Translate

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Menneen kesän siemenkylvöt


Keväällä oli vakaa tarkoitus kylvää runsaasti sekä kesäkukkia että perennoja esikasvatukseen kasvihuoneeseen. No kuinkas sitten kävikään. Aina tuntui olevan muka jotain tärkeämpää ja tähdellisempää tekemistä ja kylvöt siirtyivät päivä toisensa jälkeen eteenpäin. Lopulta sain sentään  jotain kylvetyksi.


Jolleivat mitkään muut siemenkylvöt onnistu, niin samettikukat ovat niitä takuuvarmoja kasvatettavia. Tapaankin aina syksyisin kerätä omista samettikukista runsaasti siemeniä kuivattavaksi seuraavan kevään kylvöjä silmällä pitäen. Samettikukat olivatkin lähes ainoat kasvihuoneessa kasvuvauhtia ottaneet kylvökset, jollei tomaatteja oteta huomioon.




Tein  myös tapani mukaan jonkin verran suorakylvöjä kukkapenkkeihin. Kesämalvikki oli tällä kertaa pettymys. Kukinta oli vähäinen ja se alkoi todella myöhään.


Sain kuitenkin kerättyä sitä täydennykseksi maljakkoon. Tässä yhdessä daalioiden, alppikärhön ja hopeamarunan kanssa.


Kiinanasterit eivät paljon paremmin menestyneet. Ne kärsivät selkeästi kuivuudesta ja olisivat vaatineet enemmän kastelua osakseen. Kukat olivat avautuessaan valmiiksi jotenkin vanhan näköisiä.


Vain muutaman varren päässä oli kaunis, asterille tyypillinen kukka.




No, näitäkin sentään riitti maljakkoon kerättäväksi asti. 


Unikot hoitavat meillä lähes pääsääntöisesti kylväytymisen itse varistamalla siemenet kasvupaikalleen. Tässä kuvassa kukinta alkaa olla jo ohi.




Katjalta Päiväpesän elämää-blogista arvonnassa kitkimen ja suklaan lisäksi saamani tuoksuherneet sen sijaan ilahduttivat positiivisesti ja kukkivat tosi kauniisti......

https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/

viinikärhön kanssa rinta rinnan. Keräsin siitä kypsyneet siemenet talteen ja ensi suvena ne pääsevät taas samaiseen kasvupaikkaan uudestaan.


Onnistuin ensimmäisen kerran keijunmekon siemenkasvatuksessa ja vaikka se ei koreile tuuheudellaan ja kukkarunsaudellaan olen kuitenkin onnistumisesta tosi iloinen.


Kelloköynnösten siemenkylvö keväällä onnistui hyvin ja ne lähtivät hyvään pituuskasvuun.


Istutin ne suuriin ruukkuihin kasvihuoneen oven molemmin puolin.  Kukinta jäi kuitenkin pelkäksi haaveeksi ja uskon kuukauden mittaisen mökillä olomme vaikuttaneen asiaan. Lämmön puutteesta kun kukinta ei ainakaan ollut kiinni.



Mukavaa sunnuntain jatkoa teille kaikille.

35 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia ja kukintaa❤ Tässähän tulee heti ikävä kesää:) Minunkin piti tänä vuonna ottaa siemeniä talteen muutamasta kukasta.Leppoisaa syyspäivää😍🍁🍃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Omista kukista saa kyllä paljon hyvää lisäysmateriaalia seuraavalle kesälle.

      Mukavaa sunnuntai-iltaa.

      Poista
  2. Hienoja kesäkukkia onnistuit kasvattamaan. Samettikukat ovat ehdottomia lemppareitani. Minun tuoksuherneeni eivät viihtyneet viime kesän paahteessa kasvaessaan ruukuissa.
    Minunkin olisi tarkoitus tehdä jonkinlainen kertomus viime kesän siemenkasvatuksista blogiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainoastaan samettikukat ja tuoksuherneet onnistuivat.
      Jään mielenkiinnolla odottamaan koostettasi.

      Poista
  3. Kylvökukilla on selkeästi omat suosikkikesänsä. Tänä kesänä kosmoskukat kasvoivat aivan valtoimenaan, mutta samoin kuin sinulla, kesämalvikit aloittivat tosi myöhään ja olivat ihan kitukasvuisia. Unikot kukkivat minulla tosi aikaisen ja kukinta oli nopeasti ohi. Minä yleensä suosin suoraan maahan kylvettäviä kesäkukkia, vaivatonta ja yleensä kukinta kuitenkin on runsasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin näyttää tosiaan olevan. Harmittaa, kun kosmoskukat jäivät kylvämättä. Ne ovat tosi kauniita ja vieläpä siinä mielessä monivuotisia, että kylväytyvät osin kasvupaikalleen.
      Suorakylvöt ovat tosi vaivattomia ja onnistuvat monen kesäkukan osalta mainiosti.

      Poista
  4. Hyvä yhteenveto, näitä on aina mielenkiintoista lukea ja tutkailla, mikä kasvi on kenelläkin menestynyt. Kauniit samettikukat ja todellakin upeat tuoksuherneet.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesältä jäi paljon puutarhan kasvitapahtumista postaamatta, joten nyt oli aika tehdä pieni yhteenveto niistä.
      Kuin myös sinulle.

