Translate

tiistai 23. helmikuuta 2021

Puutarhamme maanpeitekasvit 6

 Tuoksuorvokki Viola odorata

Tämä tuoksuorvokkini on ilmeisesti jotain vanhaa kantaa. En ole varma, mutta muistelen saaneeni tämän aikoinaan eräältä perennaharrastajalta.  Kukkien väri on sinivioletti ja orvokin aloittaessa kukintansa toukokuun alussa sen tuoksu on todella ihana. 

Meillä tuoksuorvokki kasvaa jalokärhön juurella melko ravinteikkaassa mullassa ja se on viihtynyt kasvupaikassaan niin hyvin, että olen joutunut jopa hieman hillitsemään sen leviämistä.

Tuoksuorvokki on matala vain noin 10cm korkea ja lehdet ovat herttamaiset. Se leviää sekä rönsyjen että siementen avulla. Sen todella miellyttävän, ihanan ja laajalle leviävän tuoksun takia sitä kannattaa kylvää tai hankkia valmiina taimena puutarhaan.

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa. 

14 kommenttia:

  1. Violetti on yksi lempiväreistäni.
    Kasvi kuulostaa helpolta kasvatettavalta. 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on ja sen tuoksu on aivan ihana. Tuoksuorvokkia on käytetty hyväksi myös mm. kosmetiikassa ja hajuvesiteollisuudessa.

      Poista
  2. Oi, miten ihana! Kun katselin tätä ja aiempia postauksiasi uudelleen, ajattelin jottei ole suotta blogisi nimi Puutarhan Lumo ��

    VastaaPoista
  3. Ihana postaussarja kesältä tuoksuvia kuvia!
    Sinulla on upea valikoima maanpeitekasveja.
    Violetit (ja vaaleanpunaiset) ovat minunkin suosikkejani.
    Onpa kivaa, että pian alkaa maaliskuu ja päivät ovat pidentyneet jo kovasti.
    Mukavaa uutta viikkoa ja hyvää terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara.
      Päivien pidentymisen kyllä huomaa. Valoa kohti mennään jo pitkin harppauksin.
      Kiitos sitä samaa sinulle.

      Poista
  4. Tosi kaunis tuoksuorvokki! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. hmmmm..ihana orvokin tuoksu;)
    Mukavaa viikkoa 🌼

    VastaaPoista
  6. Kaunis on väriltään tuo tuoksuorvokki, miulla on vaaleampi sininen. Tuoksut on tärkeitä puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksut ovat kyllä tosi tärkeitä puutarhassa. 😊

      Poista
  7. Kukkiipa orvokkisi runsaasti! Jaksaako kukkia kaiken kesää, vai uudistatko sitä leikkaamalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokin kukinta ajoittuu lähinnä touko- kesäkuulle. En ole sitä koskaan leikannut, mutta leviämistä olen joutunut usein rajoittamaan. 😊

      Poista