Translate

tiistai 16. tammikuuta 2018

Konttisukat


Nämä konttisukat valmistuivat nuorimmaiselleni jo ennen joulua. Tosin pukki ojensi saajalleen ne vasta jouluaattona. Ohjeen löysin täältä.  Ohje oli hieman haastava, mutta sain sukat kuitenkin ajoissa valmiiksi. Kaikki langat ovat seiskaveikkaa ja sukat tehty 3- ja 3 1/2  puikoilla. 



Aloitus lähtee noista kuvassa näkyvistä harmaista kolmioista, jotka tehdään aina yksi kerrallaan valmiiksi ennen seuraavan kolmion neulomista.


Seuraavalla kierroksella neulotaankin jo (valkoinen lanka) kokonaiset neliöt. Taas yksi neliö  kerrallaan valmiiksi ennen seuraavaan neliöön siirtymistä. Neliöiden suunta vaihtuu aina vastakkaiseen suuntaan seuraavalle uudella kierrokselle mentäessä. Minulla konttineulekierroksia sukan varressa tuli ohjeen mukaiset kuusi kierrosta, mutta mikään ei estä halutessa tekemästä niitä enemmän. Nilkassa vielä  kaksi oikein, kaksi nurin joustinneulekierrokset ja vahvistettu kantapää.


Tässä ensimmäinen sukka valmiina ja sovitteilla.


Konttineuleesta pitää tehdä aika napakka, jotta kuviosta tulee tasainen.


Sukka vielä viimeistelemättä.

Ensimmäinen sukka valmistui melko hitaasti, mutta toinen jo onneksi huomattavasti sutjakammin. Vaikka aikaa kuluikin sukan kutomiseen normaalia enemmän, niin olihan tätä kiva kokeilla ja haastaa itsensä tekemään välillä vähän kinkkisempääkin mallia.

36 kommenttia:

  1. Onpa todella kauniit sukat! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Tulipa kivan näköiset! Monimutkaiselta ohje näyttää ei ihme, että aikaa meni normi enempi.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ohjeessa oli yksi mielestäni hyvin epäloogisesti selostettu kohta, joka lähinnä tuotti päänvaivaa.

      Poista
  3. Olen nähnyt noita konttineuleita netissä, mutta en ole uskaltanut vielä kokeilla. Nämä sinun kuvasi havainnollistavat hyvin tekniikan, joten taidanpa laittaa työlistalle. Kivan näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta taatusti konttineule onnistuu, kun olet niin paljon erilaisilla malleilla olevia sukkia kutonut. Konttineule on siitä kiva sukissa, että jämälankakerätkin saa näihin kätevästi upotettua. Lankojen värisävyjä paremmin sovittelemalla saa varmaan kauniimman lopputuloksen. Minulla nuo langat eivät olleet ihan parhaiten toisiinsa sopivat.

      Poista
    2. Hyvin valitsemasi värit sopivat harmaan kanssa. Itse pidän kovasti fuksian punaisesta tai millä nimellä tuota sävyä sitten kutsutaankaan. Nyt on puikoilla piirakat, mutta seuraavaksi otan konttineuleen käsittelyyn.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On kyllä. Ja kuten tuossa edellisessä kommentissa Betweenille totesin, niin toisiinsa hyvin sointuvilla langoilla saa kauniimman lopputuloksen.

      Poista
  5. Tulipa todellakauniit sulkat!
    Mutta aika vaikeat varmaankin tehdä, en ymmärrä noista ohjeista yhtikäs mitään!
    Siihen tarvitaan paljon hermoja! hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Konttisukista on muitakin versioita. Pitäisi ehkä kokeilla myös niitä.

      Poista
  6. Ompa kauniit sukat. Miun äiti neulo miehiin sukkiin tuohon nilikkaan tuon joustinneuleen ussein, sukka kestää hyvästi jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Totta, joustinneule nilkkaosassa saa sukan hyvin istumaan jalkaan.

      Poista
  7. Kiitos.
    Kiitettävä suoritus sinulta. On siinä ollut tekemistä.
    Mukavaa viikonjatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  8. Vau, miten hienot! Just pari päivää sitten näin konttisukista jonkun jutun (ilman kuvaa) ja mietin, että minkähänlaiset mahtaakin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä konttisukkia on muuten olemassa vähän eri ohjeilla.

      Poista
  9. Meillä tuota kuviota sanotaan korinpohjaneuleeksi. Äitini on tehnyt pitkät sukat kuviolla minulle ja ne on lempisukkani, käytän säästeliäästi että kestäisivät pitkään.
    Taitava olet, olisi minulle ihan liian vaikea kuvio.

    VastaaPoista
  10. Minäkin muistan törmänneeni jossain tuohon korinpohjaneuleeseen. Täytyy sanoa, että neule meni kyllä ensimmäisen sukan kohdalla hieman mukavuusalueen ulkopuolelle.

    VastaaPoista
  11. Tuohon ei minun taitoni taivu, kauniit totta tosiaan!

    VastaaPoista
  12. Oi että, mummo tapas tehdä konttisukkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tehtiinkin varmaan paljon enemmän kyseistä neuletta käsitöissä. Nyt konttineule on nähtävästi tulossa takaisin.

      Poista
  13. Kauniit. Empä ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
  14. Komiat sukat! Korinpohojatekniikkana mäki tuan tyylin tunnen. oon joskus teheny tualla tyylillä vauvanpeiton. Neliöt oli kyllä vähä suurempia :)

    VastaaPoista
  15. Hatunnosto taidoillesi. Upeat sukat tuli. Noin hienoa kuviota ei kannatakaan
    jättää piiloon puntin alle ♥️ vaan sen pitää näkyä 🙂

    VastaaPoista
  16. Onpa kaunista. Olet taitava! PS. Olen vastannut huhtikuu-haasteeseen, jonka sain sinulta. - Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Kiitos. Mukavaa kun tartuit haasteeseen.

    VastaaPoista
  18. Wau!! Onpa todella kauniit sukat. Ohje kuulostaa kyllä aika hankalalta ainakaan meikäläisen sitä tehdä.

    VastaaPoista