Translate

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Lisää siemenhankintoja


Kuten varmaan hyvin monelle teistäkin, toimii blogi kätevästi myös eräänlaisena päiväkirjana, johon on helppo kirjata ylös kulloisetkin vuosittaiset hankinnat. Vielä pitää malttaa odottaa hyötykasvien kylvöä, mutta kylvettävät siemenet on kuitenkin hyvä olla hankittuna jo valmiiksi.

Avomaankurkuista valikoitui nyt kylvettäväksi 'Profi' FI, jonka etuihin luetaan hyvä tautien vastustuskyky.

Silpoydinherne 'Alderman' on korkeakasvuinen, maukas ja tavallista silpoyhinhernettä hieman makeampi lajike, joka vaatii tukemisen.

Kesäkurpitsa 'Diamant' FI. Helppohoitoinen ja satoisa lajike, jonka suuret lehdet auttavat tukahduttamaan rikkaruohojen kasvua.

Kyssäkaali 'Delikatess weisser'. Olen jo useampana kesänä kasvattanut kyssäkaalta ja se on pääsääntöisesti tuottanut ihan hyvän sadon. Käytän sitä raakana salaatteihin, sekä muiden kasvisten lisänä uuniruokiin. 

Pillisipuli 'White Lisbon':nin sanotaan olevan aikainen ja miedonmakuinen. Aikaisemmin en pillisipuleita ole kylvänyt, joten ihan mielenkiintoista kokeilla. 

Retikka 'Ronde Zwarte' jonka kylvön voi uusia kesän aikana. Lajikkeen kerrotaan sietävän myös melko hyvin pakkasta. Tämänkään kylvöstä ei ole aikaisempaa kokemusta.

Suippo, eli vihannespaprika 'Thor' FI jonka kerrotaan olevan korkea ja melko voimakaskasvuinen lajike.
Hieman myöhäiseksi meni kylvö, mutta katsotaan josko ehtisi tuottaa satoa kasvihuoneessa.


Sitten pieni katsaus tuoksuherneisiin. Osa taimista on venyttänyt talous- ja vessapaperihylsyissä versonsa jo melko pitkiksi. 

Siemenet itivät hyvin. Yhdeksästä kylvetystä siemenestä vain yksi on edelleen itämättä. 




                                          

Kelloköynnösten kanssa ei mennytkään sitten yhtä hyvin. Siemenet itivät jostain syystä tosi hitaasti ja huonosti. Lieneekö osasyy siinä, etten liottanut siemeniä ennen kylvöä lainkaan. Tosin viime keväänä 11.2 kylvetyt kelloköynnökset itivät lähes 100 prosenttisesti ja silloinkaan en liottanut siemeniä. Nyt ainoastaan nämä neljä tainta on lähtenyt kasvuun. Toinen syy huonoon itävyyteen saattaa olla omasta, viime syksyisestä siemenkodasta kerätyt ja kuivatut siemenet, joista kylvin osan. Osan siemenistä taas oli viime vuodelta ylimääräiseksi jääneestä siemenpussista.

Viikonloppu on taas edessä. Toivotaan, että aurinko suvaitsisi näyttäytyä edes hieman taivaankannella.
 

32 kommenttia:

  1. Sopii minulle, siis aurinkoisempi viikonloppu. Toivokaamme sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on ollut pilvisempää, auringonpaiste olisi todella tervetullutta. 😊😊

      Poista
  2. Hyvä se on, ettei pääse siemenet loppumaan ;-) Minäkin hankin tänään muutaman pussin kevätmessuilta, jos ei entiset riitä. Voi olla, että kasvimaalla tulee ahdasta.
    Toivottavasti kelloköynnökset vielä lähtevät itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä osa yrttien ja salaattien siemenistä on hankkimatta. Katsotaan mihin kaikki lopulta saa mahtumaan.
      Onneksi sentään edes muutama kelloköynnös iti, etten jäänyt kokonaan ilman.

      Poista
  3. Viikonloppuja! Meillä on vieläkin siemenet hankkimatta. On se lähdettävä katsomaan jos löytyy jotakin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  4. Minulla taitaa olla samaa kurkkua . Se on hyvä satoinen ja hyvä säilöntään myös erittäin hyvänmakuinen syödä sellaisenaan . Loppukesästä leikkasin isoja lehtiä pois kun varjostivat lukuisia alkuja liikaa .
    Juu tänne kannattaa kirjata ylös kaikki tieto .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kokemuksesi kurkusta olivat hyvät. Blogi on kyllä oiva myös päiväkirjana.

