Translate

tiistai 25. toukokuuta 2021

Tällä hetkellä kukassa

Idänruusujuuri on kukkinut jo jonkin aikaa alapihan omenapuupenkissä tiilenpunaisin kukin. Odotan tämän hieman maksaruohomaisen kasvin kukintaa aina yhtä innoissani. Haluaisin sitä paljon lisää puutarhaan, mutta ainakaan toistaiseksi  en ole rohjennut  alkaa sitä jakamaan. 

Kasvihuoneen sivustan ojanvarsipenkissä kasvava kevätvuohenjuuri sen sijaan pitää muistaa jakaa kukinnan jälkeen, sillä haluan sitä koko kasvupenkin reunan pituudelta. 


Saman penkin toisessa laidassa kukkii muutamin kukin viime kesänä istutettu kääpiömanteli 'Fire Hill.'  


Alapihan omenapuupenkin sympaattiset pikkusydämet. 

Pihaesikko muurikivipenkin reunassa alkaa olla kukintansa loppusuoralla. Onneksi tämä esikko sentään viihtyy puutarhassamme.

Mahonian kukintaa takapihan alppiruusupenkissä.

Viime kesänä hankittu magnolia 'Leonard Messel' aukaisi seitsemän nuppuaan jatkaen nyt kukintaansa useamman kukan voimalla.


 Kuusen punaiset emikukinnot ovat hyvin kauniita.


Kerrottukukkainen tulppaani sisääntulon viereisessä penkissä. 


Sitten kuva  pihan suuritöisimmästä "perennasta" nurmikosta. Postasin aiemmin, mieheni hankkimasta nurmikon pystyleikkurista, joka ilmastoi nurmikkoa ja poistaa samalla siinä mahdollisesti kasvavat sammalkasvustot. Nyt kun vettä on satanut tarpeeksi ja nurmikko on sekä hiekoitettu sekä lannoitettu, se näyttää jo suurelta osin hyvältä. Alapihalla vaaleita nurmiläiskiä on vielä useita, mutta eiköhän nekin kasvun myötä ala hiljalleen umpeutua.

24 kommenttia:

  1. Teillä näyttää olevan melkoisen iso piha siellä ja paljon istutusalueita ja sitten tuo nurmikko, puuhaa riittää ja ihailtavaa, mutta kun joku asia on "intohimo" ja nauttii siitä mitä saa aikaan ja tekee, niin on isonkin puutarhan/pihan hoito erittäin palkitsevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontti on kyllä iso yhteensä 4000 neliömetriä, josta pieni osa on enää metsikköä.
      Puutarhanhoito ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat kyllä aina olleet minulle tärkeitä ja palkitsevia.

      Poista
  2. Näyttää kauniilta <3 Postaustasi lukiessani ja katsellessani ajattelin, että kukilla on kivoja nimiä. Tuo kerrottukukkainen tulppaani on suorastaan hengästyttävän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kasveilla on tosiaan usein kivoja ja myöskin kasvia hyvin kuvaavia nimiä.
      Minäkin pidän noista tulppaaneista. Sipulit olivat pakatessa jostain syystä eksyneet noiden tavallisten, ostamieni punaisten Apeldoornien sipulipussiin. Sinänsä ihan kiva yllätys. Viime keväänä ne jättivät kokonaan kukkimatta ja luulin jo niiden taantuneen ja hävinneen kokonaan.

      Poista
  3. Kääpiömanteli on nii namu ja magnolia o komiasti kukas. Nurmikko näyttää ihan täyrelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempien kukinta tuli yllätyksenä. Kääpiömantelia en muistanut suojata verkolla ja puput olivat käyneet napsimassa oksankärkiä suihinsa. Onneksi eivät olleet parturoineet pensasta sentään pahemmin.
      Magnolian kukinta ja selviäminen ensimmäisestä talvestaan taas on ollut täydellinen yllätys.

      Poista
  4. Minullakin on tuota idänruusujuurta siirsin sen pois syksyllä keskuspenkistä ja ei tykännyt huonoa. Nyt huomasin että penkkiin oli jäänyt vielä pieni pala joten minäkin saatan jakaa sitä oikein tahallaan. Mahonian kuka on kuin kultakaaren kukka, samanlainen. Kääpiömanteli ja mangolian hankinta on ollut mielessä mutta onkohan ne arkoja "puremille "pupujen ja peurojen ❓ vai pitäisikö sioittaa heti aidatulle puutarhan puolelle. 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, jospa uskaltautuisin jakamaan idänruusujuurta sen kukinnan jälkeen. Siirron uskon kyllä aina onnistuvan, kunhan vain paakun saa kaivettua kokonaisena ylös.
      Kääpiömanteli ainakin näyttää pupuille maistuneen ja uskon magnolian kanssa olevan ihan samoin. Meillä magnoliaa suojasi talvella paksu lumikerros, joka peitti sen lähes täysin. Keväällä asetin sitten verkon ja varjostuskankaan sen suojaksi.

      Poista
  5. Ihania kukkia ja tosi hyvännäköinen nurmikko.
    Täälläkin on hoideltu nurmikkoa ihan urakalla ja käyty ylänurmikot läpi pystyleikkurilla. Nyt näyttää jo paljon paremmalta. Tosin naapurin pelto on täynnä voikukkia, joten kohta on ilma täynnä voikukan siemeniä. Eli niistä ei täällä maalla pääse varmastikaan koskaan eroon.

    VastaaPoista
  6. Kiitos.
    Nurmikko on meillä mieheni silmäterä. Hän hoitaa vuosittaisen kalkituksen ja lannoituksen sekä tarvittaessa myös nurmikon sorastuksen. Robottileikkuri "Elmeri" hoitaa sitten itse leikkuun.
    Voikukilta ei kyllä voi välttyä. Minä pyrin aika säännöllisesti napsimassa kukkivat voikukat tonttimme ojan varresta. Näin ne pääsevät huomattavasti vähemmän siementämään nurmikolle.

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniin tasaista kasvua ekoissa kuvissa 💚💚💚

    VastaaPoista
  8. Nice flowers Anemone. Your lawn is beautiful. Mine is a problem because of moss growing there. Love your spruce!

    VastaaPoista
  9. Miullakin on tuota idänruusujuurta, en oo sitä siirrelly paikaltaan. Kaunis on tuo kääpiömanteli, onkohan miten arka. Mukava kun pihaesikko kauniisti kukkii puutarhassasi. Siisti on nurmikkonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fire Hill kääpiömanteli pitäisi pärjätä ainakin nelosvyöhykkeellä. Kasvupaikkan tulisi olla lämmin ja aurinkoinen.
      Kiitos.

      Poista
  10. Ihanasti kukkii magnoliasia ja Fire Hill. Nurmikkohan näyttää teillä olevan ihan timmissä kunnossa.

    VastaaPoista
  11. Ihana idänruusujuuri ja magnolia!

    VastaaPoista
  12. Onpa nätti tuo punainen pihaesikko! Minulla on samaa lajia oikein tumman violettina ja yksi pikkualku jonka väriä en tiedä kun ei ole vielä kukkinut kertaakaan. Kääpiömanteli on ihana, samoin magnolia. Kivaa kun pääsee blogeissa ihastelemaan kaikkia erikoisuuksia. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piha ja kevätesikko ovatkin ainoat esikot jotka olen saanut menestymään puutarhassa.
      Kiitos, mukavaa ja aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  13. Sulla on siellä niin todella kauniita kukkijoita ja paljon!

    VastaaPoista