Translate

torstai 20. elokuuta 2020

Tarhasalkoruusut


Olen ollut melko surkea salkoruusujen siemenistä kasvattaja. Niinpä nämä viime vuonna kylvetyt ja nyt parhaillaan kukkivat olivat mukava yllätys. Salkoruusuhan on kaksivuotinen, eli ei kuki yleensä vielä ensimmäisenä kesänä, vaan kasvattaa pelkän lehtiruusukkeen. Varsinainen kukinta tulee sitten vasta seuraavana kesänä samoin kuin sormustinkukallakin. Tosin on minulla salkoruusu kukkinut kerran kylvökesänäkin, jolloin tein kylvön muistaakseni aika aikaisin.

Sen ainakin nyt opin, että salkoruusut kannattaa aina esikasvattaa, jos haluaa varmistaa niiden menestymisen. Niinpä vastaisuudessa suorakylvöjä en tule enää tekemään lainkaan.



Mielenkiintoinen seikka on se, että osa kukista on täys- ja osa puolikerrottuja. Väri on, kuten näkyy, vauvamaisen pinkki.


Tarhasalkoruusun taustalla kasvaa siemenistä kasvattamiani ja värisävyltään lähes samanlaisia, kukintaansa aloittavia punahattuja. 


Näiden kahden taustalla taas kukkii 'Etoile Violette' viinikärhö.


Pienenä vinkkinä kompostoijille.Tarhasalkoruusun kuivattuja kukkia kehutaan erinomaiseksi kompostiherätteeksi.


23 kommenttia:

  1. Todella kauniita salkoruusuja! Tuollainen täysin kerrannainen on söpö. Upeita syysleimuja oli myös edellisessä postauksessa. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän noista kerrannaisista enemmän. Muistan elävästi miten upeita ja eri väreissä koreilevia salkoruusuja oli aina ennen nykyisessä Hvitträskin taiteilijamuseossa Kirkkonummella. Silloin nousi hetkellinen kiinnostus niitä kohtaan. Kauan kuitenkin ehti kulua aikaa ennenkuin kasvatin ensimmäiset omat salkoruusuni eli "tukkiruusut".

      Poista
  2. Minulla esikasvatetut salkoruusut ovat aina kukkineet jo samana kesänä, tosin pitää aloittaa kasvatus ajoissa. Tänä vuonna kasvoivat hitaasti ja voi olla etteivät ehdi kukkia, nuppuja on vasta vähän. Vaaleanpunaiset ovat kauniita ja sopivat hyvin taustan kärhöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikainen salkoruusujen kylvö lienee juuri se keino, jolla ne voi saada kukkimaan samana vuonna. Aina tosin sekään ei toimi.

      Poista
  3. Ihastuttavia ovat!
    Voikohan jo kukkinut salkoruusu talvehtia? Mikäli oikein muistan pari vuotta sitten kasvattamani salkoruusu kukki, talvehti ja kukki vielä seuraavanakin kesänä, enää ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä heitit vaikean? Olisiko kuitenkin mahdollista, että salkoruusu on siementänyt ensimmäisenä kukintavuotenaan ja talven maassa olleet siemenet ovat sitten lähteneet seuraavana vuonna keväällä aikaisin kasvuun. Silloin siementaimet saattavat suotuisalla paikalla kukkia jo samana kesänä.

      Poista
  4. Kerrottu on ihana. Hieno väriyhdistelmä kärhön kanssa.

    VastaaPoista
  5. Ihania kerrottuja ruusunkukkia... ja mikä färi! Ja täyrelline match punahattujen kans. Molemmat sopiivat tiätysti täyrellisesti taustan upiahan kärhöhön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään väristä ja sopivathan kaikki kolme kieltämättä kivasti myös toistensa kanssa.

      Poista
  6. Ihania salkoruusuja <3 Minäkin vuosia sitten kokeilin kasvattaa, mutta vain jokunen kukki- Ovat kyllä todella näyttäviä. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt ovat saaneet lämpöä tarpeeksi ja tuulelta suojainen kasvupaikka on pitänyt ne myös tukematta hyvin pystyssä.
      Kiitos samoin Liisa.

      Poista
  7. Salkoruusut ovat juhlavan kauniita. Tuo pinkki kerrottu on juuri se kaunein hienohelma. Salkoruuusuni nousivat kolmantena ja neljäntenäkin vuotena kukkimaan, mutta tänä vuonna ei niitä enää näkynyt. Nyt pitäisi kylvää uudet. Onnistuneet väriyhdistelmät on sinulla salkoruusujen seurana!

    VastaaPoista
  8. Hienoa, että sait nauttia salkoruusujen kukinnasta neljän vuoden ajan. Loistava saavutus. Mistä muuten hankit salkoruusujen siemenet?

    VastaaPoista