Translate

maanantai 27. tammikuuta 2025

Vuoden 2024 puutarhatunnelmia




Blogeissa on ollut viime aikoina muutamia hyvin inspiroivia postauksia puutarhojen viime kesän kukinnasta. Ne saivat minutkin taas pitkästä aikaa selailemaan kuvagalleriaani ja luomaan oman katsaukseni viime kevään ja kesän puutarhatapahtumiin. 

Aloitan katsaukseni kevätkukkijoista.

Kuten joku teistä ehkä muistaakin, olen sipulikukkien suhteen suuri narsissien ystävä. Kukinta ei tietenkään läheskään aina ole kovinkaan runsasta ja näyttävää, kuten puutarhuri kevään koittaessa kovin toivoisi. Viime kevään kukintaan olin kuitenkin ihan tyytyväinen ja hieman eri aikaan kukkivien lajikkeiden ansiosta siitä sai lisäksi nauttia pitkään. 



Ihana, puhtaanvalkoinen ja herkän kaunis 'Thalia' on suuri suosikkini. 





En ole useinkaan onnistunut saamaan perunanarsisseja kukkimaan toistamiseen, mutta viime keväänä ne tekivät poikkeuksen, ilahduttaen etenkin ympärilleen levinneestä, miellyttävästä tuoksusta. 


Tässä perunanarsisseista hieman lähempää otettuja kuvia.



                          




                       



Tässä erivärisiä torvinarsisseja istutettuna ryhmäksi.




Tukevavartinen, hyvin sadetta ja tuulta sietävä ja melko pitkään kukkiva kerrannaiskukkainen 'Tahiti', joka on viihtynyt puutarhassamme jo pitkään.

                          

'Tahiti'




                          





                     



Lisää kuvia puutarhan kevätkukkijoista myöhemmin.

18 kommenttia:

  1. Voi ihanuus miten kauniit kukat.
    Ihana kesä, onneksi se on edessämme. Kyllä sitä kesän kukkaloistoa
    alkaa kaipaamaan.
    Mukavaa viikkoa ja puuhastelua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä alkaa jo kyllä kaivata. Mukavaa viikkoa myös sinulle.

      Poista
  2. On kyllä ihanaa kun kohta on kevät ja nämä kaunokaiset kukkivat ja antavat iloa ja voimaa meille.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Narsissit on kauniita, mutta kovin lyhytaikaisia keväisin. Näin leudoilla keleillä on tullut mieleen, että kohta varmaan krookukset jo luulee, että on kevät.
    Kauniit sukat olet neulonut tuolla aiemmin.

    VastaaPoista
  4. Aijai, mitä silmänruokaa! Narsissit ovat tosi ihania, ilostuttavia ja tosiaan usein hyväntuoksuisiakin. Ihmeellistä, että perunanarsissisi selvisi loistavasti niin kovasta talvesta kuin viime talvi oli! Ihanaa, että tuo kaikki on muutaman kuukauden päässä.

    VastaaPoista
  5. Upeat narsissit. Tykkään niistä todella paljon ja ne kun taas eivät tykkää minun puutarhastani.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanaa kukkaloistoa. Olisi vaikeaa kuvitella suloisempia kukkia kuin nuo perunanarsissisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunanarsissit ovat jo miellyttävän tuoksunsa lisäksi kauniita. 😊

      Poista
  7. Upeita narsisseja ja paljon. Tietävät selvästi, että pidät niistä. Kiittävät sinua kukkimalla kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huomasin, että alettuani istuttaa sipulit ohuen sorapatjan päälle, ne alkoivat viihtyä paremmin.

      Poista
  8. Hienoa, että olet saanut narsissit viihtymään hyvin ja jopa perunanarsissit kukkimaan uudelleen! Istutin viime syksynä arboretumiin 100 narsissin sipulia, toivon hartaasti, että ne kukkisivat tänä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin perunanarsissien kukinta todella ilahdutti, sillä en muistaakseni ole saanut niitä aiemmin uusimaan kukintaansa.
      Toivottavasti istuttamasi narsissit tulevat ilahduttamaan sinua kukinnallaan.

      Poista