Translate

tiistai 21. lokakuuta 2025

Pikkulintujen ruokintakausi alkoi

 

                   

Pikkuvarpunen talipallon kimpussa.

Pikkulintujen ruokinnan aloitimme viikonloppuna ja voi mikä määrä lintuja heti ilmaantui aterioimaan talipalloille ja siemenautomaateille. Tiaiset kävivät jo aiemmin koputtelemassa ikkunan takana ja kurkistelivat sisään kuin ilmoittaakseen, että nyt olisi jo aika saada siemeniä syötäväksi. 

                   

Lapsenlapset olivat luonamme syyslomalla ja he saivatkin tehtäväkseen täyttää sekä siemen- että talipalloautomaatit, joka olikin heille hyvin mieluisa tehtävä. Kun automaatit oli saatu ladattua täyteen, he seurasivat sitten todella innokkaina keittiön ikkunasta lintujen ateriointia.  


Kuvat ovat todella suttuisia ja epätarkkoja, sillä jouduin ottamaan suurimman osan niistä keittiön ikkunalasin läpi. Vielä linnut ovat sen verran arkoja, että pyrähtävät heti lentoon, kun niitä yrittää kuvata ulkona.


Talitiainen

                          

Sinitiainenkin oli ehättänyt paikalle aterioimaan.


Pikkuvarpunen

Tuijan latvassa on hyvä ja turvallinen paikka istua ja aterioida.

22 kommenttia:

  1. Minäkin aloitin ruokinnan jo viikko sitten. Olen iloinen, kun bongasin hömötiaisia ja kuusitiaisia ruokintapaikalla. Ovat harvinaisia nykyisin. Lintuja on kivaa katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä on ollut välillä jo muutamia asteita pakkasta, joten oli siinäkin mielessä aika aloittaa lintujen ruokinta.
      Ainakin hömötiaisten käynnit ovat vähentyneet meilläkin huomattavasti.

      Poista
  2. Kiva syöttöteline. Meillä aloitetaan ruokinta lumen ja jään tullessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöttöteline on itse asiassa kesäkukille tarkoitettu, mutta käy hyvin nykyiseenkin tarkoitukseen.

      Poista
  3. Lintujen touhuja on kyllä hauska seurata😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hauska. Näin ruokinnan alkaessa käy melkoinen huiske automaateilla.

      Poista
  4. Tintit ja mustarastaat koputtelevat jo ikkunoita. Ajattelin aloittaa ruokinnan vähän myöhemmin, kun maa on ihan sula ja lämpöasteita yölläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut jo muutaman asteen pakkasia, joten oli aika aloittaa ruokinta.

      Poista
  5. Oi ihanuus miten paljon lintuja.
    Ilo seurata niiden ruokailuja ja bongata
    erilaisia yksilöitä🐦‍⬛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinakin vuosina olemmekin pitäneet kirjaa syöntiautomaateilla ruokailemassa käyvistä eri linnuista. Ihan mielenkiintoista.

      Poista
  6. Olipa paljon nälkäisiä ruokavieraita automaateillasi ja ilo seurata niiden ateriointia sisätiloista, varmasti lapsetkin olivat innoissaan. Vielä en ole ruokintaa aloittanut, pikapuoliin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin lasten iloa heidän seuratessaan lintujen ruokailua, oli kiva seurata.

      Poista
  7. Tuollainen tehtävä oli varmasti lasten mieleen ja ihan varmasti myös lintujen mieleen :).

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Itsekin keittiössä hääräillessä katse hakeutuu kyllä usein lintuautomaatilla kävijöihin.

      Poista
  9. Meilläkin tiaiset ovat käyneet jo ikkunan takana ilmoittamassa, että ruoka-automaatti olisi syytä täyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiaiset ovat kyllä hauskoja, kun käyvät ikkunantakana näyttäytymässä ja kopistelemassa, että nyt olisi aika jo saada siemeniä syötäväksi.

      Poista
  10. Minäkin haluaisin laittaa kissoille tintti tv:n. Täällä päin on kuitenkin ollut rottahavaintoja, enkä halua antaa vähäisintäkään mahdollisuutta niille ruokkia itseään tippuneilla ruoilla. Meidän pihassa ei ole näkynyt. Mietittiin, että onko ne niin fiksuja, että pysyvät kauempana, kun on kissan hajuja ympäriinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos rottahavaintoja on lähistöllä, niin lintujen ruokinta ei ymmärrettävästi ole silloin suotavaa.

      Poista
  11. Kiitos postauksesta. Teillä aloitettiinkin jo lintujen talviruokintakausi. Lastenlapset olivat todella haltioissaan annetusta tehtävästä!

    Meidän pihassa linnut käyvät edelleen juoma-uima-altaalla (eilen viimeksi), joten arvelin, että ruokintakausi on vielä edessä. Siemeniä ja jyviä on kyllä jo varastossa odottamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten intoa ja mielenkiintoa lintuja kohtaan oli kyllä kiva seurata.

      Poista