Translate

torstai 2. kesäkuuta 2022

Kukintavuorossa

Kukintavuorossa ovat nyt nämä puutarhamme sähkötolppapenkissä olevat tulppaanit. Ihan kuvassa vasemmalla näkyy vielä nupullaan oleva 'Queen of Night'.

Tulppaanilajikkeista on osasta noussut kukkimaan vain joko yksi tai muutama hassu yksilö. Penkin taustalla kasvaa erittäin kaunislehtinen liuskavaleangervo Rodgersia podophylla.

Pidän todella paljon vasemmalla olevien tulppaanien väristä. Ovat muotonsa perusteella joitain liljatulppaaneja.

Harmi vain, etten ole kirjannut ylös niiden lajiketta.

Penkissä kasvoi ennen liuskavaleangervon lisäksi myös sormivaleangervo Rodgesia aesculifolia. Sen kuitenkin harmikseni menetin muutama vuosi sitten, eikä uutta ole tullut hankittua sen tilalle.

Nämä tulppaanit ovat väriltään hieman edellä esiteltyjä tummempia. 

Vasemmalla näkyy Queen of Night. 



Alapihan tontinrajapenkissä kukkivat parhaillaan nämä torvinarsissit. Muistaakseni lajike Ice Follies.


 Tämän lajikenimestä ei ole tietoa.

Nyt puutarha on saanut taas runsaasti sadetta ja sitä on tullut ihan koko päivän.

14 kommenttia:

  1. Kiitos tulppaanikierroksesta. Tajusin juuri, että tänä vuonna en ole nähnyt montaakaan Queen of Night -tulppaania, vaikka laitoin niitä ison pussillisen toisten värien sekaan. Olen ymmärtänyt, että ne olisivat aika kestäviä?
    Liuskavaleangervollasi on tosiaan upea lehdistö.
    Meillä on sataa tihuuttanut koko päivän, mutta millejä ei ole vielä 5 mm enempää. Tiukassa on täällä sade.

    VastaaPoista
  2. Queen of Night tulppaanit ovat kyllä olleet kokemukseni mukaan melko kestäviä. Ne luetaan myöhään kukkiviin lajikkeisiin ja minullakin ne nousivat muita tulppaaneja myöhemmin.
    Meiltä olisi nyt runsaasta sateesta kyllä jakaa pisaroita sinne teillekin.

    VastaaPoista
  3. Kauniita tulppaaneja 🌷🌷🌷Minua harmittaa, kun en saa tulppaaneja kukkimaan kuin vuoden pari, sen jälkeen nousee vaan pelkkiä lehtiä.
    Vettä on satanut tänään todella runsaasti, ihan kaatamalla välillä. On siitä kasveille varmasti hyötyäkin, mutta toisaalta varsinkin kesäkukat alkavat jo kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilehan takuuvarmoja Darwin- hybridejä esim. Appeldorneja. Ne kukkivat vuodesta toiseen uskollisesti.

      Poista
  4. No tänään on saatu sadetta, jossain kohtaa katsoin, että 15mm mutta sen jälkeen on satanut lisää. Liljakukkaisissa tulppaaneissa on kaunis muoto. Upea liuskavaleangervo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin vettä on nyt satanut runsaasti ja puutarha kiittää.
      Liuskavaleangervo on kyllä näyttävä perenna.

      Poista
  5. Sateen myötä on tullut monta uutta kukkijaa :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Lilijatuluppaaniista tykkään mäki, vaikka kaikki tulput o hianoja. Liuskavaleangervosta tykkään kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljatulppaanit ovat kyllä kauniita ja melko kestäviä.

      Poista
  7. Tummasävyiset liuskavaleangervot ovat hieno tausta kauniille tulppaaneille.
    Omia Queen of Night-tulppuja ei näy. Aiempinakin vuosina ne ovat kukkineet muita myöhemmin, joten taidan odottaa vielä.

    VastaaPoista
  8. Liuskavaleangervosi on hieno, komea pronssinen väri! Minulla on sormivaleangervoa ja sulkavaleangervoa, kummastakin pidän. Kauniita tulppaaneja myös. Nyt onkin niiden aika.

    VastaaPoista