Translate

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Puutarhan kuulumisia

                         

Kolme vuotta sitten saamani äitienpäiväruusut kukkivat sisääntulon portaiden vieressä edelleen kauniisti.


Näiden talvetus on onnistunut hyvin kasvimaan kasvulavan multaan kaivettuna. Keväinen siirto suureen ruukkuun kanankakalla lannoitettuun multaan on saanut ne kukkimaan ja kukoistamaan yhä edelleen. Toki olen lannoittanut niitä lisäksi vielä veteen sekoitettavalla lannoitteella.


Easy Elegance-ruusun 'My Girl' sitä vastoin on joutunut ostopäivästään saakka pärjäämään siinä ostaessa olleessa ruukussa.

Kasvupaikaksi olin alkuaan kaavaillut sille kurtturuusuilta vapautunutta tienvarsipenkkiä, jonne oli tarkoitus myöhemmin istuttaa myös muita Easy Elegance -ruusuja. En vain muistanut lainkaan, että penkin alla kulkee salaojaputki. Salaoja on sinänsä tietenkin ihan hyvä sillä perusmaa on aika savinen, mutta mietin saanko kasvualustasta tarpeeksi syvämultaisen, kun salaojasora tuli kaivaessa melko nopeasti vastaan. 
No, nostin pitkään siirtouhan alla olleen tarha-alpin ylös sisääntulon viereisestä penkistä ja istutin ruusun sen tilalle. Välillä vain joutuu turvautumaan ennalta suunnitelmattomiin valintoihin.



Nämä jaloangervot ovat nyt parhaillaan kukintavuorossa kolmessa eri paikassa puutarhassa. Kukinnasta saakin nauttia näiden kyseessä ollessa hyvin pitkälle loppusyksyyn. Lajike on valitettavasti vaipunut minun mielestäni niin sanotusti "unhon yöhön" sillä nämä ovat kasvaneet puutarhassa jo hyvin pitkään. 






Kosmoskukat ovat vasta aivan äskettäin aloittaneet kukintansa.


Näitä tulee aina kylvettyä aivan liian vähän.






Oma vanhakantainen daalia "Lohtajan punainen" aukaisi ensimmäisen kukkansa ja pitihän se tietysti heti ikuistaa. Jostain syystä hieman myöhässä on kukinnassaan tämäkin.  


Sinne tänne penkissä vartensa sojottavia gladioluksia olen surutta napsinut maljakkoon sateen tieltä. 


Muutama kuva vielä myös kärhöistä.

Enpä  nyt muista koskaan aikaisemmin kärhöjen varsinaisen pääkukinnan olleen näin nopeasti ohi kuin tänä kesänä. Toki kukkia on vielä, mutta tietty ränsistyminen (jotenkin nyt asiaa kuvaillakseni ) on kuitenkin tosiasia.


Jalokärhö Dr. Ruppel aukaisi kukkansa aika myöhään samoin kuin .....

                          

Jan Pawel II,  jonka kukinta-aika on heinä- elokuussa.



                           

                                                               Viinikärhö 'Polish Spirit'


Takapihan kirjoukonhatut  ovat silminnähden virkistyneet sateesta.  


Asterikasveihin kuuluva hopeamaruna Artemisia ludovicianan nimensä mukaista hopeista hohtoa.

Sää on nyt enemmän kuin syksyinen ja vettä on vihmonut tuulen saattelemana ihan koko päivän. Hieman jo aurinkoa kaipaisin. 


22 kommenttia:

  1. Aurinkoa kaipaan minäkin. Vettä meilläkin on tämän päivän satanut ja alkuviikko oli pilvinen. Joidenkin kasvien kukinta on ollut pikainen tai tosiaan hieman kallellaan tai maata myöten oleva. Kauniita kuvia. Nättejä daalioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko taitaa olla nyt monen puutarhurin toivelistalla ihan kärkipäässä.
      Kärhöt kukkivat säiden ollessa otolliset yleensä pitkälle syksyyn. Nyt saatiin tällainen huono yhtälö eli poikkeuksellisen kuuma ja rutikuiva kesä.
      Kiitos.

      Poista
  2. Pitkään aikaan ei ole puutarhasta saanut aurinkoisia kuvia, tulee ihan mieleen muutaman vuoden takainen syksy, kun oli jo lähes unohtanut, miltä aurinko näyttää. Toivotaan, että sää kirkastuu pian, niin syyskukatkin saisivat iloita poutapäivistä. Minä en saa kosmoskukkia kukkimaan, kasvattavat vain valtavaa vihreää kasvustoa! Eilen revin ison puskan pois ja päätin, etten niitä enää kasvata. En myöskään ensi kesänä. Ihania gladioluksia ja kärhöjä, Jan Pawel II on kyllä upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan maa kenties liian typpipitoista, jolloin kasvu on kyllä rehevää, mutta kukinta vähäistä. Voit myös kokeilla heittää (kylvää) kosmoskukan siemenet jo syksyllä penkkiin.
      Kiitos.

