Translate

tiistai 31. lokakuuta 2023

"JonSukat"


Nyt kun puutarhatyöt ovat pääosin tehtyinä, oli kiva pitkästä aikaa päästä tutkailemaan omia lankavarastoja ja etsimään uusia, ennen kokeilemattomia villasukkamalleja. Tällä kertaa kirjastosta lainatusta Jonna Kalliomäen Villasukkarakkautta -sukkakirjasta miellytti silmää tämä kiva Jonskit - malli, jota päätin kokeilla.


Sukkien viimeistely on vielä tekemättä.

 Alkuperäisessä Jonskit -mallissa oli tehostevärinä keltainen ja kuvioväreinä valkoinen ja musta. JonSukissa on kuitenkin halutessa mahdollisuus valita malliin ja kuvioihin langat oman mieltymyksen sekä omasta lankavarastosta löytyvien, malliin sopivien lankojen mukaan. 


Lankana minulla on Dropsin Karisma- lanka ja sukat neuloin numero kolmosen puikoilla. Silmukoita työssä on 50 + kirjoneuleosuudessa ohjeen mukaan lisätyt 6 silmukkaa, eli yhteensä 56.  

Täytyy antaa sukkien suunnittelijalle kiitosta erittäin selkeistä ja hyvistä neulontaohjeista. Kuviot näyttivät olevan kaikissa kirjan eri malleissa helppoja ja nopeasti neulottavia, koska pitkiä langanjuoksuja, ainakaan neulomassani mallissa, ei ollut paljon.

Mukavaa alkavaa marraskuuta kaikille.


13 kommenttia:

  1. Onpas kauniit sukat😍 ja mikä onkaan tähän vuodenaikaan parasta kun sujauttaa sukat jalkaan.
    Niinpä, kun puutarha hommat pulkassa on aika muihin askareihin ja jotenkin itse nautin sisäpuuhista, kun kesä oltu kirjaimellisesti ihan pihalla.
    Mukavia hetkiä marraskuun alkuusi❄️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa olla kivasti aikaa myös käsitöille.
      Kiitos samoin. 😊😊

      Poista
  2. Nätit sukat. Löysit kauniit ja hyvin toisiinsa sointuvat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.😊 Ihan kivasti värit kyllä sointuvat toisiinsa.

      Poista
  3. Onpas tosiaan kauniit ja varmasti ihanat jalassa. Valitsemasi punainen väri sopii minusta aivan parhaiten tuohon söpöön kuvioon.
    Minulla jäivät syystyöt hieman kesken, jos talvi todella tuli jo. :) No, sieltä ne sitten keväällä lumen alta paljastuvat.
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti lämmittävät sukkien saajan jalkoja.
    Kiitos samoin. 😊🌿🍁🕯

    VastaaPoista
  5. Onpas kauniin malliset ja varmasti myös lämpimät sukat

    VastaaPoista