Translate

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Kylvöjä


Nyt on suuri osa ostamistani kesä- ja kaksivuotisten kukkien siemenistä kylvetty. Syksyllä omista puutarhan kasveista kerätyt siemenet on tosin lähes kaikki vielä kylvämättä. Kylvöt aloitin jo eilen, mutta kuten arvata saattaa kylvömulta pääsi harmikseni loppumaan. Tänään mieheni toi sitten asioilla käydessään lisää multaa ja kylvöt pääsivät jatkumaan.


Vermikuliittia mullan pinnalla. 

Tänään multaan pääsivät kaksivuotisista kesäkukista muun muassa maariankellot, harjaneilikat ja 'Summer Carnival' salkoruusut.

Yksivuotisista kesäkukista kylvin koristetupakkaa, kahdenlaisia silkkikukkia, keisarinelämänlankaa, paperikukkia sekä lisää tsinnioita jo aiemmin kylvettyjen lisäksi.


Eilen, ennen mullan loppumista, kylvin hajakylvönä styroxisiin kalalaatikoihin kolme pussillista erilaisia kosmoskukkia. Yleensä olen kylvänyt ne aina suoraan penkkiin, mutta nyt päätin kokeilla esikasvatusta kukinnan aikaistamiseksi.


Yön ajaksi kasasin kaikki laatikot päällekkäin. Ylimmän laatikon peitin hallaharsolla ja kaksin kerroin taitetulla havujen suojakankaalla.

Huomenna kylvöt jatkuvat, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. 

14 kommenttia:

  1. Nerokas tuo kylvösten kerrostalo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kylvökset pysyivät yön aikana hieman paremmin lämpiminä.

      Poista
  2. Minäkin ihastelin kerrostaloa! Sinulla on kohta upea kukkaloisto, kunhan kaikki lajit pääsevät kasvussaan vauhtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostalo säästi myös melkoisesti tilaa.
      Katsotaan nyt kuinka käy?

      Poista
  3. Sinä olet ollut ahkera kevät puuhissa.
    Innolla odotan kaunista kesän kukkaloistoasi!
    Onneksi kesän ihanuus edessämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä meillä on ollut aivan ihana ja lämmin puutarhapäivä. Kasvihuoneessa puuhastellessa meinasi saada "lämpöhalvauksen".

      Poista
  4. Taitaa olla odotettavossa upeasti kukkiva kesä. Paljon olet kylvöjä tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Onpas kätevät nuo styroksilaatikot 🤩 varsinkin tuo pinottavuus 🤭 Kylvöiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot ovat kyllä hyviä ja pitävät myös taimet lämpöisinä.
      Kiitos.

      Poista
  6. Hienoa kylvösuunnitelmaa ja paljon kaunista on tulossa . Minulla on vielä ne laatikot kysymättä .

    VastaaPoista
  7. Kaunista kukintoo on luvassa. Mielenkiinnolla seuroon kosmoskukan esikasvatusta styrökslaatikossa.

    VastaaPoista