Translate

tiistai 21. tammikuuta 2025

Jämälanka villasukat



Niinkuin jokainen villasukkia vähänkin neulova (kutova) hyvin tietää, niin lankakeränyssäköitä kertyy ajan oloon lankalaatikoiden ja -korien pohjalle melkoisesti. Villasukan varren ja terien raidoituksiin niistä saa onneksi aina osan kulutettua.

Kokosin aluksi melkoisen määrän erivärisiä lankakerän jämiä yhteen kasaan ja koetin sovitella kussakin kuviossa käyttämieni lankojen värejä toisiinsa sopiviksi. Välillä enemmän tai vähemmän onnistuen. Jotta sain jämälankoja kulutettua mahdollisimman paljon loppuun, neuloin pitkävartiset, hieman polven alapuolelle ulottuvat, iloisenkirjavat kuvioneulesukat. Mitään valmista sukkamallia minulla ei ollut käytettävissä, mutta erilaisiin kuvioihin poimin malleja vanhasta sukkalehdestä.


 Lankojen paksuudet sukissa vaihtelevat. Käytin sekä Seiskaveikkaa ja sitä hieman ohuempaa Nallea. Sukat ovat 38 numeron jalkaan. Työssä käytin 3,5 n:o puikkoja

24 kommenttia:

  1. Tosi kauniit! Jämälankoja hyödyntämällä saa kaunista aikaan kun osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä olisi jäljellä langanjämiä kudottavaksi. 😊

      Poista
  2. Just niin parasta, että tulee kaikki langat käytettyä ja mikä onkaan
    parasta tehdä niistä sukat.
    Voi kuinka ihanat ja nuo kuviot ja kaikki.
    Olet taitava!
    Niistä tuli oikein hyvän mielen sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Muutoin ihan kiva hyödyntää langanjämät, mutta pääteltävää vain on paljon.

      Poista
  3. Ei luulisi jämälankasukiksi; ovat niin kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan aina ei eri jämälankoja saa hyvin natsaamaan toisiinsa, mutta ihan kivat tuli kuitenkin. 😊

      Poista
  4. Kauniit sukat ja oivallinen tapa upottaa jämälankoja, ainoa vaan on se iänikuinen päättely! Paksuissa islantilaisissa langoissa kudon päättelylangan neuleeseen, ohuemmalla langalla se ei oikein onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Välillä sidon itsekin langanpäät neuleeseen kutoessa, mutta kuten sanoit aina se ei etenkään kuvioneuleessa onnistu.

      Poista
  5. Jämälankoja ehkä, mutta sukista tuli oikein hienot!!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä on jämälankoja paljon sukkiin upotettavana, mutta eiköhän ne tuosta hiljalleen vähene. 😊

      Poista
  7. Apua miten ihanat. Kyllä jämälankaprojektit ovat kaikkein parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lankojen päättely vain pakkaa olemaan hieman vastenmielistä

      Poista
  8. Hienot! Hyvin olet osannut sommitella värit ja kuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Parasta on, kun langanjämätkin saa hyödynnettyä. Minä kun en henno niitä poiskaan heittää.

      Poista
  9. Vau mitkä ilosukat ja ajatella, ihan tähdelangoista!

    VastaaPoista