Rannanpihassa- blogin Ullan esitellessä haasteen yhteydessä omia puutarhakirjojaan, niin se innoitti minuakin esittelemään omat puutarhakirjani. Lähes kaikki olen vuosien varrella saanut mieheltäni lahjaksi. Hän on ostanut minulle niitä etupäässä syntymä-, joulu-, äitienpäivä-, sekä nimipäivälahjoiksiksi. Toki ihan muutaman kirjan olen tainnut hankkia itse, mutta niitä ei todellakaan ole monta.
Makuuhuoneessa minulla on ihan käden ulottuvilla oma kirjahylly puutarhakirjoja varten. Alakerran kirjastohuoneen kirjahylly on niin täynnä kirjoja, että sinne eivät kirjani olisi enää mahtuneet ilman kirjojen karsimista.
Kirjoja on sen verran paljon, että esittelen ne nyt lähinnä vain kansikuvin ja aihepiirettäin. Toivottavasti joku saa näistä puutarhakirjoista hieman hankintavinkkejä itselleen.
Käyn myös ensin läpi vain kirjahyllyni ylemmän hyllyn kirjat. Muutamien kirjojen kohdalla myös hieman tietoa niiden sisällöstä.

Tässä kirjassa esitellään lähinnä erilaisia kauniita puutarhoja, kasveja, ruukkuistutuksia ym. ryyditettynä todella upeilla kuvilla.

Edellä esiteltyä kirjaa huomattavasti monipuolisempi teos. Miinuksena ehkä se (kuten edellisenkin kirjan kohdalla), että kirja on alkuaan ulkomaalainen, vaikka onkin Suomen oloihin sovellettu.

Tammen suuri viisiosainen kirjasarja.
Ensimmäisessä osassa esitellään monipuolisesti monivuotiset kukat, eli perennat.
Toisessa osassa käsitellään sipuli-ja mukulakasvit, yksivuotiset kesä- ja ryhmäkukat, koristeheinät, sammalet ja saniaiset.
Kolmas osa käsittelee puut ja pensaat, sekä niiden erikoisuudet, köynnökset ja varvut.
Neljännessä kirjassa ovat käsittelyssä vihannekset, mausteyrtit, hedelmä ja marjapensaat, sekä uudet marjakasvit.
Viidennessä osassa käydään läpi suunnittelu, rakentaminen ja hoito.
Tämän kirjan kannesta voikin lukea mitä kirja sisältää.
Löytyypä kirjahyllystäni myös varmasti monelle teistä hyvin tutun kirjailijan ja puutarhabloggarin Saila Roution kirja. Kirjasta saa tietoutta etenkin pihan- ja puutarhan suunnitteluun ja mitä seikkoja on suunnittelussa hyvä ottaa huomioon.
Kauniita ja inspiroivia suomalaispuutarhoja kirja täynnä. Kirjassa myös tutut toimittajat, jotka kävivät aikoinaan tekemässä jutun Viherpiha- lehteen myös omasta puutarhastamme.
Mainio pieneen pihaan suunnitteluvinkkejä ja ideoita antava kirja.
Kirja sisältää sivujen täydeltä kaunista kukkaloistoa.
Tietoa mm. hyötykasvien yhdistämisestä koriste ja hyötykasveihin.
Todellisten puutarhagurujen taattua laatua oleva ruusukirja.
Tietoutta köynnösten ja kärhöjen kasvattajalle.
Melko kattava katsaus puutarhan koristepensaista.
Kirja rohkaisee istuttamaan kasveja myös puutarhan varjoisille paikoille.
Kertoo laajasti havupuiden ja pensaiden tärkeydestä puutarhassa.
Paljon kirjoittajan omakohtaista tietoutta kasvihuonekasvatuksesta.
Kirja antaa tietoutta siitä mitä kasvihuoneen hankinnassa tulee ottaa huomioon ja miten sitä hyödynnetään mahdollisimman monipuolisesti.

Tietoutta puutarhamarjojen ja hedelmien kasvatuksesta.

Ideoita kukkasidonnan saloihin.

Tämä on yksi harvoista itse hankkimistani puutarhakirjoista. Hyvä tietopaketti huonekasveista ja niiden hoidosta.
Toivottavasti jaksoit kahlata loppuun.