Translate

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Yökyöpelisukat lapsenlapselle

Näitä Lumi Karmitsan yökyöpelisukkia jouduin aika tavalla soveltamaan alkuperäisestä mallista. Sukat on suunniteltu aikuisen 38 numeron jalkaan. Kissakuviossa silmukoita on 36 ja koko sukassa yhteensä 72 silmukkaa. Näiden saaja on kuitenkin vasta 7- vuotias, joten tietynlaista vekslaamista tarvittiin taas kaavion ja silmukoiden sovittamisen kanssa. Suurimpana hankaluutena oli miten saisin kissakuvion näkymään sukassa mahdollisimman selkeästi sen kiertämättä liikaa sukanvarressa. Onneksi Villit vantuut ja vallattomat villasukat kirjassa oli ohje myös kissakuvioisiin vanttuisiin, jossa silmukoita oli hieman vähemmän. Niinpä tein kuvion vanttuiden mukaan.



Kissakuvio kärsi kaikesta huolimatta kuitenkin hieman. Kissan vasen korva kiertää hieman liikaa sukan varren taakse.


Kaikilta muilta kuin kissakuvion osalta sukka on erilainen kuin alkuperäinen. Lankana työssä oli taas kerran Novitan Nalle-lanka. Resorin tein kolmosen puikoilla samoin kuin kantapään jälkeisen sukan pohjaosankin. Itse kissakuvio tuli usein ohjeissakin suositelluilla puoli numeroa suuremmilla puikoilla.


Tässä neulekirjassa on paljon kivoja ja toteuttamisen arvoisia ohjeita. Suosittelen.


22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onneksi kirjassa oli myös nuo Yökyöpelivanttuut, joiden kissakuvion silmukkamäärä oli sopivampi lapsen sukkaan.



      Poista
  2. Voi että, kuinka ihanat sukat❣️

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Täytyy tehdä joskus sukat myös ihan aikuperäisen ohjeen mukaan.

    VastaaPoista
  4. Varmasti ilahduttaa ja lämmittää saajaansa! Ei ihan helppo kuvio!

    VastaaPoista
  5. Toiveena saajalla olivat kissasukat, joten toivottavasti ovat mieluisat.
    Kieltämättä tarkkuutta vaativa malli.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat! Ihailen ihmisiä jotka osaavat neuloa kun itse ei ole tuota taitoa tullut treenattua ^^

    VastaaPoista
  7. Suloinen kisuli kauniin värisenä pienelle tyttöselle :) Tätä mallia olen tainnut tehdä eniten noista malleista, kun näistä kissoja on lähipiirissä kaikilla. Hyvin sait muokattua pienempään kokoon.
    Miten nuo aiemmat pitsipallot on saatu palloiksi? Minkä päälle ne on kovetettu?

    VastaaPoista
  8. Yökyöpelisukat ovatkin suloisten kissojen omistajana sinulle kuin tilauksesta tehty.
    Pitsipallot on kovetettu pyöreäksi puhalletun ilmapallon päälle. Jos tarkempi ohje kiinnostaa virkkaus- ja teko-ohje löytyy alla olevasta linkistä.
    https://puutarhanlumo.blogspot.com/search/label/Pitsipallo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmapalloa epäilinkin, mutta kysyin kuitenkin :)
      Onneksi luin tuota linkkiä alaspäin ja tajusin lopulta, että liinoja pitää olla kaksi vastakkain ;) Ajattelin ensin, että pyöreä liina venyy pallon muotoon...

      Poista
  9. Söpöt sukat ♥ Välillä joutuu muokata ohjeita itselle sopivaksi. Aloin kutoa tytölle pitkiä villasukkia, saapa nähdä mitä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti laitat blogiisi kuvat neulomistasi sukista.

      Poista
  10. Niin kauniit ja söpöt sukat oot tehnyt!
    Pieniä virheitä ei kukaan huomaa.
    Oot taitava!

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista