Translate

perjantai 18. helmikuuta 2022

Hieman varioidut Vemmelsääret

 

Pari päivää sitten valmistuivat nämä sukanvarren osalta hieman varioidut kuusivuotiaalle tulevat Vemmelsääri-sukat. Aikaisemminhan tein jo yhdet 36 numeron sukat, jotka olivat valitettavasti kooltaan liian isot saajan jalkoihin. Näiden sukkien toivon nyt olevan kokonsa puolesta täysin sopivat.

Malli on siis  Lumi Karmitsan suunnittelema ja lankana minulla oli Novitan Nalle. Puikot olivat numero kolmoset.

Sukan varresta  tein hieman erilaisen, kuin mitä se on alkuperäisessä mallissa. Tein siihen mm. kolme  muurahaisenpolkukierrosta. Kantapään tein taas kuten edellisissäkin Vemmelsääri-sukissa jalkaan hyvin istuvalla mallilla.

Lunta ja räntää on taas satanut viime päivien aikana enemmän ja vähemmän runsaasti. Mittarin ollessa plussan puolella on lumi ollut vetisyyden takia hyvin raskasta ja aikaa vievää kolattavaa.

Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin miten tie on paikoin ollut ihan vetistä sohjoa.

Tänään aurinko sentään paistoi hetkittäin ihan kirkkaasti. Kuvien oton aikaan oli kuitenkin pilvisempää.


Onneksi lunta on vielä plussakeleistä huolimatta runsaasti kasvien suojana.


Mukavaa alkavaa viikonloppua. 

25 kommenttia:

  1. Onpas suloiset Vemmelsääret 🤍
    Ja lunta, räntää, sohjoa ja nyt siime viime yön jälkeen jäistä murskaa piha ja tiet täynnä. On todella hankala käydä koirien kanssa kävelyllä. Kyllä tässä jo kevättä odottelen aika kovasti ;) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moninaiset ja vaihtelevat ovat nyt helmikuun säät ja kelit olleet.
      Toivottavasti saataisiin jatkossa paljon auringonpaisteisia päiviä.
      Kiitos samoin.

      Poista
  2. Ihanat sukat ja mikä väri ❤
    Täällä on satanut vuoroin lunta ja vettä minusta aika kummallinen talvi.
    Mennään huomenna mökille katsomaan mitä sinne taas kuuluu.
    Kevättä täälläkin jo odotetaan kuumeisesti.
    Hyvää loppuviikkoa 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vemmelsääret ovat kyllä kivat kudottavat. Sukat neulotaan kärjestä aloittaen ja se antaa oman lisämausteensa neulontaan.
      Kiitos samoin.

      Poista
  3. Ihanat, ihanat, ihanat Vemmelsääret <3 Lystikäs kuvio ja kaunis väritys <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Lystikäs kuvio onkin hyvin osuva ilmaisu näiden Lumi Karmitsan suunnittelemien sukkien suhteen.
      Kiitos samoin.

      Poista
  4. Nätit sukat. Pikkuinen sukkien käyttäjä tulee olemaan noista iloinen. Näitä katsellessa herää taas ajatus,pitäisikö vihdoin ryhtyä opettelemaan kirjoneuleita?
    Tämä talvi tarjoaa jatkuvasti uusia lumielämyksiä. Enpä muista torstain kaltaista vesikeliä aikoihin kokeneeni.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä sukkia on ollut kiva tehdä. Sukkien kärjestä aloitus on hieman haasteellisempaa, kuin varresta aloitettavassa sukassa ja kärjen lisäykset myös vaativat normaalia enemmän tarkkuutta.
      Minäkin kartoin pitkään kirjoneuleita, mutta nyt ne ovat alkaneet pikku hiljaa jo vetää puoleensa.
      Kiitos samoin.

      Poista
  5. Voi miten ihanat sukat! Vaikka jänöt pihassani saavat välillä vereni kuohahtamaan, mielellään tuollaiset sukat pukisin jalkaani tai antaisin lahjaksi.
    Lunta on tullut riittämiin myös meillä. Onneksi pakasti, sillä lyhyellä aikaa tullut sade ja siitä aiheutunut sohjon paksuus alkoi jo hirvittää.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Riitta.
    Meilläkin etenkin alkutalvesta, on jänisten jälkiä pihamaalla ollut runsaasti. Onneksi sukan jänöt eivät sentään tuhoja tee. 🤣😂

    VastaaPoista
  7. Söpöt sukat! Kuusivuotias varmasti tykkää noista. Lumitöitä on saanut tällä viikolla tehdä ihan kyllästymiseen saakka. Meilläkin satoi muutamana päivänä rännän lisäksi vettä, mutta hanget vain kasvavat silti. Täällä ei edes tiet menneet noin pahaksi sohjovelliksi. Eilen ja tänään on onneksi ollut pakkasella, niin on vähän kevyempää tehdä lumitöitä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkää. Ainahan ei voi olla täysin varma.
      Nyt lumityöt alkaisivat kyllä jo riittää, mutta ensi viikon maanantaille on jo luvattu paljon lisää lunta. Täytyy sanoa, että sohjon kolaaminen lumipenkkojen laelle käy kyllä kuntoilusta.
      Kiitos samoin.


      Poista
  8. Tosi kivat sukat :) Puput on ilmeikkäät. Jotkut kuviot on helposti toteutettavissa eri muodoissa, kuin ohjeen mukaisina, kun vaan hoksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupukuviossa on suunnittelija kyllä onnistunut vallan mainiosti.
      Itse tulee neulottua aika harvoin täysin ohjeen mukaisesti.

      Poista
  9. Kauniit lapaset jänöjussin kanssa. Lumen määrä alkaisi jo riittää, ehkä kohta voidaan kääntyä hankien sulamisen suuntaan?

    VastaaPoista
  10. Kiitos. Kyseessä ovat kyllä villasukat. 😆😆

    VastaaPoista
  11. Kauniit sukat oot tehny. Kyllä varmaan tykkevää suaja, pinkki taitaa olla pieniin tyttöjen suosikkiväri, vielä kun puput on lisänä kuviossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pinkki on kyllä kaikkien meidän pikkuneitien mieleen ja uskon että puput myös.

      Poista
  12. Voi kuinka hienot sukat! Ihan on Vemmelsäären näköisiä. :)
    Nyt voisi vaikka lumentulo jo loppua tältä talvelta.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Lumentulo alkaisi tosiaankin jo kohta riittää. Aamupalan jälkeen onkin lumityöt odottamassa.
      Kiitos samoin sinulle Sara. 😊😊

      Poista
  13. Raikkaat värit neulomuksissa 💕
    Valkoiset vemmelsääret hauskasti sijoitettuina.

    Viimeinen lumimaisemakuva on erityisen kaunis. 💙

    VastaaPoista