Translate

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Purppuraomenapuu



Kävimme mieheni kanssa viime viikolla taimiostoksilla Puutarhatalo Sydänmaalla Riihimäellä. Siellä on ostajan kannalta hyvät, laadukkaat ja laajat kasvivalikoimat. Selkeästi ryhmitellyt ja nimetyt kasvit ovat myös ilo silmälle. Paikka on muutoinkin mielestäni tehty hyvin viihtyisäksi ja siellä on kiva asioida.


Tämä koristeomenapuu on ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa.


Tässä istutettuna kasvihuoneen vasemmalla puolella olevaan penkkiin ihan tonttimme reunaan. 


'Mustan Rudolfi'n oikealla puolella samassa penkissä kasvavat, myös tänä kesänä hankittut, kupariheisiangervo  Physocarpus Opulifolius 'Mindia' ja puun vasemmalla puolella kääpiömanteli Tenella 'Fire Hill'. ( Ei näy kuvassa)

Sydänmaalta tuli hankittua paljon muutakin, mutta niistä vähän myöhemmin.



27 kommenttia:

  1. Minulla on kaksi pensasta Mindiaa ja mielestäni niiden lehdissä on jopa kauniimpi sävy kuin Diabolossa. Musta Rudolf on haaveissa, paikka on jo mutta siitä pitää ensin hävittää vuohenkello pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mindian lehtien väri ovat minustakin kaunis. Minulla 'Makamik' purppuraomenapuusta kuivui toinen kahdesta päähaarasta ja nyt ajattelin kokeilla toista lajiketta.

      Poista
  2. Ihanan sävyiset lehdet uusissa kasveissasi!

    VastaaPoista
  3. Meillä on tässä rivitalon yhteispihalla noita koristeomenapuita ja ovat kyllä keväällä kauniita, kun kukkivat.

    VastaaPoista
  4. Hienot ostokset. Juuri tunti sitten ihastelin omaa Musta Rudolfia, kun aurinko paistoi sen punaisiin lehtiin. On kyllä aivan ihana puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistinkin sinun hankkineen kyseisen puun. Lehtien väri on kaunis ja niin varmaan myös itse kukinta.

      Poista
  5. Queda muy bien la planta en el jardín. Tiene un hermoso color, también a mí me gustan mucho las plantas.

    VastaaPoista
  6. Kaunis puu!
    Ihanan väriset lehet:)
    Sinulla niin kauniisti suunniteltu piha,taidokkaasti!
    Täällä käyn useasti ihailemassa ,kaikkea kaunista!(puut,pensaat,
    Oikein ihania kesä touhuja,Sinulle Kruunuvuokko! 🧡

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköinen puu, niin kauniin värinen♥ Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  8. Oi, että mä tykkään noista purppuraisista sävyistä!
    Ja Sydänmaa on oikea aarreaitta. Siellä on asiantuntemusta ja tietotaitoa, jos missä. Lauri Sydänmaa on todellinen kasviasiantuntija ja alppiruusuguru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauri Sydänmaan kanssa oli kyllä ilo asioida ja rupatella kasveista.

      Poista
  9. Hyvät värilisät puutarhaan, hyvät ostokset.

    VastaaPoista
  10. Kiinnostavat kasvit. Yhä enemmän aina haluan myös tummalehtisiä kasveja puutarhaan.

    VastaaPoista
  11. Punalehtiset on hyviä färintuajia puutarhas. Mullei kumpaakaa, mutta kupariheisille vois olla tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kupariheisiä. Yllätyin, miten upea sen lehtien muoto ja väri on.

      Poista
  12. Upeat ostokset minä olen ajatellut myös jotain koristeomenapuun lajiketta mutta se pitäisi varmaan istuttaa puutarhan puolelle kun täällä on niin paljon peuroja ja pupuja. Ovat varmasti yhtä haluttua ruokaa kuin muutkin omenapuut?

    VastaaPoista