Translate

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Ei pitänyt yhtään enää....


Ei pitänyt hankkia enää tälle keväälle yhtään lisää kasveja puutarhaan, mutta kuinkas kävikään. Mieheni katseli illalla Hankkijan mainoslehteä ja kysyi oliko minulla kenties vielä tarvetta uusille pioneille? Vastasin oitis, ettei tarvetta tosiaankaan enää ole. Jostain ihmeen syystä, jonka vain puutarhaihmiset tietävät, päätin kuitenkin ihan vain vähän ohimennen vilkaista lehteä. Se oli virhe, jonka johdosta pää alkoi kummasti pyörtää tekemääni päätöstä.

Suurin syyllinen mielen muuttumiseen oli kuitenkin lehden sivulta suorastaan eteen työntynyt, XXL kokoiset kukat omaava lautasdaalia Otto's Thrill.  Ja sitten minua vietiin tänään lähes sananmukaisesti, kuin pässiä sarvista hakemaan kyseistä kaunotarta. Kuten arvata saattaa mukaan lähti pari muutakin daalian juurakkopussia. Tällä kertaa syyllinen en ollut kuitenkaan minä vaan mieheni, joka vinosti hymyillen ne minulle hyllystä käteeni kiikutti.

Ja koska pikkusormi oli jo uusille hankinnoille annettu, käsi hamusi Lidlissä käydessä lisää ostettavia. Tällä kertaa Sulo Vilenin malliin, kun kerran halvalla sai.

Ostettavaksi valikoitui punatähkä, kalla-sekoitepussi, kaksi päiväniljaa....


tähkätädyke, tähdikki, syysleimu, syyspäivänhattu......
 

sekä kolme pussia erilaisia liljoja.


31 kommenttia:

  1. Kuulostaa harvinaisen tutulta. Eilen pinkasin Lidliin juurakko-ostoksille, vaikka ei pitänyt. Pari liljan juurakkoa tilasin jo aiemmin ja tänään vielä ehdin näpytellä vähän verkko-ostoksia. Se taitaa olla taas kaivuuhommat (penkkien laajennus tai uuden tekeminen) tiedossa, kunhan lumet sulavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätökset hankinnoista eivät näytä pitävän, kun on kyse puutarhatuotteista.

      Poista
  2. No niinhän se menee :-D Otto's Thrill on todella aivan superihana. Minulla oli sitä joskus silloin, kun asuin Ranskassa. Erittäin kaunis ja hyvä hankinta ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinulla on ollut hyviä kokemuksia kyseisestä daaliasta.

      Poista
  3. Lidlin juurakot ovat edullisia ja lähtevät yleensä hyvin kasvuun. Hyvät ostokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Olen itsekin ollut tosi tyytyväinen Lidlstä hankkimiini sipuleihin ja juurakoihin.

      Poista
  4. No johan. Kaunista tulossa ja hyvät värit!

    VastaaPoista
  5. Huh huh, olipa paha retkahdus 😂.
    Juuri tuollainen on niin ihanaa puutarhaharrastuksessa!

    VastaaPoista
  6. No niin :) Kuulostaa tutulta ;) Upeita hankintoja oletkin tehnyt ja kesällähän se palkinto sitten odottaa 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla melko tuttua monelle puutarhaharrastajalle.
      Toivotaan näin.

      Poista
  7. No ei ole yhtään ihme, että sorruit. Huikean ihania kukkasia olet hankkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tuottavat pitkään iloa puutarhassa?

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Mikähän siinä onkaan, kun ei osaa pysyä kohtuudessa.

      Poista
  9. Kun kerran retkahtaa, niin se on sama sitten retkahtaa kunnolla! 'Otto's Thrill' on juuri sellainen daalia, johon itsekin helposti retkahtaisin. Tai sitten se kuvastossa ollut samantapainen mutta valkoinen 'Fleurel'. Siksipä pysynkin kaukana hankkijalta vielä toistaiseksi. Lidlissä kävin kuitenkin mutta onnistuin lähtemään vain yhden juurakon kanssa sieltä pois. Melkein teki jo mieli palkita itseni jotenkin. Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ehkä vähän niinkin.
      Nyt vain pitää miettiä minne kaikki istuttaa. Kesäkukkiakin kun on tulossa aika paljon.
      Kiitos samoin sinulle Minna.

      Poista
  10. Ainahan on tilaa parille daalialle ja äkkiäkös muutama liljan sipuli penkkiin sujahtaa :) En viikolla ehtinyt Lidliin asioimaan ja nyt epäilen ettei vaativaan makuuni ole siellä lähes tyhjissä laareissa enää tässä vaiheessa viikkoa mitään tarjollakaan. Taidan säästää itseäni pettymyksiltä ja jättää kerrankin menemättä. Olisi heti torstaina pitänyt muistaa olla kärppänä paikalla kun valikoimaa olisi vielä ollut, olisi jopa ollut oikeasti kerrankin tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän noille jostain paikka löydy entisten daalioiden lisäksi. Olipa harmi, ettei sinulla ollut mahdollisuutta käydä Lidlin valikoimia tsekkaamassa.
      Tarjonta oli kyllä paikallisessa myymälässä runsas ja käydessäni laarit vielä lähes täynnä sipuleita ja juurakoita.
      Aurinkoista sunnuntain jatkoa.

      Poista
  11. Hienoja ostoksia. Ja niin tuttua, mitään ei pitänyt ostaa. Itsekin menin Lidliin aamutuimaan ajatuksella, että pääsen rauhassa valikoimaa penkomaan. Siellä oli jo useampi rouva kontallaan lattianrajassa laatikoita tutkimassa. Hyvin mahduin joukkoon, enkä tyhjin käsin kotiin lähtenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Lidlin tarjouslaareille vain osuu, sieltä on lähes mahdoton päästä pois ostamatta mitään.
      Laitahan postausta mitä sinun ostoskoriisi tuli.

      Poista
  12. Niin tuttu tunne! Ihanat hankinnat!

    VastaaPoista
  13. Hurmaavia hankintoja. Alkoi tehdä mieli punatähkää. Meillä ei ole sitä ollut vuosiin.
    Hyvää uutta viikkoa ja kevättä 💚🌿🌷

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Punatähkiä ei puutarhassa ole koskaan liikaa. Ihana perhos- ja kimalaiskasvi.
      Kiitos samoin Rita. ☀️🌺

      Poista
  14. En yhtään ihmettele jos miehesi vienosti hymyili . Minä sain kyllä ihmeen kaupalla nämä ihanuudet ohitettua kun en jäänyt niitä tutkimaan .

    VastaaPoista