Translate

torstai 15. syyskuuta 2016

Altaalle lähtöpassit

Pihamme perällä oleva vesiallas on saamassa lähtöpassit ja allasta reunustavia seulanpääkiviä  mieheni on jo kuljettanut kottareilla varaston reunalla olevaan kivikasaan. Allas sijaitsi alkuaankin hieman haasteellisella paikalla, sillä lähellä kasvoi suuria koivuja joiden lehtiä ja oksia tuuli kuljetti syksyisin suuret määrät altaaseen. Sittemmin omat koivut kaadettiin roskaamasta, mutta tonttimme naapurin puoleisella rajalla  kasvaa runsaasti lehtipuita ja niinpä keväällä altaan tyhjennys vedestä ja mädäntyneistä lehdistä on aina monen tunnin operaatio. Oman aikansa on vienyt itse altaan pesu. Allas on vuorattu paksulla allasmuovilla ja ennen painepesurin hankkimista senkin puhtaaksi saaminen oli tosi työlästä ja hankalaa. Allasta ympäröivien kivien välit on myös pitänyt siistiä oksista ja lehdistä joka vuosi. Nyt kun pieniä lapsenlapsia käy vieraisilla on allas ollut myös vaaran paikkana heille.


Alueen uudelleen suunnittelu on käynnissä ja olemme jo hankkineet paketin, johon kuuluu graniittinen kivipaasi valoineen ja kannellinen, pyöreä muoviallas,  jonka voi  upottaa halutessaan vaikka maahan. Kuva altaalta on otettu kesällä. Itse allas ei näy tässä kuunliljojen takaa.


Tässä pari vanhaa kuvaa altaalta.



46 kommenttia:

  1. No puutarha muuttuu vuosien varrella erilaisten tarpeiden mukaan. Allas on kyllä ollut hieno, mutta aikansa vaan kutakin. Jännässä odotellaan mitä siihen syntyykään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha ja mieltymykset muuttuvat joskus paljonkin vuosien varrella. Paljon turhaa työtä vaativat jutut olen alkanut karsia armotta puutarhasta.

      Poista
  2. Vaikka allas onkin kaunis, niin se on kyllä vaaran paikka pienille lapsille ☺
    Mukavaa loppuviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuva varuillaanolo ei todellakaan ole kovin mielekästä.
      Mukavaa alkavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  3. Vaikka mulla oli vaa piäni muavine allas, oli senki putsaamine välillä tervanjuantia. Nuan suures onki aiva karmia tyä. Nythän saat uuren vesiaiheen lisäksi monta neliyä hyvää istutusalaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoi tunta vahvasti siltä, että altaasta saadut hyvät puolet olivat runsaasti miinuksella. Kasveja alueelle tuskin tulee lisää, mutta katsotaan mitä muuta sinne kehitellään?

      Poista
  4. Ihanalta näyttää, mutta voin kuvitella työn määrän. Puutarhan pitää olla sopiva, elämäntilanteet ja toiveet muuttuu. Varmasti uudesta suunnitelmasta kehkeytyy yhtä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit juuri naulan kantaan.
      Toivotaan, että onnistumme muutoksessa.

      Poista
  5. Altaanne on hieno, mutta paljon pienemmän altaan entisenä omistajana ymmärrän syyt luopumiseen. Altaan putsaaminen ei ollut mikään kiva ja kevyt homma. Olin elokuussa puutarhajuhlissa ja siellä oli myös kaunis, pienehkö vesiaihe. Vaikka ympärillä oli iso joukko aikuisia, ehti silti pikkuinen 1-vuotias pulahtaa naamalleen veteen. Vieressä seisonut mies nappasi pojan housuista ylös vedestä, mutta hetkessä poika oli ehtinyt vetää vettä keuhkoihinsa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta tapahtuma näytti, kuinka vähäinenkin vesi voi olla vaaraksi pienelle lapselle ja kuinka aikuisen on koko ajan oltava valppaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan liian usein saakin lukea karmaisevia juttuja lasten hukkumisista altaisiin. Jatkuva varuillaanolo ei ole mielekästä ja lapsikin vain turhautuu ja turtuu toistuvista kielloista.

      Poista
  6. Hieno allas on ollut elämän tilanteet tuo muutoksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Muutos tuo tullessaan vain pelkkiä plussia.

      Poista
  7. On se upea allas!
    Mutta on siinä tietysti hommaakin!
    Kiva nähdä miltä näyttää muutoksen jälkeen.😊
    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allas oli kyllä kiva, mutta aivan liian suuritöinen.
      Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  8. Ymmärrän hyvin tuon työläiden kohtien karsimisen. Olen alkanut tehdä samaa. Kaikki kerrokselliset alueet päällystän joko maanpeittokasveilla tai kankaalla ja katteella. Kaikki paikat joissa voi vähentää kitkemistä kannattaa hyödyntää. Kaunis oli allas, mutta kamalan kivalta kuulostaa uusikin suunnitelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sananlaskukin niin osuvasti sanoo "hullu paljon työtä tekee viisas pääsee vähemmällä" pätee tässäkin asiassa. Kankaat ja katteet ovat tätä päivää ja hyvä maanpeitekasvi on myös oiva puutarhurin apu.

      Poista
  9. Kauniilta allas näyttää, mutta varmaan jotain kauniimpaa on tulossa?

