Olen hiljalleen siistinyt ja kantannut puutarhamme kukkapenkkien reunoja ja kitkenyt siinä samalla myös rikkaruohoja itse penkeistä. Tontin rajalla olevassa penkissä valkotäpläimikät olivat tapansa mukaan riehaantuneet kesän aikana valtaisaan kasvuun. Suivaannuin niihin ja päätin poistaa suurimman osan imiköistä lähes kokonaan. Lopulta naapurinpuoleiseen reunaan jätin vain pari pientä tupsua. Eivät näy kuvassa.
Penkin reunan ja kivien alustat kitkettyäni sinne kesän aikana ujuttautuneista nurmista, päätin saman tien kerätä muutaman ämpärillisen kuusenkäpyjä ja hakettaa niitä penkin reunaan. Hake maatuu melko nopeasti, mutta pitää reunan kuohkeana. Heinätupsut onkin sitten kuohkeasta maasta tosi helppo nyhjäistä pois.
Työlistalla on ollut jo pitkään myös omenapuupenkin reunassa kasvavien pikkusydämien nostaminen ylös ja kasvualustan parantaminen. Enpä osannut etukäteen arvata millainen urakka minua olisi vastassa. Aikoinaan Mustilan arboretumista ostettu marjaomenapensas /-puu oli näet kasvattanut vuosien aikana sekä penkin reunaan että keskustaan ulottuvan ja laajan juuriston. Lisäksi lähellä penkin pintaa ristiin rastiin kulkeva hiusjuuriverkosto oli kasvanut tiheäksi ja ikävän läpäisemättömäksi. Siitä oli todella hankala ja työläs kaivaa pikkusydämmiä ylös juuripaakkujen enemmän tai vähemmän hajoamatta. Sain myös harmikseni todeta, että isompien juurien poistossa talikolla ei tulisi tekemään ainakaan aluksi yhtään mitään. Korkeintaan saamaan selkäni kipeäksi väkisin juuria tempoessani. Otinkin avukseni lyhytvartisen, viisipiikkisen haran. Sen avulla sain vähän kerrallaan pintajuuret poistettua. Syvemmälle kaivuussa päästessäni vastaan tulivat sitten paksummat juuret, joita katkoin voimasaksien avulla lähes apinan raivolla poikki. Paksuhkoja ja melko pinnassa olevia juuria oli kaivautunut myös penkissä olevien pionipuskien alle. Alkoikin olla melko turhautunut olo, katkoessani ensin puskien ympärillä olevia juuria, päästäkseni jäljelle jäävistä juurenpäistä vetämäällä käsiksi myös pionien alla kulkeviin juuriin.
Tässä vaiheessa operaatiota mieheni ehätti omilta töiltään paikalle ja totesi hetken työtäni seurattuaan ykskantaan eikö olisi kaikkein järkevintä kaataa koko puu. Pakko myöntää, että puu oli vuosien saatossa kasvanut liian leveäksi ja isoksi. Se alkoi lisäksi pimittää penkissä runsaasti aurinkoa vaativia perennoja. Parina viime keväänä olen joutunut karsimaan jo runsaasti yhä leveämmälle kasvaneita, piikikkäitä oksia. Puuta poistamatta juurten kasvu penkissä tulisi myös edelleen jatkumaan. Kieltämättä hieman ristiriitaisin tuntein nämä asiat todettuani suostuin lopulta mieheni ehdotukseen. Kaatamisen jälkeen veimme saman tien karsitut oksat peräkärryyn lastattuna paikalliselle maankaatopaikalle. Puun runko tulee kuivuttuaan hyödynnetyksi polttopuuna.
Tältä penkki näyttää marjaomenapuun poiston jälkeen. Karsimme myös penkin reunassa kasvavaa 'Brabant' tuijaa joka omalta osaltaan varjosti penkkiä melkoisesti.
Vielä loppuun kuva viime toukokuussa kauniisti kukkivasta, kaadetusta marjaomenapuusta.
On tuossa ollut iso työ mutta paljon valoisampaa tuli ja siistimpää. Kauniistihan se marjaomenapuu kukki, niin valkoisinaan.
VastaaPoista