Translate

tiistai 2. lokakuuta 2018

Hieman edistystä



nimittäin kasvihuoneen oikeanpuoleisessa sivustassa olevan kasvikehikon istutuksiin.


Alustavan suunnitelmani mukaanhan lankkukehikon kulmiin olin ajatellut istuttaa jaloangervoja. Kuinka ollakaan niin sopivasti viime viikon loppupuolella paikallisen Hankkijan puutarhapisteessä sattuivat jaloangervot suureksi ilokseni olemaan alennuksessa, ainoastaan euron kappale.


Niinpä ostinkin neljää erilaista jaloangervon lajiketta yhteensä 32 kappaletta, eli lähes kaikki vielä tarjolla olevat.


Istutuksiin tuli 60-70 cm korkeita valkokukkaisia Astilbe 'Brautschleier tarhajaloangervoja ja samaista vaaleanpunakukkaista 40-60 senttistä tarhajaloangervo 'Look At Me' :tä.


Purppuraheisiangervo sai puolestaan kaverikseen 80 senttistä vaaleanpunaista 'Erika' jaloangervoa, tummanroosaa 'Bremeniä' ja samaa valkoista Brautschleieriä kuin toisessakin kulmauksessa.


Alesta löysin myös syyshortensia 'Wim's Red'iä, joita ostin kaksi kappaletta. Ne täyttänevät kasvaessaan kivasti tämän oman kulmauksensa.


Istutusten juurelle laitoin katteeksi happamasta maasta pitäville jaloangervoille, samoin kuin syyshortensioille hyvin sopivaa, hakettamaani loistavaa kuusenkäpyhaketta.


Eilen hurautimme sitten mieheni kanssa auton ja peräkärryn kanssa Riihimäelle Sydänmaan puutarhataloon hakemaan istutussuunnitelmassani olevia 'Accolade' eli  Kevätsuudelma-  koristekirsikkapuuta (kuvassa oikealla) ja riippahernepuita. Riippahernepuun valikoimista löytyi valitettavasti enää  vain runkomitaltaan saman korkuisia taimia, joten jouduin tyytymään vain yhteen kolmen sijasta. Haluan ehdottomasti rungoltaan eri mittaa olevia taimia, jolloin ne näyttävät mielestäni luontevammilta ja kauniimmilta valmiissa istutuksessa. Nämä taimet olivat nyt 30 % alennuksessa.


Mukaan valikoitui myös muutama sipulipussi, eli tulppaaneista pinkki kerrottukukkainen Angeligue, tummanpunakukkainen Queen of Night, puhtaan valkokukkainen Calgary ja  punakukkainen valkoisella reunuksella kehystetty Apeldoorn.

Krookuksista taas puolestaan violettikukkainen Flower Record, keltakukkainen Grand Yellow ja valkokukkainen Jeanne D' Arc. Lisäksi vielä yksi pussi purppuranpunaista Gladiator jättilaukkaa. Nämäkin kaikki olivat 30% alennuksessa.

Mukavaa viikonjatkoa.


34 kommenttia:

  1. Kiva oli käydä lukemassa kuulumisiasi. Kyllä nyt on alet parhaimmillaan👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vierailustasi. Nyt kyllä hinnat ovat kohdillaan.

      Poista
  2. Voi mitä kaikkea löysitkään, kivoja tuollaiset alet:) Angervot on kyllä niin kauniita! Ihanaa syyspäivää ja leppoisaa alkanutta lokakuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ale sattui vielä juuri minulle oikeaan ajankohtaan. Jaloangervot omaavat kauneutensa lisäksi pelkkiä hyviä ominaisuuksia.
      Kauniita syyspäiviä myös sinulle.

      Poista
  3. Angervot olivat ainakin sopivan hintaisia :) Purppuraheisiangervo on upea, vaikkei se tainnutkaan olla uusimpien hankintojesi joukossa. Uusia sipuleita tarvii joka vuosi. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei tosiaan hinta päätä huimannut.
      Purppuraheisiangervo on myös syyskesän hankinta ja se odotteli jonkin aikaa ruukussaan pääsyä uudelle istutusalueelle.
      Mukavaa alkanutta lokakuuta.