      Poista
  5. Minullakin on tuota Thor paprikaa kasvamassa nyt ensimmäistä kertaa, kiva päästä maistamaan sen makua.

    VastaaPoista
  6. Oi, tuo pillisipulipa olisi mielenkiintoinen, jopa monivuotinen.
    Tuoksuherneesi näyttävät reippailta.
    Tänne oli satanut yöllä uutta, märkää lunta. Hieman masentavalta näyttää. 😄

    VastaaPoista
  7. No, niinhän sitä sanotaan, että uusi lumi on vanhan surma. Täällä alkoi äsken aurinko paistamaan pilven raosta.

    VastaaPoista
  8. Hyvin lähtevät hajuherneet itämään muovipussin kosteudessa. Herkullisen näköinen valikoima siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvin myös viime keväänä tuoksuherneet samalla tavalla ja totesin tavan hyvin toimivaksi. Etenkin herkästi vioittuvat juuret eivät lopulliselle paikalle istuttaessa pääse lainkaan vahingoittumaan, kun taimen voi istuttaa multaan vessapaperihylsyn kanssa.

      Poista
  9. Che belle semine! Sei molto avanti rispetto a qui, semineremo più tardi per via del freddo imminente!

    Complimenti e buona serata!

    VastaaPoista
  10. Söpöjä nuo aivan pienet ruukkuset.

    VastaaPoista
  11. Minullakin blogi toimii vähän kuin puutarhapäiväkirjana, josta löytää unohtuneet nimet yms. Mukavat siemenhankinnat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin monen kohdalla on varmaan samoin, eli blogi toimii myös päiväkirjana, josta on helppo löytää kulloinkin tarvitsemansa tieto.

      Poista
  12. Hyvin on kyllä lähtenyt kasvu käyntiin. Tuota pillisipulia olisi kivaa kokeilla onnistuisiko jopa täällä Itä-Suomessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuherneiden kasvu lähti hyvin käyntiin, toisin kuin kelloköynnösten.
      Pillisipulia kannattaa kyllä kokeilla.

      Poista
  13. Nyt on siemenhankintojen aika, niitä on tullut ostettua pussi jos toinenkin! Minullekin blogi toimii puutarhapäiväkirjana, voin palata sen kautta moneen puutarhaan liittyvään asiaan. Toivottavasti kelloköynnöksesi alkaisivat itämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenpusseja kyllä kertyy joka kevät melko runsaasti.
      Siinäpä se blogi onkin hyvä, että sieltä löytää helposti talletettua tietoa.
      Tällä hetkellä taimettuneita kelloköynnöksiä on vain neljä, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

      Poista
  14. With Spring, all of nature begins to germinate 😊

    VastaaPoista
  15. Toivottavasti loputkin kelloköynnöksesi itävät. Hankaluuksia on aina tuon kanssa idätyksessä. Hajuherneesikin joutuvat aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin neljään itäneeseen kelloköynnökseen taitaa nyt kyllä olla tyytyminen. Mutta katsotaan?
      Hajuherneiden itävyyteen olen kyllä tyytyväinen. Osan olen jo joutunut latvomaan.

      Poista
  16. I want to grow your cucumbers - Profi variety, Anemone. I grow Konny and Phorsas variety in a greenhouse.

    VastaaPoista
  17. I hope these cucumbers are delicious ones. I haven`t grew them before.

    VastaaPoista
  18. Minulla taisi olla kelloköynnöksissä lähes 100 % itävyys. Mutta sitten esikoista ei näy mitään. Tuoksuherneet on vielä kylvämättä, ehkä pääsiäisenä vois tehdä niiden kylvöt. Hyvät lajikkeet hankit.

    VastaaPoista
  19. Hienoa. Minulla itäneitä kelloköynnöksiä on tällä hetkellä vaivaiset kuusi kappaletta, mutta katsotaan vieläkö siemeniä kenties itää lisää. Minullakaan Nilalta saaduista esikon siemenistä ei ole vielä itänyt yhtään, mutta olen kuitenkin itämisen suhteen hyvin luottavainen.

    VastaaPoista