Translate

tiistai 9. syyskuuta 2025

Vielä on kesää jäljellä



Tänään sää on ollut täällä meillä hyvin kesäinen ja lämmin (+22 astetta varjossa), vaikka syyskuu on jo näinkin pitkällä.

 Oma, isäni suvussa aikanaan hyvin pitkää kasvatettu ja edesmenneeltä äidiltäni saamani vanhakantainen Lohtajan punainen yllä, ei ole kukkinut vielä, kuin muutamalla, mutta sitäkin kauniimmalla kukalla.   

Havupenkin ruukussa kesädaaliat ovat piristyneet silminnähden saatuaan jokin aika sitten juurelleen kanankakkaa ja lisäksi nestemäistä lannosta, joka on selvästi tehnyt niille terää.

Helteiden aikana kastelin kesädaalioita varmaan myös hieman liikaa ja lannoitin puolestaan liian vähän. Vielä loppukesästä ja alkusyksystä kannattaa kesäkukkia säiden suosiessa huoltaa ja lannoittaa, niin kukinnasta saa pitkään kestävän ilon.

Nämä on istutettu suureen, kannon päällä olevaan lasitettuun saviruukkuun.

Salkoruusujen kukinta on ollut melkoinen pettymys. Tarhasalkoruusu 'The Watchman' on kyllä kasvattanut pitkiä kukkavarsia, mutta kukat ovat olleet melko vaatimattomia niin kokonsa kuin kukkien määränkin suhteen.

Eniten pettymystä kuitenkin tuottivat viime kesänä upeasti kukkineet Mix- siemenpussin lajikkeet. Mix siemenpussissa on useiden eri salkoruusulajikkeiden siemeniä. Kukat ovat puhjetessaan moninaisissa, hyvin kauniissa väreissä. Salkoruusuthan ovat kaksivuotisia, eli kasvattavat yleensä ensimmäisenä kesänä lehtiruusukkeen ja kukkivat vasta seuraavana kesänä. Aikaisin kylvettynä ja esikasvatettuna ne voivat tosin niille suotuisana kesänä ehtiä kukkaan jo kylvövuonna. Yllä olevassa kuvassa oleva salkoruusu on viime kesän mix- taimia ja se on tällä hetkellä niistä ainut parhaillaan kukkiva. 

                             

Salkoruusun kukat sijaitsevat pitkässä kukkavarressa ihan lähelle tanakkaa runkoa. 

Kiinanasterien kukinta on ollut myös melko vaisua. Enpä ole ehtinyt näidenkään kastelusta huolehtia


                                        Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikon jatkoa.

9 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen hemaiseva väri viimeisten kuvien astereissa!
    Fantastinen sää jatkukoon ☘️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että vielä tulevinakin päivinä sää olisi suosiollinen.

      Poista
  2. Kesää on todellakin vielä jäljellä. Eilen oli aivan ihanan lämmin päivä.
    Daaliasi esimerkiksi kukkivat upeasti, eivätkä näytä edes ajattelevan syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilinen sää oli kyllä upea ja aurinkoinen.
      Ihan kivasti vielä kukkivat.

      Poista
  3. Tuntuu, että daaliat vaan parantavat kukintaa kesän loppua kohti, kun lannoituksesta on huolehtinut pitkin kesää. Ihanat daaliat ja upean väriset kiinanasterit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoitus kyllä kannattaa ja näin tehden saa nauttia kukinnasta
      yllättävän pitkään.
      Kiitos.

      Poista
  4. Komeat daaliat ja hienot kukinnan! Arvostan suuresti perinnejoriineja. Olen daaliooden ystävä! Salkoruusut ovat joskus kommervenkkisiä - omani on ainakin 3 vuotta vanha ja nyt sain ensikukinnan. Keväällä taimetin siemenetanassa kahta lajiketta ja nyt se valkoinen, jolla oli heiveröisemmät taimet, on nupulla jo ensimmäisenä vuonna. Toivottavasti saan nähdä kukinnan. Tilasin tuollaisen mix-sekoituksen kerrattuja salkoruusuja ja kylvän ne sitten etanan keväällä.

    VastaaPoista