Translate

torstai 29. helmikuuta 2024

Hieman jo kevääseen liittyviä suunnitelmia


Nyt on hyvä aika alkaa jo hieman suunnitella kevääseen liittyviä projekteja.

Kasvihuoneen ja pienen metsäsaarekkeen välisen alueen suunnittelu ja toteutus on vielä mietinnässä ja tänä keväänä / kesänä on tarkoitus saattaa projektia eteenpäin.

Mietinnässä on kaksikin suunnitelmaa. Toinen niistä on rakentaa katoksella varustettu pergola tuohon kuvassa näkyvän hiekka-alueen oikeanpuoleiseen reunaan. Kannot on alueelta jo jyrsitty, mutta maan alla risteilee vielä varmaan melko runsaasti isojakin juuria ja ne tulevat asettamaan tietenkin omat haasteensa.


Toisena vaihtoehtona olemme hieman miettineet myös tynnyrisaunan hankkimista alueelle ja kylpytynnyrin siirtämistä nykyiseltä paikalta sen yhteyteen. Saunan sijoittaminen alueelle tuottaa huomattavasti enemmän mietintää, sillä se pitäisi pystyä sijoittamaan siten ettei metsäsaarekkeen puita tarvitsisi enää kaataa. Pikkulinnut viihtyvät tosi hyvin noissa vanhoissa kuusissa ja pesivät ja hakevat niistä suojaa itselleen. Olisikin sääli verottaa yhtään enempää niiden pesäpuita. 

Nähtäväksi jää mihin suunnitelmaan lopulta päädytään.

22 kommenttia:

  1. Kevätsuunnitelmat on hyvä aloittaa ajoissa, keväthän alkaa jo huomenna!

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa seurata, mitä tulette tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan mihin lopulta päädytään. Yleensä aika kyllä auttaa päätöksien tekemisessä.

      Poista
  3. Minuakin kiinnostaa, mihin päätökseen kallistutte. Kivoja ideoita molemmat, täytyy vain omia tarpeita ja toiveita kuunnellen tehdä itselle sopiva päätös.
    Minullakin päässä suhisee kevään suunnitelmia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin arvata, että intohimoisena puutarhaihmisenä mietit jo kuumeisesti kevään projekteja.

      Poista
  4. Ollapa tuollaiset tilat, jossa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Mihin teillä on suurin tarve? Se kannattanee toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytit asian. Toisaalta kumpikaan vaihtoehto ei välttämättä kumoa toista. Samaan paikkaan molemmat eivät tule kuitenkaan mahtumaan.

      Poista
  5. Aika iso päätös edessä, kun noin erilaiset suunnitelmat ... vai oletanko väärin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä. Kuten tuossa edellisessä vastauksessani sanoinkin, niin välttämättä kumpikaan vaihtoehto ei ole täysin toisiaan pois sulkevia. Molemmat eivät tuohon alueelle kuitenkaan puita kaatamatta mahdu, mutta muualta tonttiamme löytyy kyllä potentiaalisia paikkoja.

      Poista
  6. Innostavia suunnitelmia!
    Ensimmäisen kuvan metsänreuna näyttää ihastuttavalta, isoja puita, vehreää ruohoa, varjoa ja polku: hieman salaperäisyyttä. <3
    Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  7. Pihamme metsäsaareke on minullekin kovasti mieleen, eikä vähiten siitä syystä, että pikkulintujen keväinen laulukonsertti puiden oksilla on aina yhtä ihanaa kuultavaa.
    Kiitos samoin sinulle.

    VastaaPoista
  8. Olette tehneet alueella jo runsaasti perustustöitä. Jännä nähdä, mihin lopulta päädytte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki sora saatiin onneksi viime syksynä tuohon alueelle jo levitettyä joten tuosta on siinä mielessä ihan hyvä jatkaa.

      Poista
  9. Hei!
    Suunnittelu on oikein mukavaa, ja sitten toteutus . Täällä pitäisi saada uusia istutus tai kasvilaatikoita, vihanneksille. Saa nähdä jos ne toteutuu tänä vuonna.
    Hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunittelu ja etenkin toteutus ovat kyllä mukavaa.
      Kiitos samoin.

      Poista
  10. Kevät suunnitelmat ovat niin parasta💚
    Sinulla onkin selvät sävelet.
    Samoin täällä suunnitelmat käynnistetty ja odotan niin että tämä älytön lumen määrä sulaa.
    Mukavaa viikonloppua🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ehdottomasti on. Ei ehkä vielä ihan selvät sävelet, mutta ehkä ne tästä hiljalleen selkeytyvät.
      Kiitos samoin.

      Poista
  11. Mielenkiintoista nähdä, mihin vaihtoehtoon päädytte. Täälläkin on jo kovasti suunniteltu tulevan kesän puutarhajuttuja, mutta mitään noin isoa ei ole tulossa. Pikkumuutoksia vain. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista