Translate

tiistai 9. kesäkuuta 2026

Kannonpoistoa ja istutusta




Mieheni kaivoi viime viikolla omenapuupenkistä viime vuonna kaadetun 'Brabant'- tuijan (kuvassa vasemmalla) valtavan kannon. Minä puolestani seuloin juurissa olleen mullan tarkoin talteen ja multaa tulikin monta kottarillista. Samoin itse juuria tuli melkoinen määrä maankaatopaikalle vietäväksi.

                    

 

Kannon poiston jälkeen penkkiin jäi melkoinen kuoppa johon kippasin kaiken juuripaakuista seulomani mullan.




                      

Kolmeksi päiväksi luoksemme tullut kesälomalainen harasi mullasta vielä viimeisiä juurenpätkiä kottariin.

                      

Istutimme pikkuneidin kanssa myös osan viime viikon maanantaina Sydänmaan puutarhalta Riihimäeltä hankkimiamme maanpeittokasveja etupihan muurikivipenkkiin. Sydänmaan puutarhassa on hyvät ja kattavat kasvivalikoimat ja erittäin ystävällinen palvelu. Kaikki kasvit on nimetty ja lajiteltu hyvin selkeästi käyttötarkoituksen mukaan omiin kasvihyllyihin, josta ne on helppo löytää. Esim. perenat, maanpeitto- ja kivikkokasvit sekä lisäksi vielä perhoskasvit. Perennojen ym. taimien kohdalla kustakin kasvista on hyllyn taustalla selkeä kuva, josta voi oudommankin kasvin kohdalla nähdä millainen se on kukkivana.

 Näitä kasveja istutimme:

2 kpl  meiramikissankita Chaenorhium origanifolium 'Blue dream'
2 kpl  kivikkosuopayrtti Saponaria ocymoides
2 kpl patjaharso Gypsophila cerastioides 
2 kpl korukurjennokka Edodium variabile 'Bishop's Form'
1kpl kivikkokurjennokka Erodium reichardii 'Album'
1kpl sinilemmiö Lithdoradiffusa 'Heavenly blue'
1kpl  karpaattienkello 'Weisse Clips'
1 kpl talvisaippo Iberis sempervirens
1 kpl kääpiötädyke Veronica repens
1kpl tammiteurikka Teucrium lucidrys
1 kpl mantelityräkki Euphorbia Amygdaloides 'Purpurea'


Taimet istutettiin melko tiuhaan, jotta ne kattavat maanpinnan mahdollisimman nopeasti. Myöhemmin kasvun myötä niitä on sitten helppo jakaa. Vielä on Sydänmaalta ostettuja taimia istuttamatta, mutta niistä lisää hieman myöhemmin.



Eilen maalasimme osan terassin kaiteista Vinhalla ja päivän päätteeksi mieheeni vielä öljysi terassin Valtti Plus -terassiöljyllä.



14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Vielä on päättämättä, mitä kasveja tuijan paikalla tulee olemaan.

      Poista
  2. Tuossa on hyvää istutustilaa tuijan tilalla, monta neliömetriä!
    Voi että kun teillä on kaunis terassi. Silmä lepää. Ihan kuin vanhasta Suomi-filmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit saavat nyt myös huomattavasti enemmän valoa, sillä iso tuija varjosti yllättävän paljon ja vei kosteutta runsaasti muilta penkin kasveilta.
      Kiitos. Nyt terassi kyllä pesi taas kasvonsa.

      Poista
  3. Projektia pukkaa! Hienosti tuija antoi tilaa uusille kasveille. Ihana aputyttö teillä siellä touhuamassa. Ja valtava terassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenlasten kanssa on ihana touhuta yhdessä ja toivottavasti samalla saa heihin istutettua innostuksen siemenen puutarhaan ja kasveihin.

      Poista
  4. Tuli hyvä tila uusille istutuksille. Kivoja uusia kasvia. Monia nuasta oon kokeellu, vaan ovat häipynehet johonki, useemmiten talaven aikana.
    Terassista tuli ku uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa penkissä tuli kyllä yllättävän paljon ja valon määräkin lisääntyi oleellisesti.
      Maalaus ja öljyäminen aika ajoin kyllä kannattaa.

      Poista
  5. Mitähän puutarhahommaa me keksimme pariksi viikoksi parille vilkkaalle viikarille...
    Te olette kyllä niin esimerkillisiä - ihanaa tuollainen yhteinen tekeminen ja kauniin jäljen aikaansaaminen... pakko tunnustaa, etten ollut yhtäkään istuttamaanne kasvin nimeä kuullut ennemmin... blogeista oppii siis aina jotain uutta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset osallistuvat yllättävän innokkaina heille tarjottuihin ja laidasta laitaan oleviin puutarhatöihin. Minullekin osa hankkimistamme kasveista oli entuudestaan tuntemattomia ja kiva nähdä miten ne tulevat viihtymään puutarhassa.

      Poista
  6. Kantojen poisto on aina melkoinen operaatio, varsinkin suurissa kannoissa. Teidän tuija oli päässyt jo melkoisiin mittoihin. Sait nyt paljon uutta istutustilaa ja kivoja uusia kasveja.
    Teillä on todella kaunis terassi ja hoitotoimien jälkeen siitä tuli kuin uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannon kaivuu ylös pelkästään käsipelein tuotti kyllä työtä, samoin kuin sinne tänne penkissä risteilevien isojen juurienkin poisto.
      Kiitos.Terassin huoltotyöt kyllä ehdottomasti kannattavat.

      Poista
  7. Kiitos työn kuvauksesta. Paljon hommaa, mutta se palkitaan. Lomalainenkin on päässyt tekemisen makuun :)
    Teillä on iso komea, hyvin huollettu terassi, kelpaa siellä kesähetkiä viettää!

    VastaaPoista
  8. Siinäpäs on ollut hommaa kerrakseen. Olit valinnut mielenkiintoisia kasveja istutettavaksi. Osa niistä on minulle ihan tuntemattomia. Muistahan laittaa niistä kuvia sitten kun kukkivat. Sinilemmiö kannattaa muuten suojata keväällä hyvin. Ikivihreänä se ottaa helposti nokkiinsa kevätahavasta. Kukkiessaan se on ihana. Harmittaa ihan, kun omani kuoli muutamia vuosia sitten. Se oli jo aika kookas puska. Voisi ehkä hankkia uuden.

    VastaaPoista