Pikkuvarpunen talipallon kimpussa.
Pikkulintujen ruokinnan aloitimme viikonloppuna ja voi mikä määrä lintuja heti ilmaantui aterioimaan talipalloille ja siemenautomaateille. Tiaiset kävivät jo aiemmin koputtelemassa ikkunan takana ja kurkistelivat sisään kuin ilmoittaakseen, että nyt olisi jo aika saada siemeniä syötäväksi.
Lapsenlapset olivat luonamme syyslomalla ja he saivatkin tehtäväkseen täyttää sekä siemen- että talipalloautomaatit, joka olikin heille hyvin mieluisa tehtävä. Kun automaatit oli saatu ladattua täyteen, he seurasivat sitten todella innokkaina keittiön ikkunasta lintujen ateriointia.Kuvat ovat todella suttuisia ja epätarkkoja, sillä jouduin ottamaan suurimman osan niistä keittiön ikkunalasin läpi. Vielä linnut ovat sen verran arkoja, että pyrähtävät heti lentoon, kun niitä yrittää kuvata ulkona.
Talitiainen
Sinitiainenkin oli ehättänyt paikalle aterioimaan.
Pikkuvarpunen
Tuijan latvassa on hyvä ja turvallinen paikka istua ja aterioida.
Minäkin aloitin ruokinnan jo viikko sitten. Olen iloinen, kun bongasin hömötiaisia ja kuusitiaisia ruokintapaikalla. Ovat harvinaisia nykyisin. Lintuja on kivaa katsella.
VastaaPoistaTäällä meillä on ollut välillä jo muutamia asteita pakkasta, joten oli siinäkin mielessä aika aloittaa lintujen ruokinta.
PoistaAinakin hömötiaisten käynnit ovat vähentyneet meilläkin huomattavasti.
Kiva syöttöteline. Meillä aloitetaan ruokinta lumen ja jään tullessa.
VastaaPoistaSyöttöteline on itse asiassa kesäkukille tarkoitettu, mutta käy hyvin nykyiseenkin tarkoitukseen.
PoistaLintujen touhuja on kyllä hauska seurata😊
VastaaPoistaTodella hauska. Näin ruokinnan alkaessa käy melkoinen huiske automaateilla.
PoistaTintit ja mustarastaat koputtelevat jo ikkunoita. Ajattelin aloittaa ruokinnan vähän myöhemmin, kun maa on ihan sula ja lämpöasteita yölläkin.
VastaaPoistaTäällä on ollut jo muutaman asteen pakkasia, joten oli aika aloittaa ruokinta.
PoistaOi ihanuus miten paljon lintuja.
VastaaPoistaIlo seurata niiden ruokailuja ja bongata
erilaisia yksilöitä🐦⬛
Joinakin vuosina olemmekin pitäneet kirjaa syöntiautomaateilla ruokailemassa käyvistä eri linnuista. Ihan mielenkiintoista.
PoistaOlipa paljon nälkäisiä ruokavieraita automaateillasi ja ilo seurata niiden ateriointia sisätiloista, varmasti lapsetkin olivat innoissaan. Vielä en ole ruokintaa aloittanut, pikapuoliin kyllä.
VastaaPoistaEtenkin lasten iloa heidän seuratessaan lintujen ruokailua, oli kiva seurata.
PoistaTuollainen tehtävä oli varmasti lasten mieleen ja ihan varmasti myös lintujen mieleen :).
VastaaPoistaTehtävä oli kyllä heille hyvin mieleinen.
PoistaHauska seurata pikkulintuja!
VastaaPoistaItsekin keittiössä hääräillessä katse hakeutuu kyllä usein lintuautomaatilla kävijöihin.
PoistaMeilläkin tiaiset ovat käyneet jo ikkunan takana ilmoittamassa, että ruoka-automaatti olisi syytä täyttää.
VastaaPoistaTiaiset ovat kyllä hauskoja, kun käyvät ikkunantakana näyttäytymässä ja kopistelemassa, että nyt olisi aika jo saada siemeniä syötäväksi.
PoistaMinäkin haluaisin laittaa kissoille tintti tv:n. Täällä päin on kuitenkin ollut rottahavaintoja, enkä halua antaa vähäisintäkään mahdollisuutta niille ruokkia itseään tippuneilla ruoilla. Meidän pihassa ei ole näkynyt. Mietittiin, että onko ne niin fiksuja, että pysyvät kauempana, kun on kissan hajuja ympäriinsä.
VastaaPoistaJos rottahavaintoja on lähistöllä, niin lintujen ruokinta ei ymmärrettävästi ole silloin suotavaa.
PoistaKiitos postauksesta. Teillä aloitettiinkin jo lintujen talviruokintakausi. Lastenlapset olivat todella haltioissaan annetusta tehtävästä!
VastaaPoistaMeidän pihassa linnut käyvät edelleen juoma-uima-altaalla (eilen viimeksi), joten arvelin, että ruokintakausi on vielä edessä. Siemeniä ja jyviä on kyllä jo varastossa odottamassa.
Lasten intoa ja mielenkiintoa lintuja kohtaan oli kyllä kiva seurata.
Poista