Translate

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Jaloangervot pihassamme



En oikein itsekään osaa sanoa miksi pidän jaloangervoista niin tavattoman paljon. Onko se kenties niiden näyttävä, kaunis ja pitkäkestoinen kukinta, kiiltävä lehdistö, sateen, tuulen, talven sekä tautien ja tuholaisten kestävyys, lajikkeiden runsaus vai kaikki nämä hyvät ominaisuudet yhdessä.

Japaninjaloangervo 'Montgomery'

Muutamia vaatimuksia näillä kaunottarilla kuitenkin on. Kosteutta pidättävä, ravinteikas, hapahko ja  puolivarjoinen kasvupaikka. Seisovaa märkyyttä ne eivät myöskään siedä.
Tässä kaikki sitten olikin (vai tuleeko jollekin teistä kenties jotain mieleen?) Melko vähäinen lista, jos vertaa noihin kaikkiin loistaviin ja hyviin ominaisuuksiin.


Lisäksi hyviin ominaisuuksiin kuuluu se, että ne viihtyvät samalla kasvupaikalla hyvin pitkään sekä leviävät hyvin hitaasti ja hallitusti.


Jaloangervot ovat siis puolivarjoisen kasvupaikan perennoja. Aurinkoinenkin kasvupaikka käy, mutta silloin kasvualusta ei saa kuivua hellejaksojenkaan aikana. Tällaisia paikkoja puutarhassa on kuitenkin hyvin vähän, ehkä puutarhalammikon tai lammen rannalta tallainen paikka löytyy.


Meillä jaloangervoja on aika paljon ja joka vuosi haluan niitä yhä vain lisää. En enää edes muista koska olen ostanut ensimmäiset jaloangervoni, mutta kiinnostus niitä kohtaan on lisääntynyt sitä mukaa, kun olen niitä puutarhaamme hankkinut. Kaikkien ostamieni lajikkeiden nimistäkin osa on päässyt unohtumaan, kun en alkuaikoina laittanut niitä minnekään ylös. Alla oleva jaloangervo on yksi sellainen. Se voisi ehkä olla sulkajaloangervo A.Simplicifolia- ryhmään kuuluva, mutta sen melko korkea kasvukorkeus ei oikein täsmää, sillä kyseisen lajin angervot ovat melko matalakasvuisia. Sen kukat värittyvät valkoisen kautta hyvin hennon vaaleanpunaiseen ja kaartuva kasvutapa on mielestäni hyvin kaunis.


Alla olevassa kuvassa kasvutapa tulee paremmin esille.




Jaloangervojen juurakoiden päälle pitäisi tuoda ihan vuosittain ohut kerros kompostia, sillä juurakot kasvavat muutoin liian korkeiksi ja kuivuvat. Olen laittanut vaihtoehtoisesti niille myös kuusenkäpyhaketta ja se estää hyvin myös maanpinnan liiallista kuivumista. Suurin osa jaloangervoistamme kasvaa muurikivipenkissä aika kivan kokoisena, isohkona ryhmänä.


Japaninjaloangervot (A.Japonica- ryhmä) kukkivat aikaisemmin kuin tavalliset jaloangervot ja muistuttavat jaloangervoja ja näitä lajeja on ainakin minun vaikea erottaa toisistaan. Ne kukkivat melko varhain, parhaimmillaan jo kesäkuussa. Korkeudeltaan ne ovat siinä 30-50 senttisiä. Ne tunnistaa parhaiten kiiltävistä lehdistä ja punertavista lehtiruodeista. Ne viihtyvät aurinkoisemmilla kasvupaikoilla. Kukinnot ovat kivan kartionmallisia ja pitkiä.
 



         Astilbe Arendsii 'Look At Me' yllä on yksi suosikeistani.


Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin miten kukkien väri alkaa muuttua hyvin vaaleasta tummemmaksi.


Angervot sopivat happaman maan suosijoina hyvin havujen kavereiksi. Tässä ne ovat marjakuusi ja pallotuija taustanaan.


Rantakukan ja angervon väri on lähes yksi yhteen.

Haluan puutarhaamme paljon myös kiinanjaloangervoja (Astilbe chinensis), sillä ne kestävät parhaiten kuivuutta. Korkeutta niillä on 20-60 cm. Kukinta on kuitenkin hieman jaloangervoja myöhäisempi, eli heinä- syyskuu.

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa. Nautitaan kesälämpötiloista niin kauan, kuin niitä vielä riittää.

34 kommenttia:

  1. Kiitos tietoiskusta. En tiennyt, että pitävät kompostilisäyksestä tuon kuivumisasian suhteen. Meillä toki ei täyttä aurinkoa ole oikein missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä.
      Jaloangervon juurakko kasvaa tosiaan korkeaksi ja kuivuu siksi herkästi.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus jaloangervoista. Ne ovat todella kestäviä ja kiitollisia kasveja, pihastamme muutamaa lajia löytyykin - nimettömiä nekin kaikki :D. Nuo voimakkaan fuksian punaiset ovat todella herkullisen värisiä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloangervoja taitaakin löytyä vähän pihasta kuin pihasta, niin mainio perenna se on.

      Poista
  3. Voi miten kauniita nuo angervot on, ihania värejä:) Meidän pihalle laitettiin uusia angervon taimia kasvamaan valkoisia ja pinkkejä, toivottavasti selviävät tulevasta talvesta ja sitten ensi kesänä päästäisiin niitä ihastelemaan;) Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä ei kyllä voi olla pitämättä.
      Jaloangervot ovat hyvin kestäviä oikeanlaiseen kasvupaikkaan istutettuina, joten sinulla on tiedossa kaunista kukintaa ensi kesänä.