      Poista
  5. Hienoja onnistumisia, minusta köynnökset näyttävät ihanilta! Tuo sinun kasvihuoneessa on tosi kaunis! Samettikukat ovat kyllä aina varmoja. T. Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi.
      Kasvihuone oli kyllä pitkällisen toiveen täyttymys ja kiitokset sen toteuttamisesta kuuluvat miehelleni, sekä apuna olleille pojilleni.
      Näin on samettikukat eivät koskaan petä.

      Poista
  6. Mukava kooste kesäkukista. Näistä saa aina jotain ideoita seuraavan vuoden kylvöihin. Samettikukka on takuuvarma kukkija. Sen kanssa ei varmaan edes pysty epäonnistumaan täysin. Olisipa siitä vain jalostettu matala valkoinen tai hempeän vaaleanpunainen lajike. Upeasti kukkivat kärhö ja tuoksuherne yhdessä. Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  7. Taitaisi olla suosio taattu, jos onnistuttaisiin jalostamaan mainitsemasi värisiä samettikukkia.
    Olivat kyllä kaunis parivaljakko.
    Kuin myös.

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva yhteenveto! Paljon kauniita kesäkukkia ja erityisen hienon värinen tuoksuherne. Samettikukat ovat minullakin niitä varmimpia, samoin kehäkukat. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuherne oli kyllä todella kauniin värinen.
      Varmoja ovat. Kehäkukat jäivät valitettavasti ostamatta. Pitää muistaa ensi kesänä.

      Poista
  9. Samettikukat loistivat ylen määrin jostain syystä tänä kesänä. Eikä ne edes ruupistuneet ekoihin pakkasiin, kuten tavallista. Ehkä korkea lämpösumma sai ne niin muhkeisiin mittoihin ja runsaaseen kukintaan. Aina varma laji!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettikukat sietävät hyvin paahdetta, joten kesä oli niille todella suotuisa. Toki normaalinakin kesänä ne kukoistavat ehdoitta.

      Poista
  10. Hienon näköisiä nuo ruukut kasvihuoneen oven molemmin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niitä on kaikkiaan kolme. Multatila on niissä aika suuri, joten se helpottaa hieman kastelua.

      Poista
  11. Hienon väriset tuoksuherneet . Minulla ei ollut kasvamassa muutakuin kahtalajia samettikukkaa lehtikaalin seurana. Niistä on siemenet vielä ottamatta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olivat kyllä kaunis parivaljakko kärhön kanssa.
      Samettikukkien siemeniä kyllä kannattaa kerätä talteen.🍁🍃🍂

      Poista
  12. Hieno yhteenveto! Kauniita värejä ja kukkia!

    VastaaPoista
  13. Kaunista on ollut. Kauniita kukkia. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle. 🍁🍂🍃

      Poista
  14. Hianostihan nua kukat kukkii. Aina ei kaikki onnistu, vaikka mitä tekis. Mulla ei ollu kelloköynnökses montaakaa kukkaa, mutta hianohan son ilimanki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sentään sait nauttia kelloköynnöksen kukinnasta. Minä olen vain kerran saanut sen kukkimaan talon seinustalla. Totta, kaunis se on kukattomanakin. 🍁🍃🍂

      Poista
  15. Samettikukkia kasvatan myös melkein joka kesä, se on lähes takuuvarma onnistumisen suhteen. Tuoksuherneistä tykkään kovasti, mutta jostain syystä en tahdo saada niistä edes itämään... Kylvätkö suoraan vai esikasvatatko tuoksuherneet, olisko jotain vinkkejä antaa kasvatuksen suhteen?

    VastaaPoista
  16. Tuoksuherneet ovat lähes aina olleet minullakin ongelmallisia jostain ihmeen syystä. Nyt ne näyttivät viihtyvän avomaan penkissä hyvin. Olen kasvattanut niitä ( silloin harvoin, kun niitä yleensä olen kylvänyt) muistaakseni aina ruukuissa ja olisiko kenties siinä syy niiden heikkoon menestymiseen?
    Esikasvatin ne kyllä.

    VastaaPoista
  17. Ihania nämä sinun kukkasi ja kuvat niistä.
    Etenkin tykkään unikoista:)

    VastaaPoista
  18. Samettikukat loistivat tiälläkin. Kauniinvärinen tuoksuherne, miulta jäi nyt kasvattamatta tänävuonna. Kauniit kesäkukat, ja kun on runsaasti ruahtii ottoo maljakkoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samettikukat taisivat hyvin monella olla puutarhan kauneimmat kukkijat kesän helteessä. 🍁🍂🍃😄

      Poista
  19. Voi miten ihana korvallinen saviruukku ❤️
    Nyt on hauska nauttia oransseista kukista ja haaveilla ensi kevään ja kesän pinkeistä kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain ulkomaan lomamatkalta raahasin muistaakseni tuon ruukun.
      Haaveilu on kivaa.🍁🍃🍂

      Poista