Translate

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kevättyöt etenevät

Nimittäin 10 kpl uusia kärhösalkoja on nyt valmiina. Tällä kertaa mieheni sahasi salot painekyllästetystä puusta,  joten nyt ne kestävät lahoamatta pitkään. Kaikkiin salkoihin tuli metalliset tolppajalat, joiden avulla salot saa kiilattua tukevasti maahan pystyyn. 

Kuvan taustalla näkyy vielä kaksi vanhaa, punaista kärhösalkoa. Nyt niidenkin tilalla seisovat jo uudet.


Olen todennut, että korkeiksi kasvaville, jopa nelimetrisille jalokärhöille, joita meillä on muutamia, korkea salko on ihan paras tukiratkaisu. Miksikö? .... no siksi, että mielestäni siinä kärhö pääsee kaikkein parhaiten oikeuksiinsa ja kukat tulevat hyvin kauniisti esille. 


Eri puolille salkoa ruuvattuihin vaakakeppeihin on kierretty lisäksi ristiin rastiin alhaalta ylös kulkevia tukinaruja, joihin kärhöt mieluusti kärhillään tarttuvat ja joihin versot on myös tarvittaessa hyvä ohjata kasvamaan. 


Takapihan uudella työmaallakin on alkanut tapahtua, mutta siitä lisää  vähän myöhemmin.

Mukavaa sunnuntai-iltaa.

20 kommenttia:

  1. Onpa hienot! Minä olen miettinyt, millaiset tuet omilleni hankkisin. Nyt on tuollaisia valmiina ostettuja ja toisaalta yksi mieheni hitsaama kartiomallinen obeliski. jotka jäävät aina hieman mataliksi. Tuo vaikuttaa todella hyvältä mallilta; kuinka korkeita nuo teidän uudet kärhösalkonne ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Salot on mitoitettu kunkin kärhön kasvukorkeuden mukaan. Pisimmät ovat 3,5 metrisiä ja osa 2,75 ja siitä alaspäin.

      Poista
    2. Kiitos :) Ehkäpä vähän samalla mallilla kokeillaan meilläkin;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Talven jälkeen kevättyöt tuntuvat aina lähes juhlalta. 😊

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Salkotuet ovat käytössä osoittautuneet kyllä kärhöillä hyvin toimiviksi.

      Poista
  4. Kärhö tuet ,huippuja!
    Paras idea!
    Hyvää toukokuuta,Sinulle Kruunuvuokko 🌷🌞

    VastaaPoista
  5. Hienot tuet! Sen verran olen kärhöjen kanssa ollut tekemisissä minäkin, että tiedän, miten vaikeita ne on saada pysymään kauniisti, jos ei ole kunnon tukia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuentaan joutuu kyllä kärhöjen kanssa hieman satsaamaan.

      Poista
  6. Jämäkkää tekoa, kuten teillä aina. 😊
    Blogistasi saa niin paljon hyvää kärhötietoutta.
    Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kärhöjutuistani saa jotain vinkkejä.
      Kiitos samoin. 😊

      Poista
  7. Metalliset tolpanjalat ovat hyvä ratkaisu tukien kestävyyden kannalta. Nyt kelpaa kärhöjen kiipeillä :) Aurinkioista uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin jos käyttää muuta, kuin painekyllästettyä puuta, tuet herkästi lahoavat niiden maassa olevalta osalta ilman metallisia tolppajalkoja.
      Kiitos samoin.

      Poista
  8. Nualla menöö taas monta vuatta. Naruja pitkin o hyvä kiipiä. Täälei kärhöt nuan korkeeksi kasva, mutta jourun ainaki yhtehen tekemähän korootuksen.

    VastaaPoista
  9. Näiden luulisi kestävän nyt pitkään. Mites sinun ’Julia Correvon’?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seny kasvaa pikkuusen yli tukensa, muttei pahasti. Kasvaa muutenki nii varijooses paikas, että nousoo aina tosi myähän ja oletan, ettei koskaa yletä ihan hurijin mittoohin.

      Poista
  10. Kärhösi ovat kyllä mielettömän upeita!

    VastaaPoista