      Poista
  4. Kaunis valikoima jaloangervoja. 'Look At Me' on suloisen värinen. Jaloangervot ovat erittäin suositeltavia joka pihan luottokasveja. Ei juuri huonoja puolia tule mieleen, hyviä sen sijaan pitkä lista. Minusta ihan parasta niissä on juuri se, että pysyvät kiltisti siinä, mihin ne on istutettu. Ja koska niiden juurakko kasvaa maltillisesti kokoa, niin väleihin saa sopimaan vaikka miten paljon sipulikukkia, joiden kuihtuvat lehdet peittyvät täydellisesti jaloangervon lehtien sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mainio perenna ja arvostan suuresti sitä, ettei sitä koskaan tarvitse tukea.

      Poista
  5. Kiitos kuusenkäpyvinkistä. Taidan kattaa sellaisella omat jaloangervoni pikemmiten. Sinulla on paljon lajikkeita ja miten kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Tulet tykästymään siihen varmasti. Sopii kaikille hapanta maata suosiville kasveille ja kukkapenkkien reunoille.

      Poista
  6. Sadunomaisen kauniita. Hattarat tulevat mieleen :)
    Kivaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti sanottu tuo hattara. Siltä se tosiaan näyttää.
      Mukavaa viikkoa myös sinulle Rita.

      Poista
  7. Jaloangervot on munki suasikkia. Sullonki jo hyvä valikooma. Aivan ihana tua laajempi pihanäkymä, mihinä näkyy taustan kukat. Oikia herkkukuva :) Oon ensimmääset jaloangervot istuttanu tälle pihalle nelijätoista vuatta sitte, enkä oo niille oikee mitää teheny. Keväällä murennan niiren päälle oman kuivanehen kasvuston ja hyvin non pelittäny. Tänä kesänä aurinkopaikoos kärsiivät rajusti, mutta variooosemmis paikoos ei ollu mitää hätää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistinkin sinun olevan jaloangervojen ystävä. Sinulla onkin pitkä suhde niiden kasvatukseen. Jaloangervot eivät todella tuota päänvaivaa kasvattajalleen, vaan kukoistavat vuodesta toiseen hyvin vähällä hoidolla. Kerrassaan mainio kasvi.

      Poista
  8. Täällä on myös yksi jaloangervo fani! Niiden kukinta on ihana!
    Oli muuten mielenkiintoinen tuo edellinen postaus laventeleista. Jätin nyt laventelin ulos kukkapenkkiin talvehtimaan, kun opintojeni näyttöjen arvioija vinkkasi hyvän, talvenkestävän lajikkeen Stoechas Anouk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin olet "jalojen" ystävä.
      Kiitos todella paljon laventelivinkistä.

      Poista
  9. You have a nice collection of Astilbe, beautiful. My favorite is 'Look At Me', I have no this variety.
    I love them as well,
    hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Nadezda. `Look at me` is my favourite, too. It´s really worth of growing.

      Poista
  10. Upeita nuo jaloangervosi! Minulta löytyy vain muutama matala tummanpunainen. Tykkään niiden pitkästä kukinta-ajasta ja hienosta lehdistöstä. Jaloangervoja täytyy kyllä joskus hankkia lisääkin omaan puutarhaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Jaloangervojen kukinta- aika on kyllä pitkä ja eri aikaan kukkivia lajikkeita hankkimalla siihen saa vielä lisää pituutta.
      Tummanpunaiset angervot ovatkin kauniita. Esimerkiksi 'Fanal' on pitkään markkinoilla ollut, suosittu lajike. Meilläkin se on menestynyt vuosikaudet.

      Poista
  11. Kauniit angervot ja ihanan väriset!
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Jaloangervot on hienoja kasveja puolivarjon ja varjon penkissä. Lajikkeitakin löytyy runsaasti. Kauniita ovat siun penkeissä.

    VastaaPoista
  13. Minä olen toinen angervojen ihailija . Niitä minulla onkin tosi paljon mökkipuutarhassa suurina ryhminä. Ja rivarinpihalla on lisää .

    VastaaPoista
  14. Meitä taitaakin olla aika monta.
    Juuri suurena ryhmänä ne pääsevätkin ehkä parhaiten oikeuksiinsa. Toisiinsa sointuvat, eriväriset lajikkeet antavat istutukselle vielä oman kivan ja kauniin lisämausteensa.

    VastaaPoista
  15. Upeita jaloangervoja. Ne ovat kyllä tosi kauniita.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Minullekin tulivat ihanat, keveät hattarat mieleen. :) Kyllä ne ovat kauniita.
    Viimeinen kuva havuineen on aivan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidankin ryhtyä kutsumaan niitä jatkossa hattaroiksi.
      Kiitos.

      Poista
  17. Eriväriset angervot yhdessä täydentävät toisiaan, kauniita!
    Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  18. Upeita!! Jaloangervot ovat minunkin lempikasvejani, viihtyvät hyvin ja kukkivat kauniisti. Ihan tuota määrää erilaisia ei meiltä löydy, mutta uudet lajikkeet kiinnostavat aina, joten niitä tosiaan tulee hankittua lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jaloangervojen olevan sinunkin lempikasveja.

      Poista