Translate

tiistai 31. elokuuta 2021

Kesä on kääntymässä hiljalleen syksyksi

Kesä alkaa auttamatta kallistua kohti loppuaan ja kalenterin sivun kääntäminen syyskuun kohdalle tosiasia. Kesä tulee varmasti jäämään mieleen ennätyksellisen helteisenä ja monessa osassa maata myös hyvin sateettomana ja kuivana. Puutarhassa kaikki  kukinta oli normaali kesään verrattuna etuajassa ja myös huomattavasti nopeammin ohi lämpimästä säästä johtuen. Pitkä yhtäjaksoinen helle ilman sadetta sai kasvit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kärsimään sekä nurmikon kellastumaan ikävästi.


Helteiden aikana kasvien kastelu tuli osaksi puutarhurin ihan jokaista päivää. Erittäin hyvänä ja tarpeellisena apuna etenkin kärhöjen....


hedelmäpuiden sekä marjapensaiden kastelussa oli meillä toissa kesänä hankkimamme Esvi - juurikastelija, jonka hankkimisesta olin yhä vain tyytyväisempi, mitä pidemmälle helteet ja kuivuus jatkuivat. Laitteen ansiosta säästyi paljon aikaa, vettä ja lihasvoimia, kun kaikkea ei tarvinnut kastella pelkästään kastelukannun ja puutarhaletkun avulla. 

Esvi- juurikastelija

Hyvin mielenkiintoista nähdä tulevatko kesät kenties muuttumaan menneen kesän kaltaisiksi, helteisiksi ja kuiviksi myös tulevaisuudessa ja tulevatko myös ilmaston ääri-ilmiöt entisestään lisääntymään tulevina vuosina? Toivotaan ettei näin olisi.   

11 kommenttia:

  1. Jahas, täytyypä tutustua tuohon Elviin tarkemmin. Kastella on kyllä saanut ja vielä enemmänkin olisi voinut, mutta väsy tuli monesti kesken kaiken. Ruukut oli pakko kastella.
    Hirveetä, jos kesät muuttuu tämmöisiksi, ei paljoa jaksa enää ruukkuihin laittaa kasvamaan eikä paljon muutakaan:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tutustua. Hintakin on mielestäni hyvin edullinen laitteesta saatavaan hyötyyn verrattuna.

      Poista
  2. Pitäisköhän hommata uudet lasit :D :D Eihän se mikään Elvi ollut, vaan Esvi :)

    VastaaPoista
  3. Kuluneestä kesästä jää ihan varmasti päällimmäisenä mieleen viikkojen kuivuus. Ennusteiden mukaan sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Toivokaamme itsemme ja puutarhojemme vuoksi, ettei sentään ihan joka kesä kärvistellä sateettomuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin uskon minäkin. Ääri-ilmiöt ovat selvästi lisääntyneet viime vuosina.
      Toivottavasti näin ei kävisi.

      Poista
  4. Juureen uppoava vesi on kastelussa tärkeää, joten tuo Esvi vaikuttaa hyvältä apulaiselta. Tämä kesä muistetaan kyllä pitkästä paahteelta ja kuivuudesta. Toivottavasti sään ääri-ilmiöt eivät jää pysyviksi, yhtä lailla sadejaksot saattaisivat siinä tapauksesa jatkua ihan yli äyräiden.

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä aivan mainiona apuna kastelussa ja siivitti kasvit myös hyvään satoon.

    VastaaPoista
  6. Kaikki vuodenajat puolustavat paikkansa ja syksyihmisiä on varmasti myös paljon.

    VastaaPoista