Translate

sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Talon kunnostusta



Päätimme vaihtaa elokuun loppupuolella taloomme uudet moottoroidut autotallinovet. Vanhat peilikuvioiset ovet olivat päällisin puolin vielä melko hyväkuntoisen näköiset, sillä mieheni on huoltanut niitä säännöllisesti, mutta kippiovien mekanismit alkoivat hiljalleen pettämään ja uusia osia ei ollut enää saatavilla.

Tässä toinen autotallin ovista vielä paikoillaan.

Tässä oikeanpuoleinen, uusi ovi jo asentajan asentamana paikoillaan. Täytyy kyllä todeta, että moottoroidut ovet ovat kyllä käyttäjäystävälliset. Enää ei raskaita huonosti liukuvia kippiovia tarvitse punnertaa ylös voimainsa takaa.

Tilasimme myös syyskuun lopulla kivijalan sokkeleita pinnoittavan  firman edustajan paikalle ja kartoitimme hänen kanssaan näytepalojen avulla millainen uusi pinnoite sopisi parhaiten taloomme. Valinta oli mieheni kanssa onneksi yhteen sopiva, joten kivijalan väristä ei tarvinnut käydä kädenvääntöä suuntaan tai toiseen.


 Vanha kivirouhepintainen rappaus korvattiin Teknoksen Siloksan Socle- pinnoitteella. Talo pesi kyllä uudistusten avulla kasvojaan ja näyttää ainakin omaan silmääni nyt tosi hyvältä.


16 kommenttia:

  1. Vanhat ovet näyttivät edelleen todella hyväkuntoisilta, mutta on tärkeää, että ovet ovat käytännölliset ja helppokäyttöiset. Mikään kunnostus antaa lisää mukavuutta ja uutta sielua taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talon kunnostusta joutuu aina välillä ylläpitämään.
      Kiitos kommentistasi Maria. 😊

      Poista
  2. Varmaankin saatte käyttömukavuutta uusista ovista.

    VastaaPoista
  3. Jestas miten ilme muuttuikin paljon ovien vaihdolla - siis WAU!! Ja käyttömukavuus vielä bonuksena!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kyllä vanhojen puupeiliovien ilmeestä, mutta niistä oli pakko luopua, kun niihin ei enää tarvittavia mekanismiin kuuluvia osia ollut tarjolla.

      Poista
  4. Omakotitalossa tulee varmasti paljon juurikin tällaisia korjauksia eteen . Meillä rivarissa on aika kamalan näköiset sokkelit .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakotitalossa korjauksia ja huoltotöitä tulee eteen ja ne kannattaa hoitaa ajallaan. 😊

      Poista
  5. Komeaa ja toimivaa. Hieno juttu!
    Olisipa meilläkin autotalli.

    VastaaPoista
  6. Uudet autotallinovet ja sokkelipinnoite nuorensivat taloa vuosilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontit olivat hintavia, mutta lopputulos kyllä palkitsee. 😊

      Poista
  7. Siististi tehty sokkeli ja hyvän värinen autotallin ovien kanssa.

    VastaaPoista