      Poista
  3. Hyvä kun otit kuvan ukonhatuista ja kuunliljoista. Nytpä tiedän mihin kuunliljani istutan. Ovat vartoneet jo tovin istuttamista, kun paikka on ollut hakusessa.
    Meillä kärhöjen kukinta rupsahti sateisiin. Arabella sinnikkäästi yrittää, ja Södertälje myös, mutta surullista katseltavaa ne on molemmat sateessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvan yhdistelmästä oli apua.
      Kärhöjen paras kukinta-aika jäi tänä kesänä harmillisen lyhyeksi. Kukkivat toki vieläkin, mutta paras loisto on poissa.

      Poista
  4. Aurinko esiin please! On kummaa, että samaa säätä riittää kerralla vähän liiaksi asti.. ensin kuivuutta ja kuumaa ja nyt märkää ja kylmää. Onneksi tämän aamun ennuste näytti vähän toiveikkaamalta, kun ensin tämän päivän sateista päästään.
    Varmaan kärhöille tuli pikakelaus niin kovassa paahteessa? Viinikärhöt näyttävät täällä yllättävän hyviltä, samoin Rouge Cardinal.
    Kuulostaa tutulta, että välillä joutuu lennosta vaihtamaan istutuksen paikkasuunnitelman. Hyvä, että on mahdollisuus vaihtaa suunnitelma toiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennuste näyttää tosiaan vähän parempaa säätä olevan luvassa.
      kärhöjen kohdalla taisi käydä niin. Harmittaa, kun normaalisti ovat vielä tässä vaiheessa hyvässä kukoistuksessa.
      Näin se välillä menee.

      Poista
  5. I agree Anemone, the weather is like autumn, cool and wet. My cosmos flowers do not bloom yet they are late this summer as well. Yours are pretty.
    Love your white clematis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hope we will get some sunshine after this rainy week. The weather forecast seems to promise better weather for next weekend.

      Poista
  6. Kyllä on ollut tämä elokuu ihan eri paria muun kesän kanssa, ehkä vielä kuitenkin saadaan vähän aurinkoa tulevana viikonloppuna... Ihanat ruusut ja kauniin värinen gladiolus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ollut. Onneksi luvassa on hieman parempaa säätä.
      Kiitos.

      Poista
  7. Aurinkoa kaivataan täälläkin. Juuri katselin vuosi sitten otettuja kuvia ja niissä kärhöt kukkivat vielä täysillä, nyt on enää muutamia kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonta "vuodet eivät ole veljeksiä" pätee taas kerran.
      Toivottavasti syksystä tulisi kuulakas ja kaunis.

      Poista
  8. Sinun puutarhassasi vesisateet eivät näytä tehneet kovin pahaa tuhoa. Runsaasti kauniisti kukkivaa ja hyvin pystyssä pysyvää. Kärhöjen kukinta tuli ja meni harvinaisen vikkelästi. Polish Spirit on joka kesä ollut varma kukkija ja sitä se on nytkin. Sade vain on pieksänyt kukat surkeiksi.
    Mitäpä näitä säitä surkuttelemaan, kun emme niille mitään voi. Toivotaan leutoa ja pitkää syksyä, jotta ehdimme iloita puutarhoistamme ja saattaa se rauhassa talvilevolle.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säille ei tosiaan voi mitään ja ne ovat mitä ovat. Kesä jää kuitenkin muistiin hyvin helteisenä ja kuivana.
      Tehdään näin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  9. Tuntuu jotenkin syksyiseltä, kun on niin koleaa, mutta näitä sinunkin kukkakuvia katsellessa hymyilyttää, kun kukinta on vielä meneillään. Nautitaan vielä viimeisistä upeista kukista ja vihreydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ovat monet syyskesän kukkijat, jotka jatkavat tavallaan kesää pitkälle syksyyn.

      Poista
  10. Kerrottukukkaiset kosmokset ovat kauniita. Aloittavatko ne kukinnan yksinkertaisten kanssa samoihin aikoihin vai myöhemmin? Kärhöjen pääkukinta meni täälläkin heinäkuun helteissä todella nopeasti ohi. Onneksi jotkut myöhäisemmät vielä kukkivat kunnolla. Yksikään jaloangervo ei sen sijaan enää kuki. Ehkä pitäisi hankkia joku myöhäisempi lajike. Toivottavasti teilläkin paistaa jo aurinko pitkään jatkuneiden sateiden jäljiltä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  11. Enpä seurannut kovin tarkkaan, mutta taisivat aloittaa kukintansa aika lailla samoihin aikoihin.
    Olen kyllä tosi tyytyväinen, että tuli aikoinaan hankittua tuo myöhään kukkiva jaloangervo.
    Tänään täällä on ollut aivan ihana, lämmin ja aurinkoinen sää.

    VastaaPoista