Translate

tiistai 25. lokakuuta 2022

Elokuun kuvakollaasi


Kuvakollaasit viime kesältä jatkuvat. Nyt ollaankin päästy jo elokuuhun. Daaliat ja erilaiset liljat, sekä muutamat yksittäiset unikot vastasivat suurimmaksi osaksi loppukesän kukinnasta.

 


Suurin osa kärhöistäkin jatkoi edelleen kukintaansa.


Lintujen suorittamat auringonkukkakylvöt tuottivat taas pitkään kestävää iloa. Samoin oli siemenistä kasvattamieni kelloköynnösten kanssa, jotka istutin takapihalle, isoihin kukkalaatikoihin. Kukkia oli paljon ja valitettavasti paljon jäi myös nuppuja aukeamatta hallan tehdessä iskunsa niihin. Sinisarjan kukinta myös yllätti positiivisesti.


12 kommenttia:

  1. Daalioissa on mukavan laaja valikoima erilaisia muotoja ja korkeuksia sekä tietysti värejä. Jotenkin ollut vuosia paitsiossa minulla koko kasvi. Kukintakin niissä on suorastaan loistava, kun sellainen kesä osuu kohdille. Ihanan värikkäät koosteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daalioissa on kyllä nykyisin todella laajat valikoimat. Etenkin kesädaaliat näyttivät nauttivan tosi helteisestä ja kuumasta kesästä.
      Kiitos.

      Poista
  2. Upeutta kerrassaan 🌼🌸
    Hassua miettiä, näinkö ihanaa kesällä oli, eikä siitä ole kuin muutama viikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lokakuun harmaudessa on kyllä jotenkin vaikea mieltää miten pari kuukautta sitten oli vielä täysi kesä.

      Poista
    2. Paljon on sinulla vielä kaunista kukintaa elokuussakin. Meilläkin sinisarja yllätti positiivisesti heti kun sanoin miehelle että turhaan kiikutetaan kellariin ja takaisin. Taas kiikutetaan...

      Poista
    3. Välillä tuo kasveille uhkailu näyttää auttavan. 😂🤣
      Minullakaan sinisarja ei kukkinut vuosiin, kunnes sitten vihdoin yllätti. 😊

      Poista
  3. Wonderful flowers, today gave joy and color to my eyes.
    Thanks for sharing.
    Greetings and all the best

    VastaaPoista
  4. Ihanat ja aurinkoiset kollaasit! Kesän lämpö suorastaan hehkuu niistä. Meilläkin voi olla ensi kesänä jonkun muun kuin itseni tekemiä auringonkukkakylvöksiä. Löysin nimittäin kasvimaalta yhdestä lavasta kasan auringonkukan siemeniä. Mistähän kaikkialta niitä vielä löytyykään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Olen muuten huomannut, että lintujen "kylvämistä" siemenistä tulee lähes aina tosi kookaskukkaisia ja vankkavartisia yksilöitä. Muuten hyvä, mutta kukkia löytyy sitten välillä hieman arvaamattomista kasvupaikoista. Itse en ole enää vuosikausiin auringonkukkia kylvänyt, kun joku muu, eli linnut tekee sen puolestani.

      Poista