      Poista
  4. Hienoja istutuksia ja kasvivalintoja. Odotan niin kesää ja kuvia tuosta uudesta alueesta. Ja nuo puut, täällä ei voi kuin uneksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänään sain puut tuettua ja istutettua paikoilleen.

      Poista
  5. Your garden is turning out lovely! Looks like you are getting some great growth, nicely done work. Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista
  6. Oi, mitä löytöjä! Jaloangervonurkkaukset ovatkin ensi kesänä jo näyttäviä, kun ne on istutettu noin tiheään. Kauniit sipulitkin vielä kaiken lisäksi. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloangervot tulivat tarjoukseen juuri kuin tilauksesta ja niiden väritkin sattuivat olemaan juuri oikeat.
      Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle.

      Poista
  7. Angervoistutuksista ja koko tuosta uudesta alueesta tulee kaunis jo ensi kesänä. Eikä tulleet istutukset kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutukset eivät tosiaan tulleet kalliiksi ja tarkan markan puutarhuri on iloinen.

      Poista
  8. Syksyllä tekee monesti hyviä ja halpoja löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Nyt vielä satuin saamaan istutussuunnitelmani mukaisia kasveja.

      Poista
  9. Mahtava määrä angervoja ja miten edullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä todella edullisia. Nyt ei tarvinnut nuukailla niiden ostamisen suhteen.

      Poista
  10. Angervo nurkkauksesta tule kaunis. Mukavaa viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
  11. Voi miten mukavaa lukea syyspuuhistanne ♥
    Itsellä piha hoitaa nyt itsensä kun minulla aika menee opetustyössä.
    Antoisaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teet tärkeää työtä kielen opetuksessa ja puutarha kyllä odottaa omaa vuoroaan.
      Kuin myös Rita.

      Poista
  12. Muistankin, kun aikanaan esittelit tätä. Silloin jo sanoin, että kiva idea nuo kulmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulmat myös antavat tukea lankkukehikolle ja niissä saman ryhmän kasvit tulevat myös paremmin esille.

      Poista
  13. Näin syksyllä saattaa löytää tosi edullisesti istutettavaa. Minäkin kävin Hankkijalla ja kaikki loput perennat olivat 20 senttiä kappale. Eipä siellä enää paljoa valikoimaa ollut, mutta päivänliljoja ja maksaruohoja lähti pari kassillista mukaani. Joten samaa hommaa täälläkin päässä, vielä viimeisiä kukkaistutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa tosi edullisia perennoja Hankkijalla sielläkin. Nyt on vielä hyvää istutusaikaa ja kastelustakaan ei tarvitse kantaa huolta näin syksyllä.
      Mukavia syyspäiviä sinne Pohjanmaalle.

      Poista
  14. Oletpa tehnyt hyviä löytöjä. Mitenkähän minulta on jäänyt alennukset huomaamatta. Mukavaa alkanutta lokakuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin tosi tyytyväinen ja nämä hankinnat eivät puita lukuun ottamatta verottaneet paljon edes kukkaroa.

      Poista
  15. Hyvät löydöt-
    Minäkin löysin Suomessa käydessä halvalla sipulia.

    VastaaPoista
  16. Jaloangervojen ale tuli kuin tilauksesta.
    Syksy onkin edullista hankinta- aikaa.

    VastaaPoista
  17. Komeat ja käytännölliset istutusaltaat! Hei kiitos, kuusenkäpyhake onkin saatavissa meilläkin!

    VastaaPoista
  18. Kuusenkäpyhake on mielestäni tosi loistavaa katteena. Olen käyttänyt sitä jo monen monta vuotta happaman maan kasvien katteena, sekä kukkapenkkien reunoilla. Tuoksuukin vielä niin hyvälle ja lisäksi nopeaa hakettaa hakettimella.

    VastaaPoista
  19. Kun noin halvallaa saa, kannattaa ostaa, vaikkei tarvitsisikaan:) Hyvät hankinnat teit, nyt on ensi kesäksi valmis penkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloangervoista olin aivan innoissani. Ne ovat olleet lempikasvieni kymmenikössä jo hyvin, hyvin pitkään.

      Poista