Translate

tiistai 8. helmikuuta 2022

Siemenpussien kartoitusta

 

Päätin hieman jo kartoittaa viime kesänä käyttämättä jääneitä ylimääräisiä siemenpusseja, ja löytyihän niitä täysin avaamattomiakin pusseja muutama. Viime kesänä kylvämäni kesäkurpitsat jäivät harmikseni täysin itämättä. Arvelen syynä olleen liian vanhat siemenet. Lämmöstä ei itämättömyys ainakaan voinut olla kiinni, sillä sitähän riitti kyllä ihan liiaksi asti. Uusia siemeniä tuli sitten hankituksi tilalle, mutta kesä oli jo niin pitkällä, ettei uusintakylvö olisi enää ehtinyt tuottaa satoa.

Kolme pussia kasvihuonekurkkujen siemeniä jäi myös kylvämättä ja se hieman harmittaa sillä parasta ennen päiväys näyttää menevän umpeen tänä kesänä.


Hernepusseissa parasta ennen päiväys on vielä voimassa.


Sitten vajaisiin siemenpusseihin, joita niitäkin löytyi varastosta muutamia. Kyssäkaali eli kaalirapi on kestosuosikkini ja sen siemeniä tuleekin hamstrattua usein hieman liikaa. Sen tuottamaan satoon olen ollut aina tosi tyytyväinen. Palsternakka kuuluu myös kylvösuosikkeihini. Viime kesänä tein pahan mokan ja harvensin palsternakat aivan liian myöhään. Osa niistä jäi siksi hieman liian pieniksi ja sekös harmitti. Lehtikaali taas oli tarkoitus kylvää ruukkuun kesäkukkien kaveriksi lehtien erittäin kauniin värin vuoksi, mutta se jäi jostain syystä tekemättä.


Ylimääräisiä tomaatinsiemeniä tahtoo jäädä myös joka vuosi. Nyt siemeniä jäi onneksi vähän. Ensi kesänä en näet kylvä tomaatteja lainkaan, sillä mökillä on tarkoitus viettää aikaa enemmän, kuin ainoastaan yksi vaivainen viikko. 

Tilli, persilja, punajuuri ja porkkanapussejakin jäi vielä jonkin verran kesällä kylvettäviksi.

Jäikö teiltä paljon ylimääräisiä siemeniä kylvämättä viime kesänä?


13 kommenttia:

  1. Jotain vajaita pusseja taisi jäädä viime kesältä. Pitäisikin tehdä tosiaan siemenpussi-inventaario. Minulla on paljon kukista keräämiäni samettiruusun siemeniä. Niitä ajattelin kasvattaa ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenhyllyjen äärelle päästessä tulee usein hankittua niitä siemeniä mitä on varastossa jo ennestään riittävästi. Tästä syystä kartoitus on ihan paikallaan.
      Minäkin kerään vuosittain samettikukkien siemeniä ja lähes aina niitä tulee kerättyä hieman liikaa.



      Poista
  2. Siemeniä jää joka vuosi kylvämättä, kun niitä tulee hankittua liikaakin "jos vaikka eivät idäkään" -ajatuksella. Huomaan myös arvioivani sekä innostukseni että kylvötilan yläkanttiin. Ihmeen hyvin vanhatkin siemenet itävät.
    Hyvä idea laittaa värikästä lehtikaalia kukkaistusten joukkoon. Jospa kukat estäisivät tuholaisia syömästä kaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla siemenpusseja on pakannut löytymään vähän sieltä sun täältä. Nyt olen pyrkinyt varastoimaan ne yhteen paikkaan. Huomattavasti helpompi kartoittaa mitä siemeniä tarvitsee ja mitä ei.

      VastaaPoista
      Lisää kommentti

      Poista
  3. Minulla ei taida olla mitään siemeniä uusia eikä vanhoja. Pitäisi kyllä kaupasta ostaa mutta unohdan sen aina kun siellä käyn. Ja siemeniä en ole myöskään tilannut mistään. Tämä vuosi on kyllä alkanut siinä mielessä kummallisesti. Nyt pitää kunnostautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on omia kesäkukkien, lähinnä samettikukkien siemeniä melko paljon. Muuten perennojen ja kesäkukkien siemenet on vielä minullakin tilaamatta.

      Poista
  4. Aina tahtoo jotain jäädä, mutta olen huomannut monien kohdalla että itävät kumminkin "parasta ennen" jälkeenkin, varsinkin kukkien siemenet. Ei tietysti kaikki. Oletko kasvattanut koskaan keltaista tai violettia porkkanaa? Tekis mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi vain surutta heivata vanhentuneet siemenet pois, mutta kun……..
      En ole kasvattanut kuin näitä perin perinteisiä lajeja.

      Poista
  5. Siemeniä tosiaan jää ylivuotisiksi, mutta onneksi ne itävät usein aivan hyvin. Itse kylvän monia lajeja vanhoista siemenpusseista.
    Tuo tumma lehtikaali näyttää oikein kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatin siemenet muun muassa kestävät itämiskykyisinä hyvin pitkään.
      Tummalehtiset lehtikaalit ovat kyllä upeita.

      Poista
  6. Minulla jää aina edellisvuotisia siemeniä yli, jotkut pussit saattavat kestää jopa monta vuotta. Kuuteen lavakaulukseen ei hirveästi mahdu, jos mukana on vaikka pari isomman tilan vievää kasvia, kuten esim. kesäkurpitsaa tai ruusukaalia. Toisaalta joka vuosi tekee kuitenkin mieli kylvää vähän sitä sun tätä siltä varalta, että joku laji epäonnistuu täysin säiden tai tuholaisten vuoksi. Saa edes jotain satoa. Silloin jää pussinjämiä yhdestä jos toisestakin sortista.
    Aika hyvin ne vanhatkin siemenet ovat itäneet ja jos jää aukkopaikkoja, niin voi sitten ripotella myöhemmin jotain nopeasti kasvavaa tilalle. Nyt minulla on itämässä kaksi vuotta vanhoja sellerin siemeniä, saa nähdä, kuinka käy. Vielä ei näkynyt elonmerkkiä mutta eipähän tässä ole vielä mennyt edes kahta viikkoa. Kylvän viikon päästä tuoreempia siemeniä, jos vanhat eivät lähde sitä ennen itämään.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Joka vuosi jää, yksi tomaattien siemenpussi saattaa kestää vuosia kun siemeniä on paljon. Tomaateissa ei vanhaksi mennyt päiväys haittaa, on itänyt lähes 100% yli kymmenen vuotta vanhat siemenet. Kurkussakin vanhat ovat itäneet. kesäkurpitsa iti minullakin viime vuonna huonosti vaikka ei pitänyt olla vanhoja siemeniä.

    VastaaPoista
  8. On runsaasti siemeniä, harvoin tulee kylvettyä kaikkia siemeniä pussista. Ja hyvinhän niitä vanhempiakin voi kokeilla (paitsi palsternakan siemenet vanhenee heti ja toisaalta tomaatit toi vuosikausia). Olen kyllä ostanut jo uusiakin siemeniä, kun chilejä ja paprikoita ei ollut ja ostin myös punaisia ja pörröisiä auringonkukkia, palsternakkaa, sileälehtistä persiljaa, kesäpäivänhattuja. Varmasti sorrun vielä useasti 😄

    VastaaPoista