    VastaaPoista
  10. Katsotaan. Toteutus jää varmaan ensi kevääseen.

    VastaaPoista
  11. Altasta varmasti tule upea. On sinulla niin ihana puutarha:)

    VastaaPoista
  12. Kaunis on tuo altaan alue, mutta varmasti teettää työtä. Ihanan rehevät kuunliljat! Mielenkiinnolla odotan muutoksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutostöitä jää varmaan paljon myös ensi keväälle.

      Poista
  13. Olen aina ihaillut allastasi. Mutta jos se on riesa, niin täytyyhän se sitten hävittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma tiedän, että pidit altaasta. Nyt sen aika on kuitenkin ohi ja toivottavasti saadaan jotain vastaavaa aikaiseksi.

      Poista
  14. Näyttää ihan kauniilta, mutta ymmärrän että on työläs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella työläs puhtaanapidettävä ja pienille lapsille vaaraksi.

      Poista
  15. Kylläpä tulikin kaunis tuosta edellisen postauksen kasvihuoneen edustasta!Hyvä sinä!!
    Ja upealta näyttää myös teidän allas kasveineen,jotka siellä rehottavat niin komiasti.Tuossahan voisi vaikka käydä pulahtelemassa:)Lapsien kannalta on pieni vesiallas turvallisempi vaihtoehto.Jäädään odottelemaan uusia tuulia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänään juuri kahvipöydässä hieman hahmoteltiin mieheni kanssa yhdessä paperille mitä alueella kenties tulee olemaan.

      Poista
  16. Hyvä päätös tuo altaasta luopuminen, on siinä vaan iso homma. Saat paljon istutustilaa vaikka mille lisäihanuudelle. Minunkin on hieman vaikea ymmärtää altaita pienten lasten kanssa pitäviä ihmisiä. Kun tietää miten ne vetävät pikkuisia puoleensa. Kannellinen pikkuallas on loistava idea! Olen varma, että uudesta alueestanne tulee kaunis!

    VastaaPoista
  17. Kiitos kannustuksestasi. Olihan altaan poistaminen aika iso päätös, mutta hetkeäkään ei olla kaduttu. Nyt voi altaan osalta olla huoleton lastenlasten vieraillessa meillä.
    Mukavaa ja viihtyisää lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
  18. Allas on kyllä kaunis mutta työtä vaativa ja tosiaan vaarallinen lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Altaan epäsuosiollisesta paikasta johtuen sen siistinä pitäminen vei aikaa. Lastenlasten myötä se muuttui myös vaaralliseksi.
      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  19. Allas on kyllä kaunis mutta työtä vaativa ja tosiaan vaarallinen lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allas oli kyllä kaunis ja palveli meitä lähes kaksikymmentä vuotta.

      Poista
  20. Allas on ollut kaunis. Onneksi vesielementtejä voi toteuttaa myös turvallisina versioina :) Olen kyllä itsekin poistanut yhden altaan pelkästään työläyden takia, ihailen nykyään vesiaiheita mielummin luonnossa.

    VastaaPoista
  21. Totta, onneksi turvallisia vaihtoehtoja on saatavilla pilvin pimein.

    VastaaPoista
  22. Samaa mieltä muiden kanssa: Onpa kyllä harvinaisen kaunis vesiallas, mutta ymmärrän altaan poistamisen syyt (varsinkin pienten lasten turvallisuus)!

    VastaaPoista
  23. Kokonaisuus näyttää erittäin kauniilta, mutta joskus on tehtävä muutoksia helppouden ja tietysti myös turvallisuuden takia. Uudesta vaihtoehdosta tulee varmasti yhtä hieno.

    VastaaPoista
  24. Onneksi vesielementtejä on niitä turvallisiakin. Vesi on puutarhassa tosi kiva lisä, mutta altaissa on tosiaan oma hommansa. Meillä on pienehkö allas, jota saa putsata useamman kerran kesässä. Lapset onneksi ovat jo kasvaneet, niin ei tarvitse enää kytätä silmä tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli toisena altaana pieni muoviallas, jonka hävitimme jo aiemmin ja asensimme tilalle vesiruukun johon olen ollut hyvin tyytyväinen.

      Poista
  25. Näyttää upealta, mutta ymmärrän tuon turvallisuusnäkökohdan ja työn määrän. Itselle on suunnitteilla suihkuallas, mutta en vieläkään ole saanut sitä etenemään kaikilta kiireiltäni.

    VastaaPoista
  26. Harmi kaunista allasta, mutta ajat ja tilanteet muuttuvat. Meillä on itseasiassa samat ajatukset oman altaan suhteen, se on tosin pieni tuohon verrattuna, mutta hoito alkaa olla työlästä, minulle mahdotonta.
    Miten ajattelette tehdä muovin suhteen? Mietin jos sen rikkoisin pohjasta ja kärräisi maata täyteen ja istuttaisi päälle jotain, onnistuisiko? Toki muovin vopisi repiä poiskin.

    VastaaPoista
  27. Näin on. Puhtaanapito on työlästä ja sitten on vielä olemassa tuo vaaramomentti pienille lapsille.
    Allasmuovin mieheni on jo poistanut ja täyttänyt kuoppaa soralla.

    VastaaPoista