattavasti pystykasvuisempia.

Catawbiense on ihan ensimmäisiä hankkimiamme alppiruusuja. Se on vanha lajike ja siltä osin myös hyvin tunnettu. Ainakin meillä se on osoittautunut myöskin hyvin kestäväksi ja varmaksi kukkijaksi.

Nyt saimme sitten todella kovat helteet lähes tulkoon koko maahan. Puutarhassa ei jaksa tehdä, kuin ainoastaan aivan välttämättömät työt. Nytkin mittari näyttää meillä varjossa +32 astetta.

                                         

Loppuun vielä pieni videonpätkä alppiruusujen kukinnasta.
 

15 kommenttia:

  1. Kerrassaan upeat alppiruusut!
    On tärkeää keskittyä lapsenlapsien kanssa olemiseen, silloin kun he ovat paikalla. Blogia ehtii kirjoittaa myöhemminkin. Nyt huomaa kuumuuden vaikutuksen eli kyllä se estää ponnistelut, ainakaan pitkään ei jaksa. En ole huomannut meidän mittarissa yli 30 asteen lämpöjä, mutta riittävä kuumaa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kaksi kesää meni koronaa väistellessä on lastenlasten kanssa ollut todella ihanaa viettää vihdoin viimein yhteistä aikaa.
      Meillä mittari kävi tänään hetkellisesti jopa +33 asteessa. Todella tukalaa, kun ei ole ollut edes tuulta vilvoittamassa. Kylpytynnyrillä tosin on ollut vilvoituskäyttöä sitäkin enemmän.

      Poista
  2. Kaunista! Hienoa saada tuollainen kukinta.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat alppiruusut, noilla on jo ikääkin jonkun verran. Minäkin iloitsin oman pienen pensaani ennätyskukinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusut ovatkin olleet meillä jo pitkään. Kukinnan määrä hieman vaihtelee eri vuosina, mutta täysin kukitta ei onneksi ole tarvinnut enää moniin vuosiin olla.

      Poista
  4. Kaunista on! Ja ne ovatkin ehtineet kasvaa jo ihastuttavan isoiksi 😊

    VastaaPoista
  5. Siinä on kukka kukan vieressä. Upeaa katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On ollut kyllä yksi parhaimmista kukinnoista koko niiden olemassaolon aikana.

      Poista
  6. Kunpa kukinta vain kestäisi vielä pidempään.

    VastaaPoista
  7. Onpa upea alppiruusupöheikkö! Mukavaa, että olette saaneet viettää aikaa rauhassa lastenlasten kanssa sekä keskenään miehesi kanssa. Täällä onneksi ukkosti vähän aamulla ja nyt on mukavan pilvistä ja viileää. Ennusteiden mukaan ilo on tosin lyhyt ja lämpö alkaa taas loppuviikkoa kohti nousta. Leppoisaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt kukinnasta onkin saanut nauttia melko pitkään helteestä huolimatta. Sade ja kova tuuli ovat kukinnan aikana pahimmat riesat. Kukat tippuvat silloin melko herkästi.
      Täällä meillä ei ennusteista huolimatta ole satanut pisaraakaan ja etenkin rinteessä nurmikko on alkanut jo kärsiä. Perennat sen sijaan eivät onneksi ainakaan vielä näytä kärsivän veden puutteesta.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista