Translate

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Hieman jo kärhöjen kukintaa



'Ville de Lyon'

Kärhöjen kukinta ei ole vielä ihan parhaimmillaan. Kukkia avautuu kuitenkin päivä päivältä enenevään tahtiin. "Ville" oli ensimmäinen aikoinaan hankkimani jalokärhö ja siitä saakka se on ollut yksi puutarhamme suosikeista. Sen karmiininpunainen kukka on minusta valtavan kaunis ja lehtien väri ihanan vihreä. 


Kärhöjä on jouduttu nyt kastelemaan melko paljon ja lannoitustakaan ei toki ole voinut unohtaa. Lannoitteena kärhöille on veteen sekoitettava punainen kastelulannos, joka vaikuttaa melko nopeasti kukintaa parantavasti.


Ville de Lyon on keskikorkea kärhö, eli se kasvaa noin 2,5 -3 metriseksi. Nuppujen muoto on hyvin kaunis.


Kuvista näkee, miten kärhö kurottelee jo melko korkealle. 


Villen oikealla puolella näkyy tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' joka on vasta nupuillaan.


'Rouge Cardinal'

Sitten toinen mielestäni hyvin kaunis jalokärhö eli Rouge Cardinal jonka vastapuhjenneet kukat ovat kuin tummaa samettia. Kukan väri vaalenee hieman sen vanhetessa.




Nuppuja on vielä runsaasti avautumatta.


Kärhön on mielestäni hyvin näyttävä puutarhassa.




Kasvukorkeutta Rouge Cardinalilla on noin 2-3 metriä ja sen sanotaan olevan yksi parhaimmista Suomessa menestyvistä lajikkeista.

Kukat ovat hyvin suuret ja kauniit. Kärhön luvataan menestyvän ainakin viitosvyöhykkeelle saakka.



        'Warszawska Nike' 
  
Loistokärhö 'Warszawska Nike' on puolalainen jaloste. Sen kukat ovat hyvin tumman purppuranpunaiset ja kasvukorkeutta sillä on noin 2-3 metriä.
                                         



 Keltaiset värililjat kukkivat "Niken" ympärillä. Yhdessä sen viereen istutetun 'Hagley Hybridin' kanssa ne näyttävät hyvin kauniilta. Niken vasemmalla puolella on kukintansa aloittanut myös tummakukkainen salkoruusu...


'The Watcman' joka on aivan täynnä nuppuja.

                               

"Nike" kukkii sekä vanhoilla että saman vuoden versoilla ja kukinta ajoittuu kesä- syyskuulle. Meillä se aloittaa kukintansa kuitenkin aina vasta heinäkuussa.                                                                                                                               


"Niken" edessä kukkivat keltaiset kehäkukat ja oikealla näkyy siemenistä kylvämieni salkoruusujen lehtiä.

 

'Hagley Hybrid'

Hagley Hybridin on ollut minulla muistaakseni kolme tai neljä vuotta. En tiedä mistä syystä se ei ole lähtenyt toivotulla tavalla tuuheutumaan. Ostin tosin kärhön muutamalla eurolla sen ollessa alennuksessa. Kukat ovat isot ja väriltään vaalean roosat.  Korkeutta on tälläkin jalokärhöllä maksimissaan kolme metriä. Minulla on toinenkin Hagley Hybrid, jonka istutin 'Jan Pawel II' kanssa vierekkäin.  

Tienvarsipenkin jalokärhö 'The President'. Kärhön uskomattoman kaunista sinistä väriä on tosi vaikea saada vangituksi kuvaan oikeanlaisena. Kuvissa väri näet taittuu liikaa violettiin.

Samassa salossa sen kanssa on jalokärhö 'Niobe' jonka muutamia avautuneita kukkia näkyy kuvan taustalla.


'Omoshiro'

Loistokärhö 'Omoshiro' on äskeisen parivaljakon etupuolella. Sen kukat ovat suuret ja hyvin kauniit. Kukinta vain on toistaiseksi ollut hyvin vähäistä.


Kerroin aiemmin keväällä miten Mantsuriankärhöstä ei keväällä näkynyt merkkiäkään. Onneksi se kuitenkin viimein heräsi henkiin ja nyt kasvu on jo lähtenyt hyvin käyntiin. Viimevuotista kukkaloistoa lienee kuitenkin turha odottaa.

Tiukukärhö 'Arabella', joka yleensä tähän aikaan kesästä on jo ihan täynnään kukkia, on myös lähtenyt vaisusti kasvamaan ja kukkimaan. Ovatko monet perättäiset helteiset ja kuumat kesät saaneet senkin uuvahtamaan.

Vielä kukkimattomista kärhöistä laitan kuvia ja juttua sitten myöhemmin. Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille.

23 kommenttia:

  1. Upeita. Ville on kyllä yksi kauneimmista kärhöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Ville De Lyon' on aina ollut suosikkini ja ihastuin siihen heti kun aikoinaan näin sen puutarhalehden katalogissa.

      Poista
  2. Kyllä ovat upeita ja niin vehmaita sekä kukkia täynnä. Ville on ehdoton lempparini, mutta kaikki ovat ihania. Kiva kun olit laittanut tietoa kärhöistä myös. Nämä kuvat saavat taas harkitsemaan kärhöjen lisäämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kärhökuvat antoivat inspiraatiota niiden hankintaan.

      Poista
  3. Hienosti kukkivat! Täytyypä alkaa täälläkin harkita lannoittamista.
    Olen kokonaan unohtanut. Hyvä että mainitsit.

    VastaaPoista
  4. Upeita ovat. Minulla kärhöt saavat usein niin vaatimattomat kasvuolosuhteet, että osa ei ikinä tule samanlaiseen kukkaloistoon. Pari kärhöä kukkii hyvin vaatimattomissa olosuhteissa, mutta minulla on nyt muutenkin vähän huoleton suhtautuminen kasvien vaatimiin olosuhteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat välillä hyvinkin oikukkaita vaikka niiden viihtymisen eteen tekisikin töitä.

      Poista
  5. Sinulla on kivasti monen värisiä kärhöjä. Onneksi mantsurialainenkin heräsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantsuriankärhön kasvuunlähtö teki kyllä hyvin iloiseksi.

      Poista
  6. Aivan ihania! Minäkin olen pohtinut useamman kuivan kesän vaikutuksia kärhöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On selvää, että monta helteistä ja vähäsateista kesää peräjälkeen saattaa olla monelle jalokärhölle hieman liikaa. Jos vielä syksykin jatkuu kuivana ja vähäsateisena, saattaa vesitaloudeltaan heikentynyt kasvi menehtyä epäsuotuisan talven osuessa kohdalle. Etenkin jos se on jäänyt kokonaan vaille kastelua.

      Poista
  7. Oi, oi näitä sinun kärhöjäsi! Ovat niin kauniita ja reheviä kaikki. Oma Ville de Lyonini heräsi keväällä, mutta kasvu tyrehtyi kymmensenttiseksi. Nyt se on selvästi kuihtumassa kokonaan. Pidän paljon Villestä, mutta jo toinen menetys merkinnee sitä, että Villet eivät pidä minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa hieman siltä, että Villesi kärsii kuivuudesta. Runsas kastelu saattaa kyllä auttaa sitä selviytymään.

      Poista
  8. Piti tarkistaa tekstisi otsikko uudestaan, että lukiko siinä HIEMAN. Minusta aivan valtavasti ja ihanaa kärhöjen kukintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei tosiaan kukinta ole parhaimmillaan, sillä monen kärhön kukkanuppuja on paljon vielä avautumatta ja osa kärhöistä ei ole vielä edes aloittanut kukintaansa.

      Poista
  9. Kauniita ja nuppujen määrästä päätellen pian aivan täydessä kukassa olevia kärhöjä. Ja onhan noissa jo nyt paljon kukkia auki. 'Ville de Lyon' on kieltämättä oikein kaunis. Omani on vasta nuori mutta tänä vuonna se heräsi melko aikaisin ja on kasvanut reippaasti. Niinpä kukintaakin voinee odottaa aiemmin kuin vasta juuri ennen ensimmäisiä pakkasia.
    Edellisestä postauksestasi jäi kommentoimatta kasvihuoneen edustan reheviä ruukkuistutuksia. Ne yhdistävät kasvihuoneen kauniisti ympäröivään puutarhaan.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Ville de Lyon' on kyllä kaunis ja melko varma kukkija.
      Kiitos samoin.

      Poista
  10. Upeaa kärhöjen kukintaa!
    Minulla on vain yksi jalokärhö, kuvan perusteella se voisi olla Rouge Cardinal. Täällä pohjoisemmassa menestyy niin paljon paremmin viinikärhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinikärhöt ovatkin melko kestäviä ja hyvin runsaskukkaisia.

      Poista
  11. Ihanat kärhöt! Tuuheeta ja hyvinvoivaasen näköösiä kaikki.

    VastaaPoista