Translate

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Pieni vilkaisu kasvilavoihin

                          

Kuivasta ja helteisestä kesästä huolimatta täytyy olla ihan tyytyväinen kasvimaan hyötykasveihin. Porkkanat, punajuuret ja kyssäkaalit ovat kasvaneet hyvin ja palsternakatkin paisuttavat jo ihan mukavasti kokoaan. Porkkanalla en ole pitänyt lainkaan harsoa. Hieman arvelutti josko porkkanakempit tekevät tuhojaan ilman harson antamaa suojaa niitä vastaan, mutta olisivatko kasvimaan yrtit tuoksullaan pitäneet ne loitolla? 

Kaikki kylvöt tein melko myöhään, eli kesäkuun alkupuolella. Herneistä osa tuotti hyvin satoa, kun taas osa kylvöksistä ei itänyt lainkaan. Olisiko osan itämättömyys johtunut vanhoista siemenistä, joita erehdyin kylvämään uusien ohella.



Kesäkuussa kylvämistäni tilleistä osa kuivui penkkiin, mutta persilja on ollut voimissaan. 


Suosikkiyrttini Timjami, jota käytän paljon eri ruokien mausteena talvehti tapansa mukaan hyvin samoin kuin....


sitruunamelissakin jota olen käyttänyt paljon juoma- ja sodastreamveden maustajana mintun ohella.

Pohjattomiin ämpäreihin viime syksynä kasvamaan siirretyt mintut etualalla, juroivat keväällä ensin pitkään, mutta ovat nyt alkaneet pikku hiljaa piristyä. 

Tänään on vesikuuroja tullut taas ihan pitkin päivää ja JOKU on asiasta niin onnellinen. Mukavaa alkanutta viikonloppua. 




10 kommenttia:

  1. Kuivasta kesästä huolimatta kasvimaasi näyttävät kukoistavan.

    VastaaPoista
  2. Hyötytarhasi näyttää oikein vihreältä ja kasvu on rehevää. Minä nostin jo sipulit kuivumaan, olivat suuria ja kasvu oli pysähtynyt. Kohta otan viimeisetkin herneet pois.
    Sato omasta maasta helpottaa ruoanlaitossa ja maistuu hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Hyvin kasvavat syötävät kasvisi. Miulla ei herne jostain syystä nyt onnistunu, muutama iti. Viimevuotiset olivat siemenet. Mukava käyvä puutarhasta syötävee ruokapöytään!

    VastaaPoista
  4. Ihana persilja 💚 Muutenkin hyvän ja rehevän näköistä vaikka on ollut niin kuiva kesä. Helteet taitavat nyt olla ohi, mikä helpotus 🙂

    VastaaPoista
  5. Harvoin sitä on vesisade tuntunut niin hyvältä kuin nyt. Hienosti kasvaneet kasvimaan herkut.

    VastaaPoista
  6. Mahtavan vehreää ja hyvivoivaa kasvustoa!

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköistä satoa! Meidän kasvimaalla kasvaa enimmäkseen tänä kesänä perunaa, kun saatiin siemenperunoita melkoinen kasa.

    VastaaPoista
  8. Vihreää ja rehevää, sekä silminnähden selkeää ja järjestelmällistä 😊

    VastaaPoista